Ralli

Jesse Kallion lapsuuden unelma toteutuu – “Pyritään tekemään hieno viikonloppu”

Toista täyttä kauttaan rallin parissa kilpaileva Jesse Kallio osallistuu Suomen MM-ralliin urallaan nyt ensimmäistä kertaa.

3.8.2023 / 17:37

Ralli

Jesse Kalliolta pirteä esitys MM-debyytissä – “Älyttömän hieno kokemus”

Ruotsin MM-rallissa viime viikonloppuna mukana oli yhteensä kymmenen suomalaiskuljettajaa. Yhdelle heistä kilpailukokemus rallin MM-sarjassa oli uran ensimmäinen.

15.2.2023 / 09:26

Ralli

Rallin MM-sarja sai taas uuden suomalaisen luokkavoittajan – “Mestaruus, tottakai”

Rautio Motorsport -tiimin Roope Korhonen ylsi jo uransa toisessa MM-rallissa luokkavoittoon.

14.2.2023 / 06:21

Ralli

Roope Korhonen nousi varovaisella ajolla voittotaisteluun – “Varaa on kiristää vauhtia”

Rautio Motorsportin Roope Korhonen löysi Ruotsin MM-rallissa perjantaina erinomaisen vauhdin, ollen päivän seitsemästä erikoiskokeesta nopein kolmella.

11.2.2023 / 08:14

Ralli

WRC2/WRC3: Suomalaisilla onnistunut avaus Ruotsissa – “Nopein aika, oikeasti?”

Ruotsin MM-rallin avauserikoiskokeella kaikki viisi suomalaista mahtuivat WRC2-luokassa kärkikymmenikköön ja kolme suomalaista WRC3-luokassa viiden parhaan joukkoon.

10.2.2023 / 05:38

Ralli

Jesse Kalliolla edessä kiireinen helmikuun alku – “Vihdoin ja viimein kausi alkaa”

23-vuotiaalle Kalliolle uran ensimmäinen täysi kausi rallin SM-sarjassa toi viime vuonna etuvetoluokan loppupisteissä neljännen sijan.

3.2.2023 / 19:08

Ralli

SM4-luokassa huikean tasainen kärkiviisikko – Henri Hokkala talvikauden tuplavoittaja

Rallin SM-sarjassa SM4-luokan pisteissä kärkiviisikko mahtuu 13 pisteen sisään, kun kaudesta on nyt ajettu talvikauden kolme osakilpailua.

8.3.2022 / 21:05

Rallicross

Jesse Kallion hieno mitaliputki sai jatkoa – “Tämä luokka yllätti positiivisesti”

Rallicrossin MM-sarjan yhteydessä kilpailtiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa virallisessa arvosarjassa täyssähköautoilla, kun aiemmin nimellä RX2 tunnettu sarja ajettiin tänä vuonna nimellä RX2e.

2.12.2021 / 08:53

Rallicross

Hylkäys pisti mestaruustaistelun tiukaksi – Grönholm tarrasi kiinni MM-pronssiin

Rallicrossin MM-sarjan kauden kaksi viimeistä osakilpailua ajetaan tänä viikonloppuna Nurburgringin uudella rallicross-radalla Saksassa.

27.11.2021 / 22:35

Rallicross

Jesse Kalliolle heti MM-osakilpailuvoittajan päänahka – Ranskalaisteini yllätti

Rallicrossin RX2e-sarjan kauden kolmas osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Ranskan Loheacissa. Täyssähköautosarjan hallitsevana osakilpailuvoittajana Ranskaan matkusti Jesse Kallio.

4.9.2021 / 14:04

Rallicross

Täydellinen sunnuntai siivitti Kallion voittoon – “Hienoa, kun nimi jää historiankirjoihin”

Rallicrossin MM-sarjan yhteydessä täyssähköautoilla ajettavan RX2e-luokan ykkösnimi Höljesissä, Ruotsissa viime viikonloppuna oli Jesse Kallio.

25.8.2021 / 20:31

Rallicross

Sähköautojen toinen näytös, Jesse Kalliolla jälleen näytön paikka – “Hyviä muistoja”

Rallicrossin MM-sarjan yhteydessä ajettavan uuden RX2e-sähköautoluokan kauden toinen osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Höljesissä, Ruotsissa.

20.8.2021 / 07:31

Rallicross

Video! Norjalaiskuljettaja sähläsi edessä, Kallio vailla mahdollisuuksia väistää

Jesse Kallion osalta lauantai Espanjan Barcelonassa käynnistyi kolarilla kolmannessa alkuerälähdössä.

24.7.2021 / 13:33

Rallicross

Jesse Kallio mukana tekemässä rallicrossin historiaa – “Todella miellyttävä ajettava”

Rallicrossin MM-sarjan kauden avausosakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Barcelonassa, Espanjassa. Uudessa RX2e-luokassa mukana nähdään myös suomalaisväriä, kun Jesse Kallio kilpailee Olsbergs MSE -tiimin väreissä.

23.7.2021 / 16:17

Rallicross

MM-avaus Barcelonassa: Alkuerät käyntiin illalla, suomalaiskuljettajat heti vastakkain

Rallicrossin MM-sarjan kauden avausosakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Barcelonassa, Espanjassa. Aiemmasta käytännöstä poiketen, kaksipäiväinen kilpailu käynnistyy jo tänään perjantaina.

