Rallicross

Rallicrossin SM-avaus myös ensi vuonna Ahvenistolla – Pääluokat aina lauantaisin

AKK tiedotti tiistaina, että rallicrossin SM-sarjassa ajetaan ensi vuonna viisi osakilpailua ja pääpaino kilpailuviikonloppuina tulee olemaan jatkossa lauantaissa.

31.10.2023 / 14:52

Rallicross

Rajalan tähtäimessä jo uran kymmenes Suomen mestaruus rallicrossissa

Rallicrossin SM-sarjan kauden viides ja samalla viimeinen osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Ylämyllyn moottoriradalla Joensuussa. Joni-Pekka Rajala taistelee SM-mitalista peräti neljässä eri luokassa.

8.9.2023 / 18:30

Rallicross

Suomalaisille historiallinen neloisvoitto kaksivetoisissa – “Täydellinen viikonloppu”

Rallicrossin RallyX-sarjan kauden viides ja kuudes osakilpailu ajettiin viime viikonloppuna Kouvolassa. Sunnuntaina avoimessa kaksivetoluokassa suomalaiset järjestivät kotiyleisön edessä huikean shown.

31.5.2023 / 10:42

Rallicross

Joni-Pekka Rajala Ahveniston teräsmies – Neljä eri luokkaa, neljä palkintosijoitusta

Autourheilussa yli 60 SM-mitalia urallaan saavuttanut Joni-Pekka Rajala oli jälleen kerran kilpailuviikonlopun teräsmies, kun rallicrossin SM-sarjan kauden avausosakilpailu ajettiin Hämeenlinnan Ahvenistolla.

18.5.2023 / 18:57

Rallicross

Mikko Ikonen teki komean paluun SM-sarjaan – “Pari vuotta ollut ajamatta”

Rallicrossin SM-sarjan kauden avausosakilpailu ajettiin viime viikonloppuna Ahveniston radalla Hämeenlinnassa. Supercar-luokassa ykkösnimi oli Mikko Ikonen.

17.5.2023 / 19:30

Rallicross

Grönholm lähellä historiallista mestaruutta – “Onnistuneet startit helpottivat työtä”

Ensimmäisenä suomalaiskuljettajana RallyX-sarjan pääluokan eli Supercar-luokan mestaruutta tavoitteleva Niclas Grönholm ajoi tulosten valossa Strängnäsissä, Ruotsissa lauantaina täydellisen päivän

23.7.2022 / 21:55

Rallicross

Mestaruusjuna jatkaa raiteillaan, Niclas Grönholm laittoi heti haastajansa ruotuun

Pistejohtajana ja suurimpana voittajasuosikkina Strängnäsin finaaliin lähtenyt GRX-tiimin Niclas Grönholm näytti heti ensimmäisessä alkuerävaiheessa kaapin paikan haastajilleen.

23.7.2022 / 14:49

Rallicross

Grönholm mestaruusjahdissa Ruotsissa, Rajalan mitalin väri vielä avoin

Rallicrossin Pohjoismaiden mestaruussarja RallyX huipentuu tänä viikonloppuna Strängnäsin radalla Ruotsissa ajettavaan kauden seitsemänteen ja samalla viimeiseen osakilpailuun.

22.7.2022 / 09:47

Rallicross

Crosskartin SM-avaus Lapualla lauantaina – Rajala kuninkuusluokan ennakkosuosikki

Viisi osakilpailua käsittävä Crosskartin SM-sarja polkaistaan käyntiin lauantaina Lapualla.

6.5.2022 / 07:42

Rallicross

Jere Kalliokoski ylsi harvinaiseen triplaan – “Ajele rauhassa maaliin”

Kolme osakilpailua, kolme voittoa. AL-Härmää edustava Kalliokoski on tehnyt tänä kesänä täydellistä työtä rallicrossin SM-sarjan Supercar-luokassa.

12.8.2021 / 19:01

Rallicross

Kalliokoski dominoi, Haapamäelle iso pettymys – “Pikainen soitto kaverille”

Rallicrossin SM-sarjan kauden avausosakilpailu ajettiin lauantaina Pesämäen moottoriradalla, Honkajoella. Supercar-luokassa päivän nimi oli Jere Kalliokoski.

