WRC

Saksan MM-ralli EK12: Mikkelsen vastasi Ogierille, Hänninen hiillostaa Evansia – “Tämä tuli puhtaasti”

Rallin MM-sarjan kauden 10. osakilpailussa Saksassa on käynnissä hienoja kaksintaisteluja aivan rallin kuumimmassa kärjessä. Ott Tänak jatkaa rallin johdossa.

19.8.2017 / 13:57

Uncategorized

Evans nopein Puolan avauksessa – Latvalan luottokartturi teki historiaa

Puolan MM-ralli polkaistiin käyntiin torstai-iltana lyhyellä Mikolajki Arenan yleisöerikoiskokeella.

29.6.2017 / 21:38

Uncategorized

Tallipäällikkötiistai – Malcolm Wilson: “En näe syytä miksi emme taistelisi kärkisijoista”

- Kaikilla kuljettajillamme on hyvät saldot täältä, ja tätä kisaa tiimi nimenomaan on odottanut. En näy syytä, miksi emme taistelisi kärkisijoista, Malcolm Wilson sanoo.

6.6.2017 / 14:17

Uncategorized

Tallipäällikkötiistai: Fordin Wilson tavoittelee lisää palkintokorokesijoja

- Meidän tavoitteemme aina on olla palkintokorokkeella. Kaikki on valmiina hienoon kilpailuun. Voitto on tarjolla kenelle tahansa, M-Sportin tallipäällikkö Malcolm Wilson sanoo.

16.5.2017 / 11:24

Uncategorized

Toyotalle kauden paras kokonaistulos – Latvala jatkaa MM-pisteissä toisena

Jari-Matti Latvala oli Argentiinan soralla viides ja Juho Hänninen seitsemäs.

30.4.2017 / 21:15

Uncategorized

Kaikkien aikojen kolmanneksi pienin voittomarginaali – Suomalaiset kärjessä

Thierry Neuvillen voittomarginaali Argentiinan MM-rallissa Elfyn Evansiin nähden oli lopulta vain 0,7 sekuntia. Kyseessä on rallin MM-sarjan kaikkien aikojen kolmanneksi pienin voittomarginaali.

30.4.2017 / 20:03

Uncategorized

Neuvillen uskomaton takaa-ajo toi voiton – Johti ensimmäisen kerran rallia maalissa!

Argentiinan MM-ralli päättyi Hyundai-tallin ja Thierry Neuvillen voitonjuhliin.

30.4.2017 / 19:16

Uncategorized

Evans ja Neuville lähes tasoissa ennen viimeistä erikoiskoetta! – “Pistin aivan kaiken peliin”

Argentiinan MM-rallin voittotaistelu saa huikean päätöksen, kun Elfyn Evans ja Thierry Neuville lähtevät viimeiselle erikoiskokeelle lähes tasatilanteesta.

30.4.2017 / 18:10

Uncategorized

Nouseeko Tänak vielä mukaan voittotaisteluun? – “Kaikki on mahdollista”

- Mielestäni hyvä suoritus meiltä tänään, huippuvauhdissa lauantain erikoiskokeilla ollut Ott Tänak kommentoi toisen ajopäivän jälkeen.

30.4.2017 / 08:31

Uncategorized

Tallipäälliköltä Evansille vapaat kädet taistella täysillä voitosta – “Ott kolmantena, Sebastien neljäntenä”

Elfyn Evans vastaan Thierry Neuville. Siinä kaksikko, joka taistelee sunnuntaina Argentiinan MM-rallin voitosta.

30.4.2017 / 07:27

Uncategorized

Neuville heitti haasteen Evansille, mutta britti ei luovuta – “Tarjoamme helvetillisen vastuksen”

Argentiinan MM-rallia perjantain jälkeen johtanut Elfyn Evans onnistui lauantain erikoiskokeilla säilyttämään johtopaikkansa, mutta johtomarginaali kutistui lähes minuutista 11,5 sekuntiin.

30.4.2017 / 06:47

Uncategorized

Kuusi MM-rallia, kuusi eri voittajaa? Tallipäälliköltä ja Ogierilta kehuja Evansille

Kuusi pohja-aikaa kahdeksasta mahdollisesta ja rallin johtopaikka lähes minuutin marginaalilla. Argentiinan MM-rallin avauspäivä oli Ford-kuljettaja Elfyn Evansille täydellinen.

29.4.2017 / 12:12

Uncategorized

Argentiinan MM-rallissa värikäs perjantai, Evans yllätysjohdossa yötauolle – “Todella positiivinen päivä”

Argentiinan MM-rallin avauspäivästä muodostui värikäs näytelmä ja tulosluettelo perjantain erikoiskokeiden jälkeen on varsin erikoisen näköinen siihen nähden mihin aiemmin rallin MM-sarjassa on totuttu.

29.4.2017 / 06:15

Uncategorized

Monte Carlo EK10: Elfyn Evans ajoi historiallisen pohja-ajan

Perjantaina ulosajossa mahdollisuutensa hyviin sijoituksiin menettänyt Evans on ollut lauantaina hyvässä vauhdissa. Yhdeksännellä erikoiskokeella sijoitus oli kolmas ja 10. erikoiskokeelle tuli siis pohja-aika.

21.1.2017 / 12:41

Uncategorized

Monte Carlo EK3: Fordeilla vaikea aamu, Ogier ja Evans kävivät ojassa

Toyotan sinivalkoinen duo Juho Hänninen ja Jari-Matti Latvala ajavat molemmat kokonaistilanteessa kolmen erikoiskokeen jälkeen viiden parhaan joukossa.

