SRC-luokan mestaruuden tavoitteekseen tänä vuonna asettanut Henri Haapamäki sai kauteen parhaan mahdollisen startin, kun Hyvinkäällä ajetusta avausosakilpailusta tuli heti voitto.
29.5.2017 / 13:02- Onhan se aina tuurin kauppaa, kuka siitä kasasta pääsee kärkeen. No me mentiin kärkeen, "liipattiin" tukka taakse ja alettiin syöttää oikein miehekkäästi, Henri Haapamäki kertasi.
28.5.2017 / 08:00Rallicrossin odotettu SM-avaus ajettiin lauantaina Hyvinkään Vauhtipuiston radalla. Kuninkuusluokan eli Supercar-luokan ykköseksi kaasutteli Atro Määttä.
27.5.2017 / 19:14- Kyllä minä näen, että nyt on mahdollisuus menestyä auton ja kuskinkin puolesta kunhan vaan molemmat toimivat yksiin, Henri Haapamäki sanoo.
26.5.2017 / 16:54SuperCar-luokassa katseet kohdistuvat ainakin Jere Kalliokoskeen, sillä tällä kaudella myös rallicrossin EM-sarjassa kilpaileva nuorukainen hamuaa jälleen mestaruutta.
19.5.2017 / 11:01SuperCar-luokassa mestaruus on vielä avoin ja siitä taistelevat Jere Kalliokoski, Aki Karttunen ja Toni Lukander. Kalliokosken 10 pisteen etumatka on aika reilu, mutta tilanne tasoittuu, sillä loppupisteisiin lasketaan vain kauden neljä parasta tulosta.
8.9.2016 / 15:01Ulosajoilta, törmäyksiltä tai vastalauseilta ei Oulun asfalttipitoisella radalla vältytty ja kruunattiinpa lauantai-illassa yksi epävirallinen Suomen mestarikin.
20.8.2016 / 21:24Rallicrossin SM-sarjan kauden kolmas osakilpailu ajettiin lauantaina Pohjanmaalla, Honkajoen Pesämäen radalla.
10.7.2016 / 09:33- Oppirahat on maksettava, sanotaanko näin. On se niin erilaista. Taso oli paljon kovempi mitä osasin kuvitella, Haapamäki kommentoi B-finaalin jälkeen.
10.5.2016 / 19:23