26.5.2021 / 09:15

Rata-autoilu

Kilpakumppanin teko herkisti 51 SM-mitalin Rajalan – “Se hetki kruunasi viikonlopun”

Autojen jäärata-ajon Suomen mestaruuksista taisteltiin viime viikonloppuna Torankijärven jäällä Kuusamossa.

15.3.2021 / 17:45

Rata-autoilu

Rikkooko Rajala Kuusamossa maagisen 50:n rajan? – “Kaikki pistetään peliin”

Autojen jäärata-ajon Suomen mestaruudet ovat jaossa tänä viikonloppuna Torankijärvellä Kuusamossa, missä SM-sarjan osakilpailu on ohjelmassa niin lauantaina, kuin sunnuntainakin.

12.3.2021 / 17:37

Rallicross

Haapamäki Hyvinkäällä vaikeuksien kautta lähes voittoon – “Todella lähellä se oli”

Henri Haapamäki sijoittui viime viikonloppuna Hyvinkäällä ajetussa kovatasoisessa kansallisessa rallicross-kilpailussa alkuvaikeuksien jälkeen Supercar-luokassa toiseksi.

14.9.2020 / 16:26

Rallicross

Haapamäellä ja Rajalalla tiukka taistelu voitosta Porissa – “Startista kärkeen ja voittoon”

Henri Haapamäen kilpailukausi jatkui viime viikonloppuna Porissa, missä Hangassuon moottoriradalla ajettiin kansallinen Jarkan Maansiirto Rallicross -kilpailu Supercar-luokassa viiden kuljettajan voimin.

25.8.2020 / 13:19

Rallicross

Kalliokoski suomalaisten ykkönen, vain ärsytetty Larsson ehti edelle – “Pieni pettymys”

Rallicrossin RallyX Nordic -sarjan kauden kuudes osakilpailu ajettiin viime viikonloppuna Kouvolan Tykkimäen radalla. Pohjoismaiden mestaruussarjan lisäksi jaossa oli myös SM-sarjan pisteitä.

28.8.2019 / 14:13

Rallicross

Rajalan urakointi Jurvan helteessä toi kaksi finaalipaikkaa – “Tilanne jännittävän tiukka”

Jurvan Botniaringillä reippaassa 30 asteen helteessä ajettu rallicrossin SM-sarjan kauden kolmas osakilpailu koetteli niin kuljettajien, kuin kalustonkin kestävyyttä.

29.7.2019 / 07:53

Rallicross

Tikka osui napakymppiin Botniaringillä – “Ei oikein löydä edes sanoja”

Rallicrossin SM-sarjan kauden kolmas osakilpailu ajettiin viime lauantaina Botniaringin radalla Jurvassa. Autokrossi-luokassa voittoon kaasutteli Jere Tikka, jolle nyt tullut ykkössija oli SM-sarjassa ensimmäinen.

29.7.2019 / 07:21

Rallicross

Tahkolle tunteikas voitto, Rytkönen SM-pistekärkeen – “Kiteytyy paljon enemmän”

Voiton myötä Riku Tahko nousi SM-pisteissä yhden pykälän ylöspäin kolmanneksi. Eroa uuteen sarjajohtajaan, Autokrossi-luokan viime vuoden Suomen mestariin Juha Rytköseen, on 10 pistettä.

27.7.2019 / 23:17

Rallicross

Perkiömäki mukana Jurvassa, Rajalalla edessään hikinen urakka – “Kaikki pistetään peliin”

Rallicrossin SM-sarjan kauden kolmas osakilpailu ajetaan lauantaina Botniaringin asfalttivoittoisella radalla Jurvassa. Sääennuste lupaa kilpailupäivään todella kuumat olosuhteet.