20.1.2017 / 12:18

Uncategorized

Sebastien Ogier ei uhoa: “Olen oppinut olemaan järkevä tavoitteideni kanssa”

- Meillä ei ole ollut paljoakaan valmistautumisaikaa. Lähdemme kauden avauskisaan määrätietoisesti ja tekemään parhaamme, Fordille siirtynyt maailmanmestari Sebastien Ogier sanoo.

18.1.2017 / 12:30

WRC

Evans DMACKin väreissä uuteen WRC-autoon

- Olen todella innoissani paluusta WRC-autoon juuri nyt, kun sarja on mielenkiintoisessa vaiheessa uusien autojen myötä, Elfyn Evans sanoi.

11.1.2017 / 11:04

Muut rallit

Rovanperä jälleen huikeassa iskussa Bolognassa – “Piti pistää aivan kaikki peliin, jotta onnistuin lyömään Kallen”

Jo Memorial Bettega -kilpailun semifinaalissa koettiin dramatiikkaa, kun nuoren 16-vuotiaan suurlupauksen paineen alla rallin MM-sarjassa tänä vuonna toiseksi sijoittunut Thierry Neuville ajoi ulos.

11.12.2016 / 22:35

Muut rallit

Rovanperän suoritukset keräävät jälleen hämmästystä – “Miten tämä voi olla edes mahdollista?”

Kalle Rovanperällä oli onnistunut päivä Italian Bolognassa lauantaina 16-vuotiaan rallin suurlupauksen WRC-debyytissä.

10.12.2016 / 21:38

Muut rallit

Memorial Bettega: Rovanperä haastaa WRC-debyytissään Neuvillen ja Evansin

Järjestyksessään 29. Memorial Bettega -kilpailu Bolognassa, Italiassa käynnistyy lauantaina.

9.12.2016 / 10:01

Uncategorized

Sääntökirja esiin – Suninen edelleen mukana mestaruustaistelussa!

WRC2-luokan maailmanmestaruus tulee sittenkin varmuudella Suomeen. Mestari on joko Teemu Suninen tai Esapekka Lappi.

30.10.2016 / 16:48

Uncategorized

Evansille arvokas voitto, Suniselle arvokasta kokemusta – “Nyt voimme vain odottaa”

- Sunnuntaiksi teimme ison muutoksen ja ajaminenkin muuttui sitä kautta. Kyllä tähän päivään saa olla paljon tyytyväisempi, kuin eiliseen, Teemu Suninen kommentoi.

2.10.2016 / 20:18

Uncategorized

Tallipäällikkö vahvisti: Evans taistelee mestaruudesta Sunista ja Lappia vastaan

- Elfyn Evans palaa takaisin MM-sarjaan vielä loppukauden aikana, M-Sportin tallipäällikkö Malcolm Wilson vahvisti Crash.netin haastattelussa.

23.8.2016 / 06:28

Uncategorized

Päättyikö Evansin WRC2-mestaruusjahti Suomen MM-ralliin? – “Minä en ole se, joka tekee päätökset”

Elfyn Evans johtaa WRC2-luokan MM-sarjaa Suomen osakilpailun jälkeen kahden pisteen erolla ennen Teemu Sunista.

3.8.2016 / 23:15

Uncategorized

Suniselle kauden kolmas voitto – WRC2:ssa dramaattinen päätöspäivä

WRC2-luokan kattavan raportin lisäksi mukana on myös tuore pistetilanne Puolan osakilpailun jälkeen. Kolme voittoa tällä kaudella ajanut Teemu Suninen nousi pisteissä nyt toiseksi.

3.7.2016 / 17:14

Uncategorized

Dramatiikkaa Puolan MM-rallissa: Tänakille ja Lapille rengasrikot!

Säätila Puolassa on juuri nyt erittäin huono ja olosuhteet erikoiskokeilla todella hurjat.

3.7.2016 / 13:10

Uncategorized

Lappi johtaa Puolassa – Evansin hyökkäys pudotti Sunisen kolmanneksi

Puolan MM-rallissa WRC2-luokan kuumimmassa kärjessä käydään hurjaa sekuntitaistelua kahden suomalaisen ja yhden britin kesken.

3.7.2016 / 11:10

Uncategorized

Suniselta uskomaton viimeinen ek, Lappi nousi kolmanneksi

Ruotsin MM-rallin viimeinen erikoiskoe oli WRC 2-luokassa suomalaiskaksikon Teemu Suninen, Esapekka Lappi näytöstä.

14.2.2016 / 14:53

Uncategorized

Suninen ja Lappi hyvistä asetelmista Ruotsin MM-rallin päätös-ek:lle

- Ainahan se olisi kiva podiumilla olla, mutta pitää kuitenkin muistaa myös MM-pisteet. No katsotaan nyt lähdetäänkö tyrkkäämään kovaa vai, Esapekka Lappi pohti lauantai-iltana.

14.2.2016 / 05:14

Uncategorized

WRC 2: Suninen taistelee voitosta, Lappi pyörähti

- Tiesin kyllä pystyväni ajamaan aika lailla kärkivauhtia, että sikäli tämä ei ollut varsinainen yllätys, Teemu Suninen kommentoi Ruotsin MM-rallin ensimmäisen ajopäivän jälkeen.

12.2.2016 / 21:09

1 2 3