WRC

Mads Östberg kumoaa tiedot Suomen MM-rallista – “Sattuu aivan helvetisti”

Uutisoimme eilen maanantaina, että Citroen-talli osallistuu elokuun ensimmäisenä viikonloppuna ajettavaan Suomen MM-ralliin kolmella WRC-autolla ja kolmatta autoa ajaa Mads Östberg.

2.7.2019 / 15:58

WRC

Viime vuoden yllättäjä WRC-auton rattiin – Citroen kolmella autolla Jyväskylään

UrheiluUutiset.comin saamien tietojen mukaan Citroen tulee osallistumaan Suomen MM-ralliin kolmella autolla.

1.7.2019 / 15:26

WRC

Tervetuloa takaisin Rovanperä! 122 MM-rallin konkari taipui puuppolalaisen käsittelyssä

Kalle Rovanperä ajoi Chilen MM-rallissa virheettömän kilpailun ja se palkittiin uran ensimmäisellä WRC2 Pro -luokan voitolla.

12.5.2019 / 19:51

WRC

Mads Östbergin kauden avaus päättyi ennen kuin ehti edes alkaa

Östbergin oli tarkoitus avata kilpailukautensa lauantaina Sigdalsrallissa, Norjan rallisarjan kauden avausosakilpailussa, mutta norjalaiskuljettajan kilpailu päättyi jo ennen ensimmäisen erikoiskokeen starttia.

19.1.2019 / 15:06

WRC

Citroenilla kaksoisjohto avauspäivän jälkeen – Toyotan mestaruusjuna kulkee raiteillaan

Australian MM-rallin avauspäivän kaksi viimeistä erikoiskoetta olivat kahteen kertaan ajettu lyhyt 1,27-kilometrinen yleisöerikoiskoe. Erot olivat tuttuun tapaan pienet.

16.11.2018 / 09:31

WRC

Latvala mukana voittotaistelussa, Hyundai avauspäivän suurin häviäjä

Rallin MM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Australiassa. Avauspäivän kuusi ensimmäistä erikoiskoetta tarjosivat heti runsaasti draamaa.

16.11.2018 / 06:48

WRC

Tänakin tiimi osti Östbergin WRC-auton – Norjalaisella sopimus kaudelle 2019?

Mads Östbergin tiimin omistuksessa ollut Fordin nykyisten säännösten mukainen WRC-auto on päätynyt Ott Tänakin OT Racing -tiimin omistukseen.

15.10.2018 / 01:41

WRC

Solbergin kartturin ikimuistoinen Italian MM-ralli 2009 – Östberg antoi potkut, tyttöystävä tilalle

Petter Solbergin paluukilpailussa Espanjan MM-rallissa nuotteja vuoden 2003 rallin maailmanmestarille lukee Veronica Engan, joka viime ja tänä vuonna on toiminut Petterin pojan Oliverin kartanlukijana.

20.9.2018 / 19:08

WRC

Citroenin synkkä jakso päättyi Suomen soralla – “Ehdottomasti oikeaan suuntaan”

Vaikka Suomen MM-rallissa voittoa juhlikin autonvalmistajista Toyota, niin myös Citroenin puolella voitiin olla enemmän kuin tyytyväisiä saavutettuun menestykseen.

8.8.2018 / 07:31

WRC

Rovanperältä heti hurja hyökkäys, Lapin kilpailu päättyi ulosajoon – “Pystytään parempaankin”

Suomalaisittain mielenkiintoisimmat kaksintaistelut Suomen MM-rallin päätöspäivän avauserikoiskokeella menivät meikäläisten ja ulkomaalaisten kuljettajien osalta tasan 1-1.

29.7.2018 / 09:51

WRC

Tänak matkalla voittoon, Latvala taistelee kakkossijasta – “Nyt on alettu ajamaan kilpaa”

Ott Tänak on kovaa vauhtia matkalla Suomen MM-rallin historian toiseksi virolaisvoittajaksi. Kakkossijasta sunnuntaina taistelevat Mads Östberg ja Jari-Matti Latvala.

28.7.2018 / 23:46

WRC

Tänakin ja Östbergin hurja taistelu kärjessä jatkuu – “Riskillä tultiin pölyssä”

Suomen MM-rallin voittotaistelu käy juuri nyt hurjana Mads Östbergin ja Ott Tänakin kesken.

27.7.2018 / 15:30

WRC

Tänak jatkaa kärjessä, Lapilla ongelmia moottorin kanssa – “Testeissä se ei tee tuota”

Suomen MM-rallin ensimmäinen metsässä ajettu pidempi erikoiskoe tarjoili heti dramatiikkaa.

27.7.2018 / 09:17

WRC

Citroen vahvisti loppukauden kuljettajansa – Östbergin taistelu toi tallipaikan

Citroen julkaisi keskiviikkona varsin odotetun tiedotteen missä se ilmoitti, että kolme MM-rallia tällä kaudella ranskalaistallin väreissä kilpaillut Mads Östberg jatkaa Citroenilla myös loppukauden MM-ralleissa.

20.6.2018 / 12:20

Videot

Östbergille lisää MM-ralleja Citroenilla – “Teen kaikkeni todistaakseni, että olen luottamuksen arvoinen”

Citroen tiedotti sosiaalisen median kautta keskiviikkona, että Mads Östberg osallistuu ranskalaistallin väreissä Portugalin ja Italian MM-ralleihin.

18.4.2018 / 16:55

WRC

Östberg kilpailee ensimmäistä kertaa urallaan Uudessa-Seelannissa – “Maailmankuulut tiet”

Samaan aikaan, kun Mads Östberg odottaa seuraavaa mahdollisuuttaan rallin MM-sarjassa, osallistuu norjalainen tulevana viikonloppuna Uudessa-Seelannissa ajettavaan Otago Classic Ralliin.

