Hyundai Motorsport valmistelee kaikkien aikojen ensimmäistä sähköautoaan. Mielenkiintoinen uusi projekti avaa yritykselle uuden aikakauden moottoriurheilussa.
6.8.2019 / 18:15Hyundain kuljettajien kehitysohjelmaan kuuluvan Jari Huttusen tavoite uran ensimmäisessä Meksikon MM-rallissa on ajaa ehjä suoritus ja sijoittua WRC2-luokassa kärkikaksikkoon.
8.3.2018 / 11:52Ruotsin MM-ralli käynnistyy torstai-iltana ja päättyy sunnuntaina. Huttunen ja kartanlukija Antti Linnaketo kilpailevat WRC2-luokan MM-pisteistä.
12.2.2018 / 10:15Ruotsin MM-rallin Hyundai-ennakossa haastattelussa tallipäällikkö Michel Nandanin lisäksi tallin kuljettajat Thierry Neuville, Andreas Mikkelsen, sekä Hayden Paddon.
10.2.2018 / 09:13Pari viikkoa ennen Suomen MM-rallia heinäkuussa Virossa ajettavan Estonia Rallin järjestäjät ovat vahvistaneet, että rallin MM-sarjassa kilpaileva Hyundai-talli ja Hayden Paddon nähdään kesällä Virossa.
7.2.2018 / 12:09Hyundai Motorsportin tallipäällikkö Michel Nandan on vahvistanut, että Hyundai tulee toimittamaan Marcus Grönholmin GRX-tiimille kaksi autoa, joilla GRX tulee kilpailemaan rallicrossin MM-sarjassa.
29.1.2018 / 08:54Autosport International Show 2018 ei pelkästään avaa moottoriurheiluvuotta 2018, vaan se toimii myös ensimmäistä kertaa rallin MM-sarjan virallisena kauden avaustilaisuutena.
13.1.2018 / 07:45Hyundai Motorsportin kuljettajien koulutusohjelmaan valitun Jari Huttusen kilpailuohjelma täydentyi helmikuussa ajettavan Ruotsin MM-rallin lisäksi nyt myös maaliskuussa ajettavalla Meksikon MM-rallilla.
13.1.2018 / 07:44Kaksi vuotta sitten Hayden Paddon ajoi Ruotsin MM-rallissa hienosti toiseksi.
4.1.2018 / 09:01Jari-Matti Latvalan hyvin sujunut kilpailu Australian MM-rallissa sai ikävän lopun, kun Toyota lipsahti ulos tieltä viimeisellä erikoiskokeella.
19.11.2017 / 05:43Andreas Mikkelsenin haaveet toisesta peräkkäisestä Australian MM-rallin voitosta murenivat lauantain toisella erikoiskokeella, kun norjalainen ajoi johtoasemasta ulos.
18.11.2017 / 17:06Rallin MM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu, historian 25. Australiassa ajettava MM-ralli, käynnistyi Hyundai-kuljettaja Andreas Mikkelsenin komennossa.
17.11.2017 / 13:15- Isoja kehitysaskeleita otettiin ja oppia, sekä onnistumisia koettiin monella eri tasolla, Rallybaronin tiimipäällikkö Antti Leinonen kommentoi.
13.11.2017 / 17:08Jo 37. kerran ajettavassa Monza Rally Show -erikoisrallissa nähdään tänä vuonna mukana erikoinen yhdistelmä.
11.11.2017 / 09:17Hyundain ratissa debytoiva Jari Huttunen lähtee hakemaan Walesista ennen kaikkea kokemusta ensi kautta varten.
26.10.2017 / 18:51Hyundai Motorsport on valinnut ranskalaisen Sarrazin Motorsportin vastaamaan uuden sukupolven i20 R5 -ralliauton testauksesta ja ylläpidosta WRC2-luokan kilpailuissa Jari Huttusen tukena.
24.10.2017 / 11:29Tulevan viikonlopun aikana ajettavassa Walesin MM-rallissa Hyundain i20 R5:n ratissa debytoiva Huttunen valmistautuu kuitenkin jo täyttä vauhtia tulevaan kauteen 2018 WRC2-luokassa.
24.10.2017 / 11:11Rallin MM-sarjan seuraavassa osakilpailussa Walesissa neljää autoa ajattava Hyundai lähtee kauden viimeiseen osakilpailuun Australiaan marraskuussa kolmen kuljettajan voimin.
13.10.2017 / 11:12Hyundai-tallille on tulossa jo kolmas peräkkäinen MM-ralli ilman palkintosijoitusta.
7.10.2017 / 19:58Hyundai osallistuu rallin MM-sarjan kauden toiseksi viimeiseen osakilpailuun, lokakuun lopulla Walesissa ajettavaan MM-ralliin, neljän kuljettajan voimin.
2.10.2017 / 10:08Andreas Mikkelsen kilpailee rallin MM-sarjassa Hyundai Motorsportin tallissa seuraavat kaksi vuotta.
28.9.2017 / 12:03Jari Huttunen kilpailee rallin MM-sarjassa WRC2-luokassa Hyundai Motorsportin tehdastallissa kaudella 2018 (päivitetty ke 27.9. klo 11.40).
27.9.2017 / 11:08Toisessa vaiheessa kuljettajat ajoivat oman kartanlukijansa kanssa testiä niin soralla, kuin asfaltillakin ja testit ajettiin kolmepäiväisenä tapahtumana Ranskassa maanantaista keskiviikkoon.
14.9.2017 / 11:19UrheiluUutiset.comin saamien tietojen mukaan rallin MM-sarjassa vuonna 2003 debytoinut Sordo olisi siirtymässä rallicrossin MM-sarjaan jo ensi vuonna.
5.9.2017 / 17:38Hyundain heikko menestys rallin MM-sarjan kahdessa edellisessä osakilpailussa Suomessa, sekä Saksassa heikensi merkittävästi tallin tilannetta valmistajien mestaruustaistelussa M-Sportia vastaan.
5.9.2017 / 16:57Rallin MM-sarjassa valmistajien maailmanmestaruudesta M-Sportin kanssa tiukasti taisteleva Hyundai tekee muutoksia kokoonpanoonsa kuljettajien osalta.
5.9.2017 / 15:16Norjalainen Ole Christian Veiby oli yksi niistä, jotka kutsuttiin mukaan Hyundain uuden kuljettajien kehitysohjelman ensimmäiseen valintavaiheeseen 16 muun kuljettajan kanssa.
1.9.2017 / 09:37Hyundai Motorsportin uusi kuljettajien kehitysohjelma on nyt edennyt jo siihen tilanteeseen, että 17 ensimmäisessä vaiheessa mukana olleesta kuljettajasta on valittu kahdeksan finalistia.
24.8.2017 / 12:23Huutokaupan voittaja lähtee Hayden Paddonin "kartanlukijaksi" syyskuussa Uudessa-Seelannissa ajettavaan Ashley Forest Rallysprint -kilpailuun.
24.8.2017 / 08:25Kalle Rovanperän manageri Timo Jouhki taustoitti 16-vuotiaan rallilupauksen tulevaisuuden kuvioita UrheiluUutiset.comin haastattelussa.
21.8.2017 / 08:09