26.7.2019 / 13:25

Rata-autoilu

Timperille dramaattisten vaiheiden jälkeen ensimmäinen SM-kulta – “Heti täyspotti”

Jokamiehenluokan yleisen luokan Suomen mestaruudesta taisteltiin yli 200 kuljettajan voimin viime viikonloppuna Hyvinkään Vauhtipuistossa.

4.7.2019 / 15:13

Rallicross

Teräsmies Rajala urakoi Jalasjärvellä täydet 15 lähtöä – “Helpompaa kuin odotin”

12. kautensa rallicrossin SM-sarjassa aloittanut Joni-Pekka Rajala urakoi tänä vuonna kaikissa kolmessa luokassa. Kauden avausosakilpailussa Jalasjärvellä Rajalalle kertyi lähtöjä maksimimäärä eli 15.

29.5.2019 / 12:33

Rata-autoilu

Liimataiselle ensimmäinen mestaruus, Rajalalle kaksi mitalia – “Hyvä mies voitti”

Jäärata-ajon SM-sarja saatiin päätökseen Torankijärven jäällä, Kuusamossa. Jaossa oli kaksi Suomen mestaruutta, kaksi Cup-mestaruutta, sekä yhteensä kuusi SM-mitalia.

24.3.2019 / 20:02

Rata-autoilu

Jääradan Suomen mestaruudet ratkaistaan Kuusamossa – Jyrääkö Rajala tuplamestariksi?

Kaksi kilpailuviikonloppua ja yhteensä neljä osakilpailua käsittävän jäärata-ajon SM-sarjan loppuratkaisut nähdään tänä viikonloppuna Kuusamossa, Torankijärven jäällä.

22.3.2019 / 18:29

Rata-autoilu

Rajala puolustamaan tuplamestaruuttaan – “Tulossa on entistä tiukempi mestaruustaistelu”

Viime vuonna Special Saloon -luokissa kaksi Suomen mestaruutta voittanut Joni-Pekka Rajala lähtee tänäkin vuonna jäärata-ajon SM-sarjaan suurimpana mestarisuosikkina.

15.2.2019 / 11:58

Rallicross

Joni-Pekka Rajala ei tee paluuta Supercar-luokkaan – “Kyllä se tavoitteena oli”

Rallicrossin SM-sarjassa Supercar-luokan Suomen mestaruuden vuosina 2013 ja 2014 voittanut Joni-Pekka Rajala ei tee tulevana kesänä paluuta lajin kuninkuusluokkaan viiden vuoden tauon jälkeen.

5.2.2019 / 10:41

Rallicross

Kolme suomalaista semifinaaleihin Latviassa – Heikkisellä epäonnen sunnuntai

Rallicrossin MM- ja EM-sarjan osakilpailu on parhaillaan käynnissä Latvian Riiassa. Viidestä suomalaiskuljettajasta semifinaaleihin selvisi lopulta kolme.

16.9.2018 / 13:04

Rallicross

Suomalaiset täytti katsomot Riiassa, Rajala nautti – “Saa lisää intoa tekemiseen”

Joni-Pekka Rajalan paluu rallicrossin EM-sarjaan vuoden tauon jälkeen toi Bikerniekin radalla Latvian Riiassa ajetussa kilpailussa kahden alkuerän jälkeen 14. sijan.

15.9.2018 / 19:58

Rallicross

Rajala vuoden tauon jälkeen EM-sarjan osakilpailuun – “Tartuin tilaisuuteen kun sain mahdollisuuden”

A-P Niemi Racingin Ford Fiesta Supercar -autolla Latvian EM-rallicrossiin osallistuva Joni-Pekka Rajala ei kerää itselleen paineita sijoituksista kovatasoisessa kuljettajajoukossa.

13.9.2018 / 21:05

Rallicross

Rajala tyytyväinen Ruotsin vierailuunsa – “Hyvä reissu ja hyvä kisa takana”

Joni-Pekka Rajalan vierailu Ruotsiin ja länsinaapurimme rallicrossin mestaruussarjan kauden finaaliosakilpailuun viime lauantaina ei tuonut kahdessa luokassa urakoineelle porilaiselle palkintosijoituksia.

6.9.2018 / 19:49

1 2 3