11.4.2018 / 07:50

Muut rallit

Östberg Finnskog-rallin ykkönen – Mikkeliin saapuvan Gryazinin taival päättyi ulosajoon

Uuden sukupolven Ford Fiesta WRC -autolla kilpaillut Mads Östberg oli odotetusti omaa luokkaansa rallin Norjan mestaruussarjan kauden toisessa osakilpailussa, lauantaina ajetussa Finnskog-rallissa.

3.2.2018 / 20:53

Muut rallit

Gryazin ajoi voittoon Norjassa ja katseli Solbergin etuvaloja startissa – Video!

Rallin huippulupaus Nikolay Gryazin sai parhaan mahdollisen startin kilpailukauteensa, kun venäläinen ajoi lauantaina voittoon Norjan mestaruussarjan avausosakilpailussa Sigdalsrallissa.

23.1.2018 / 08:19

WRC

Ogierin onnistunut perjantai nosti ranskalaisen ykkössuosikiksi – “Odotin häviäväni avauspäivänä enemmän”

Espanjassa johdossa perjantain jälkeen ajaa Andreas Mikkelsen, mutta lauantain erikoiskokeille ennakkosuosikkina lähtee kuitenkin MM-sarjan pistejohtaja Sebastien Ogier.

6.10.2017 / 23:06

WRC

Espanja EK3: Norjalaiset huippuvauhdissa, suomalaiset kaukana kärjestä – “Enemmän ja enemmän kotoisampaa”

Perjantaina aamupäivällä käynnistynyt Espanjan MM-ralli on lähtenyt käyntiin norjalaiskuljettajien komennossa.

6.10.2017 / 13:43

Muut rallit

Östberg yllättää, WRC-kalustolla Norjan sarjan osakilpailuun – “Olen jo pitkään haaveillut tästä”

Mads Östberg tarjoilee norjalaisille rallin ystäville ennen aikaisen joulun, kun hän osallistuu Norjan mestaruussarjan kauden päätösosakilpailuun vuoden 2017 sääntöjen mukaisella Fordin WRC-autolla.

14.9.2017 / 10:29

ERC

Huttusella onnistunut avauspäivä Puolan EM-rallissa – Luokan pistekärki Ingram keskeytti

Kun Puolan EM-rallista on nyt avauspäivä ajettu, on Jari Huttunen junioreiden U27-luokassa ertittäin hyvissä asemissa. Huttunen johtaa luokkaa lähes puolentoista minuutin erolla.

4.8.2017 / 22:14

ERC

Lukyanukin paluukisa Puolassa päättyi ulosajoon – “Valitettavasti nuoteissa oli virhe”

Alexey Lukyanukin taival Puolan EM-rallissa päättyi lyhyeen, kun venäläiskuljettajan ohjastama Ford Fiesta R5 pyörähti rajusti ympäri rallin toisella erikoiskokeella.

4.8.2017 / 21:18

ERC

Kohtaavatko Rovanperä ja Östberg Rooman asfaltilla syyskuussa? – “Tärkeään osaan nousevat myös muut rallit”

Rallin Italian mestaruussarjan seuraava osakilpailu ajetaan maan pääkaupungin Rooman ympäristössä syyskuun puolivälissä ja kyseessä on samalla myös EM-sarjan osakilpailu.

4.8.2017 / 07:53

Muut rallit

Suomen MM-rallin hyppykuninkaalla kiireinen loppukesä – Kolme rallia 25 päivässä kolmen eri kartturin kanssa

Mads Östberg oli Suomen MM-rallissa parhaimmillaan kolmantena, mutta erilaiset tekniset murheet ja Ouninpohjan ensimmäisellä ajokerralla sattunut lievä ulosajo pudottivat sijoituksen riville 10.

4.8.2017 / 07:42

Uncategorized

Italian MM-ralli EK12: Paddon jatkaa kärjessä, Latvala kärsi pölystä

Hayden Paddonin johto kestää Italian MM-rallissa Sardiniassa. Kärkipaikka on hallussa 12 erikoiskokeen jälkeen 9,4 sekunnin erolla Ott Tänakiin. Jari-Matti Latvala on noussut kolmanneksi.

10.6.2017 / 11:38

Uncategorized

Autosport: FIA:n testikielto raivostutti Östbergin – “Tämä on naurettavaa!”

Autourheilun kansainvälinen keskusliitto FIA on päättänyt kieltää vuoden 2017 sääntöjen mukaisten WRC-autojen testaamisen yksityistiimeiltä Euroopan ulkopuolella.

30.5.2017 / 14:06

Uncategorized

Portugali EK1: Östberg ja Neuville jaettuun pohja-aikaan

Mads Östberg ja Thierry Neuville jakoivat pohja-ajan Portugalin MM-rallin avauserikoiskokeella torstai-iltana. EK1 oli lyhyt yleisöpyöritys Lousadan rallicrossradalla.

18.5.2017 / 22:06

Uncategorized

Östberg testierikoiskokeen nopein – Toyotalla säästeltiin renkaita

- Testierikoiskoe oli ok. Se oli pääasiassa vain sitä, että katsottiin, että auto ja kaikki toimii. Kyse oli myös renkaiden säästämisestä rallia varten. Ei mitään draamaa sen suhteen, Juho Hänninen totesi.

9.2.2017 / 15:03

Uncategorized

Rallin kuskimarkkinat alkavat olla valmiit – VW:n yksityistiimiä ei tule

Sebastien Ogierin siirtyminen M-Sport Fordille tyhjensi rallikuljettajien markkinapajatson. Tiistaina julkistetaan Jari-Matti Latvalan sopimus Toyotalle.

12.12.2016 / 20:16

1 2