Ralli

Hurja video Lapin ulosajosta, katsojat kielletyllä katselualueella olivat jäädä alle

Esapekka Lapin ulosajossa kielletyllä katselualueella olleet katsojat olivat todella lähellä jäädä Lapin ohjastaman Hyundain alle.

27.10.2023 / 15:10

Ralli

Jyväskylän viimeisin suomalaisvoittaja ajaa uransa parasta kautta – “Ihan selvä juttu”

Esapekka Lappi on viimeisin suomalaisvoittaja Jyväskylän MM-rallissa. Tänä vuonna on hyvinkin mahdollista, että pieksämäkeläisestä yksinkertaisesta Jyväskylä-voittajasta tulee kaksinkertainen voittaja.

3.8.2023 / 15:16

Ralli

Uransa parasta kautta ajava Esapekka Lappi ei ujostellut Safarin haasteita

Esapekka Lapin uran ensimmäinen pidempi ajopäivä Kenian MM-rallissa oli onnistunut. Suomalainen Hyundai-kuljettaja taistelee tänä viikonloppuna vahvasti neljännestä peräkkäisestä palkintosijoituksesta.

23.6.2023 / 21:28

Ralli

Cha cha cha! Rovanperä ajoi vakuuttavaan voittoon ja nousi tasoihin isänsä kanssa

Rallin MM-sarjan kauden viides osakilpailu Portugalissa viime viikonloppuna päättyi Kalle Rovanperän ja Jonne Halttusen voitonjuhliin.

15.5.2023 / 19:11

Ralli

Lappi vitsaili tehdastiimien värisuorallaan – “Siksi vaihdan tiimiä niin usein kuin pystyn”

Vaikka Esapekka Lappi osallistuikin ensimmäisen kerran urallaan Monte Carlon MM-ralliin jo kymmenen vuotta sitten, ei Lappia olla nähty tässä kilpailussa mukana vuoden 2020 jälkeen.

19.1.2023 / 19:19

Ralli

Tyyntä myrskyn edellä vai fiksu lähestymistapa? – “Ei isoja odotuksia”

Rallin MM-sarjan kauden seitsemäs osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Virossa. Paluun Toyotan rattiin tekevä Esapekka Lappi on ehdottomasti kilpailun musta hevonen numero yksi.

14.7.2022 / 11:51

Ralli

Lappi vastasi Toyotan huutoon parhaalla mahdollisella tavalla – “Kuten Ruotsissa”

Esapekka Lapilta osattiin odottaa perjantaina hyvää suoritusta Sardinian MM-rallissa Italiassa, mutta johtopaikka ensimmäisen pidemmän ajopäivän jälkeen yllätti kuljettajan itsensäkin.

4.6.2022 / 07:54

Ralli

Toyotalta odotettu kokoonpano ensi kaudelle – Lapin paluu talliin varmistui

Jari-Matti Latvalan johtama Toyotan WRC-talli julkisti kuljettajansa rallin MM-sarjan kaudelle 2022 tänään torstaina.

7.10.2021 / 11:05

Ralli

Lappi tekee paluun WRC-auton rattiin – Toyotalla Jyväskylän MM-ralliin

UrheiluUutiset Motorsportin saamien tietojen mukaan rallin MM-sarjan autonvalmistajien tämän hetkinen pisteykkönen Toyota osallistuu Jyväskylän MM-ralliin viiden auton voimin.

31.8.2021 / 16:42

Ralli

Lapilta vakuuttava esitys, jatko-ohjelma kysymysmerkki – “Kaikki riippuu rahasta”

Esapekka Lapin paluu rallin MM-sarjaan ja R5-auton rattiin sujui parhaalla mahdollisella tavalla, kun pieksämäkeläinen voitti Rovaniemen MM-rallissa WRC2-luokan ylivoimaisesti.

1.3.2021 / 11:34

Ralli

Esapekka Lapilla hyviä muistoja Rovaniemeltä – “Tavoitteeni on voittaa”

Rovaniemen MM-rallin starttiin on aikaa 16 yötä. Esapekka Lappi starttaa kilpailuun WRC2-luokassa Volkswagen Polo GTI R5 -autolla.

10.2.2021 / 06:22

Muut rallit

Lapille vaihteeksi hyviä uutisia – Louna-Eesti Rallissa vahva suomalaisedustus

Louna-Eesti Ralli ajetaan äärimmäisen nopeilla virolaisilla sorateillä 21.-22. elokuuta.

14.8.2020 / 12:09

Muut rallit

Lapin Jämsän keikka hyvä osoitus Tuohinon tiimin ja M-Sportin toimivasta yhteistyöstä

Esapekka Lappi ja kartanlukija Janne Ferm kilpailevat Jämsän pienoisrallissa lauantaina 8. elokuuta Janne Tuohinon JanPro Racing -tiimin Ford Fiesta WRC -autolla.

30.7.2020 / 09:56

Videot

Videot! Lappi koki saman kuin Hirvonen Italiassa 2014 – “En tiedä mikä sen aiheutti”

Esapekka Lapin ja kartanlukija Janne Fermin hyvin alkanut kilpailu Meksikon MM-rallissa päättyi ikävällä tavalla, kun M-Sport Ford -tallin auto tuhoutui tulipalossa perjantain viidennen erikoiskokeen jälkeen.

