Kuopion SM-rallin ylivoimaisin luokkavoitto nähtiin SM2-luokassa, vaikka vielä ennen viimeistä erikoiskoetta taistelua ykkössijasta käytiin äärimmäisen tiukassa sekuntikamppailussa.
6.3.2022 / 18:50Rallin SM-sarjan kauden kolmas osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Kuopiossa. Perjantain ohjelmassa oli kaksi erikoiskoetta yhteispituudeltaan hieman yli 17 kilometriä.
4.3.2022 / 22:29Kuudesta osakilpailusta muodostuvan BMW-rallisarjan mestaruudessa on vahvimmin kiinni jämsäläinen Jaakko Lavio. Kausi päättyy lauantaina Mynämäen ympäristössä ajettavaan Rantaralliin.
11.10.2019 / 07:39Kahdeksan erikoiskoetta ja kahdeksan pohja-aikaa. Ville Hautamäen esitys SM2-luokassa Laitilan SM-rallissa lauantaina oli kaikin puolin sataprosenttinen suoritus.
1.9.2019 / 19:35BMW-rallisarjan neljännessä osakilpailussa saatiin kauden neljäs voittaja, kun Jaakko Lavio voitti sarjan kesäkauden avauksen Oripäässä viime viikonloppuna.
11.6.2019 / 17:45Rallin BMW Xtreme Rally -sarjassa saatiin uusi osakilpailuvoittaja, kun sarjan päättäneessä osakilpailussa Urjalassa lauantaina parasta vauhtia piti ensimmäisen BMW-kisansa ajanut Jaakko Lavio.
14.10.2018 / 12:58