Kotiin tuomisina kaksipäiväisestä rallista Rally Team Kasingin Jukka Kasilla ja Henri Anialla oli 10. sija, sekä SM1-luokan kahdeksanneksi korkeimmat SM-pisteet.
1.2.2018 / 17:59Kasi ajoi rallin SM-sarjan kauden päättäneessä Lempäälän SM-rallissa tuloksellisesti kauden parhaaseen tulokseen.
6.10.2017 / 07:30Uudessakaupungissa ajettu kahdeksan erikoiskokeen SM-ralli alkoi sateen piiskaamana, mikä toi Kasin ajoon erityistä varovaisuutta.
11.9.2017 / 05:15Viime vuonna ensimmäistä kertaa Suomen MM-rallissa kilpaillut Kasi oli Ford Fiesta S2000 -autolla WRC2-luokassa sijalla 11. Tänä vuonna kuviot ovat hiukan erilaiset, kun alla on uusi Skoda Fabia R5.
25.7.2017 / 10:39Kasin toinen kilpailu Skoda Fabia R5 -autolla Kouvolan SM-rallissa toi lisää arvokasta kokemusta nykyaikaisen kilpa-auton tarjoamasta mahdollisuudesta.
12.6.2017 / 17:08Riihimäki-rallissa uudella Skoda Fabia R5 -autolla debytoinut Kasi on testannut kalustoa yhden päivän ajan Riihimäen kilpailun jälkeen.
9.6.2017 / 12:13Kasin ja kartanlukija Henri Anian ralliviikko huipentui viime lauantaina Riihimäen seudulla ajettuun kesäkauden SM-avaukseen.
23.5.2017 / 07:55- Mieli teki kuitenkin vielä kokeilla ihan viimeistä huutoa olevaa autoa. Nyt se on siinä ja ensimmäiset testit on ajettu, Kasi kommentoi.
18.5.2017 / 06:30- Pari kertaa kävimme hangessa, kun tietä oli aurattu ojan päälle. Oma sijoitus kovatasoisessa SM1-luokassa vastaa meidän kilpailusuoritusta, Kasi kommentoi rallin jälkeen.
13.3.2017 / 16:01- Haettiin autoon säätöjä ja ajoon äärilaitoja. Tavoite on olla 5-7 joukossa. Hyvä fiilinki on päällä, Jukka Kasi toteaa.
9.3.2017 / 21:51- Harmiksemme matkanteko jäi kesken hyvin alkaneen kilpailun jälkeen. Nyt alkaa valmistauminen talvikauden päätökseen Nilsiän Tahkovuoressa, Jukka Kasi sanoi.
19.2.2017 / 19:52Viime kaudella SM1-luokan loppupisteissä seitsemänneksi sijoittunut Kasi yhdessä kartanlukijansa Henri Anian kanssa tavoittelee tällä kaudella ehjää sarjaa, sekä loppusijoituksen parantumista.
11.1.2017 / 16:12- Tampereen ralli oli erikoinen päätös tälle kaudelle. Ylileveitä luisuja osui yhteen kisaan enemmän, kuin muuten koko kauteen yhteensä, Kasi kommentoi tiedotteessaan.
27.9.2016 / 16:50- Se on vähän tasapuolisempaa lähteä samoista asetelmista, eikä siitä kun useat kilpakumppanit ovat ajaneet samoilla teillä kilpaa jo useita kertoja, Kasi ennakoi tulevaa Pirelli-rallia.
22.9.2016 / 20:59- Neljäs sija kokeneiden kuljettajien joukossa oli enemmän kuin mitä lähdin Turusta hakemaan, Kasi kommentoi rallin jälkeen.
23.8.2016 / 07:09Kasi ja kartturi Henri Ania kurvailivat heinäkuun lopulla Suomen MM-rallin Jyväskylässä. Laihialaistiimi oli Neste Rallin nopein S2000 -luokan autoa käskenyt autokunta.
19.8.2016 / 07:46Jukka Kasi ja kartanlukija Henri Ania osallistuivat Jyväskylässä ensimmäiseen MM-ralliinsa ja kurvailivat Neste Rallin läpi miehekkäällä otteella.
4.8.2016 / 06:10- Lyötiin päätös lukkoon ja heinäkuulle kalenteriin on merkitty Suomen MM-ralli, Neste Rally Finland, Kasi kertoo tiedotteessaan.
14.6.2016 / 11:16- Kun nyt Tahko-rallin jälkeen kertaan talven kisoja on positiivista huomata, että vauhti on kohentunut kauden aikana. Luokassamme on tänä vuonna kova taso. Vielä parempiin sijoituksiin pääseminen vaatii lisää vauhtia ja tarkkuutta, Kasi kertoo tiedotteessaan.
15.3.2016 / 15:30Ulosajohetkellä Jukan ja Henrin sijoitus oli kuudes SM1 -luokassa. Saamatta jääneet SM-pisteet tietenkin harmittivat. Muuten viikonlopun saldo oli plussan puolella.
1.3.2016 / 00:00Katsaus Vaakuna-rallin perjantain tapahtumiin ja kattavat tulokset kaikista luokista, sekä lauantain ajopäivän aikataulu.
27.2.2016 / 09:59Rallin SM-sarjan SM1-luokan kuljettajalla Jukka Kasilla ja Mikkelin Urheiluautoilijoilla on yhteiset juhlat viikonloppuna Vaakuna Rallin aikaan. Molemmilla täyttyy 50 vuoden rajapyykki.
25.2.2016 / 15:02SM1 -luokassa Ford Fiesta S2000 -autolla kisanneet Jukka Kasi ja Henri Ania nostivat vauhtia kisan vanhetessa.
1.2.2016 / 04:52