14.3.2020 / 17:24

WRC

Lapilla hyvä lauantai, Sunisen vauhti kateissa – “Täytyy analysoida mistä johtuu”

M-Sport Fordin suomalaiskaksikolta Ruotsin MM-ralli on sujunut kaksijakoisesti.

16.2.2020 / 08:52

Ralli SM

Lappi ja Ferm uuden rallicupin kummeiksi – “Hienot fiilikset ja muistot”

Printsport Junior Cup on kilpailijoiden toiveesta syntynyt uusi rallicup, joka ajetaan rallin SM-sarjan osakilpailujen yhteydessä Mikkelin osakilpailusta eteenpäin.

5.2.2020 / 18:57

Videot

Video! Näin lähellä oli Lapilla osuma kivimuuriin – “Ei enää niin hauskaa”

Esapekka Lapille viime viikonloppuna ajettu Monte Carlon MM-ralli toi uran parhaan kauden avauksen niiden täysien kausien osalta, kun pieksämäkeläinen on startannut rallin MM-sarjaan WRC-auton ratissa.

27.1.2020 / 10:59

WRC

Lapilla jännät paikat Walesin maalissa, harvinaisesta syystä – “Kuinkahan käy”

Esapekka Lappi yhdessä kartanlukijansa Janne Fermin kanssa osallistuu Espanjan MM-ralliin urallaan nyt kolmatta kertaa WRC-autolla.

23.10.2019 / 13:17

WRC

Katastrofaalinen iltapäivä suomalaisille – Lappi ja Latvala ajoivat ulos

Esapekka Lapin ja Jari-Matti Latvalan haaveet kärkisijoituksista Walesin MM-rallissa kariutuivat peräkkäisillä erikoiskokeilla heti päivähuollon jälkeen.

4.10.2019 / 17:39

WRC

Lappi avoimena, myönsi tiedostaneensa potku-uhan – “Talli uskoi, että noustaan”

Samalla kun rallin MM-sarjassa osakilpailut käyvät vähiin, on Esapekka Lapin ensimmäinen kausi Citroen-tallissa tulossa päätökseen.

3.10.2019 / 16:13

WRC

Vaisut otteet saivat Lapin jo epäilemään itseään – “Enkö osaa ajaa enää?”

Esapekka Lapille Suomen MM-rallin kakkossija ja onnistuminen eivät olisi voineet tulla paremmalla hetkellä.

6.8.2019 / 17:56

WRC

Lappi matkalla kohti kaivattua onnistumista – “Kovaa taistelua Jari-Matin kanssa”

Edellisen kerran rallin MM-sarjassa palkintopallille Ruotsin osakilpailussa helmikuussa noussut Esapekka Lappi on vahvasti kiinni kauden toisessa palkintosijoituksessa.

3.8.2019 / 22:01

Videot

Esapekka Lapin synkkä kausi sai jatkoa Portugalin keskeytyksen myötä

Lappi starttasi Portugalin MM-rallin päätöspäivään turvallisen tuntuiselta viidenneltä sijalta, mutta heti aamupäivä toi Citroen-kuljettajalle ison pettymyksen.

2.6.2019 / 12:26

Videot

Hurjat videot Lapin ulosajosta – Katsojia lähellä jäädä alle

Esapekka Lapin ja kartanlukija Janne Fermin taival Argentiinan MM-rallissa päättyi rajuun ulosajoon perjantain viimeisellä erikoiskokeella.

27.4.2019 / 06:25

WRC

Lapin pisteputki asfaltilla sai jatkoa, sijoitus pettymys – “Ei sinne päinkään”

Esapekka Lapille ja Citroen-tallille kotikilpailu Korsikan saarella Ranskassa viime viikonloppuna oli iso pettymys.

1.4.2019 / 05:50

WRC

Lappi pessimisti Power Stagen suhteen – “Ei riitä kyyti, valitettavasti”

Esapekka Lappi on lauantain jälkeen Korsikan MM-rallissa sijalla seitsemän.

31.3.2019 / 07:09

WRC

Sanooko kolmas kerta Lapille toden? – “Mitä ikinä tapahtuukaan, meillä on hyvä lähtöpaikka”

Esapekka Lappi osallistuu nyt kolmatta kertaa urallaan Ruotsin MM-ralliin. Jokaisella kerralla Lappi on ollut mukana eri automerkillä.

12.2.2019 / 09:52

WRC

Lapille kolmas nollatulos, ei mukana sunnuntaina – “Nuotti pykälän verran liian optimistinen”

Rallin MM-sarjassa neljäntenä olevalle Esapekka Lapille Turkin osakilpailu toi kauden kolmannen nollatuloksen. Lappi ajoi ulos lauantain kolmannella erikoiskokeella.

16.9.2018 / 08:42

Kuvakoosteet

Kuvakooste: Esapekka Lapin dominointia SM-sarjassa 2012 – 7 osakilpailua, 7 voittoa

Lapin yksi uran alkuvaiheiden merkittävimmistä stepeistä nousussa kohti rallimaailman huippua nähtiin ja koettiin vuonna 2012.

7.9.2018 / 08:30

WRC

Jyväskylässä pettynyt Lappi käänsi katseet heti kohti Saksaa – “Voitetaan”

Viime vuonna Suomen MM-rallin voittaneelle Esapekka Lapille tämänvuotinen Keski-Suomen sorasirkus oli yksi uran suurimmista pettymyksistä tähän mennessä.

3.8.2018 / 10:51

1 2 3