23.7.2021 / 08:35

Rallicross

Kalliokoski myös Jalasjärvellä täysin omaa luokkaansa – “Meinasi tulla kuuma autossa”

Rallicrossin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajettiin Murtoharjun moottoriradalla Jalasjärvellä, Etelä-Pohjanmaalla. Supercar-luokassa päivän ehdoton ykkösnimi oli jälleen kerran Jere Kalliokoski.

14.7.2021 / 06:12

Rallicross

Jesse Kallio debytoi kuninkuusluokassa Saabilla – “Lähdetään pitämään hauskaa”

Rallicrossin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan tulevana lauantaina Jalasjärvellä. Supercar-luokassa nähdään yksi mielenkiintoinen debytantti.

7.7.2021 / 16:17

Rallicross

Jesse Kallio tekee paluun MM-sarjaan – “Saatiin sovittua järkevä paketti”

Rallicrossin huippulupaus tekee paluun rallicrossin MM-sarjaan, kun kellokoskelainen osallistuu vähintään kahteen osakilpailuun uudessa RX2e-luokassa.

7.7.2021 / 13:58

Rallicross

Rallicrossin MM-sarjan Saksan osakilpailu peruttiin – Kristoffersson teki historiaa

Rallicrossin MM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu Saksan Nurburgringillä on peruttu. Lajin maailmanmestariksi kruunataan näin ollen kolmatta kertaa kautta aikojen ruotsalainen Johan Kristoffersson.

24.11.2020 / 08:23

Rallicross muut

Jesse Kallio taisteli Tanskassa ranne murtuneena kahden sarjan palkinnoille

Vaikka Kallion tavoitteena ollut tuplamestaruus viime viikonloppuna Tanskan Nysumissa ei täyttynytkään, niin tuusulalainen rallicrossin huippulupaus voi olla kauteensa ehdottomasti tyytyväinen.

8.9.2020 / 06:53

Rallicross

Jesse Kallio taisteli kolmanneksi Nysumin avauksessa – “Tästä on hyvä jatkaa”

Rallicrossin RallyX Nordic -sarjan kauden kaksi viimeistä osakilpailua ajetaan tänä viikonloppuna Nysumissa, Tanskassa.

6.9.2020 / 07:46

Rallicross MM

Jesse Kalliolla kovien panosten viikonloppu Tanskassa – “Mestaruuksista taistellaan”

Tulevana viikonloppuna Tanskan Nysumissa kilpailevalla Kalliolla on elämänsä tilaisuus voittaa kaksi mestaruutta saman viikonlopun aikana.

2.9.2020 / 05:08

Rallicross

Kallion täydellinen suoritus sai tiimikaverilta kehuja – “Tyypillinen suomalainen jäämies”

Jesse Kallion osalta kilpailuviikko Ruotsin Höljesissä päättyi parhaalla mahdollisella tavalla.

5.7.2020 / 21:29

Rallicross

Kallio pisteykkösenä semifinaaleihin – Auennut ovi pilasi täydellisen sarjan

Rallicrossin RallyX Nordic -sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Ruotsin Höljesissä. Supercar Lites -luokassa alkuerien suvereeni ykkönen oli Jesse Kallio.

5.7.2020 / 14:22

Rallicross

Jesse Kallio näytti jälleen muille perävaloja – Kaksi alkuerää, kaksi voittoa

Rallicrossin RallyX Nordic -sarjan kauden toinen osakilpailu Ruotsin Höljesissä kulki lauantaina Supercar Lites -luokan alkuerissä Jesse Kallion komennossa.

4.7.2020 / 22:54

Rallicross

Jesse Kallion auton tekniikkamurheet saivat jatkoa semifinaalissa

Kallion auton tekniikkamurheet Ruotsin Höljesissä torstain kilpailussa toivat mieleen viime vuoden Etelä-Afrikan MM-osakilpailun tapahtumat.

2.7.2020 / 22:08

Rallicross

Vaihdelaatikko Kallion harmina viimeisessä alkuerässä – “Vika saadaan korjattua”

Kahta ensimmäistä alkuerävaihetta dominoinut Kallio koki kovia kolmannessa alkuerässä, kun auton vaihdelaatikko temppuili.

2.7.2020 / 16:30

Rallicross

Grönholm ja Kallio erinomaisista lähtökohdista viimeiseen alkuerävaiheeseen

Supercar- ja Supercar Lites -luokan kolmannet ja viimeiset alkuerät Ruotsin Höljesissä käynnistyvät kello 16.00 Suomen aikaa.

2.7.2020 / 15:33

Rallicross

Suomalaisille jo toinen hattutemppu – Grönholm loisti titaanien lähdössä

Ensimmäisten alkuerien tapaan myös toiset alkuerät olivat suomalaisjuhlaa Höljesissä, Ruotsissa, rallicrossin RallyX Nordic -sarjan kauden avausosakilpailussa.

2.7.2020 / 14:04

Rallicross

Komea sinivalkoinen avaus Höljesissä! Suomalaiset nopeimpia kolmessa luokassa

Rallicrossin RallyX Nordic -sarjan kauden avausosakilpailu ajetaan tänään torstaina Ruotsin Höljesissä.

2.7.2020 / 12:31

1 2 3 5