Ralli

Tänakin viikonloppu Jyväskylässä päättyi lyhyeen – Tuloksena samalla uusi ennätys

Ott Tänakin kilpailu tämänvuotisessa Suomen MM-rallissa Jyväskylässä päättyi jo perjantai-aamuna.

4.8.2023 / 15:07

Ralli

Tänakilla oli perjantaille yksi tavoite ja se täyttyi – “Voitosta taistellaan täysillä”

Rallin vuoden 2019 maailmanmestari metsästää ensimmäistä osakilpailuvoittoaan sitten viime vuoden helmikuun ja Rovaniemen MM-rallin.

4.6.2022 / 06:05

Ralli

Tänakilta täyden kympin suoritus, tallikaveri jäi taakse voitoissa – “Meillä oli paineita”

Historian ensimmäisen Rovaniemen MM-rallin yleiskilpailun voittoon kaasutteli rallin vuoden 2019 maailmanmestari Ott Tänak.

28.2.2021 / 20:09

Ralli

MM-pronssit riittivät valintaan, mestaruus ei – Tänak Viron Vuoden urheilija

Rallin MM-sarjassa kolmanneksi viime vuonna sijoittunut Ott Tänak yhdessä kartanlukijansa Martin Järveojan kanssa on valittu Virossa Vuoden urheilijaksi.

7.1.2021 / 16:54

Videot

Ott Tänak hyppäsi toden teolla mukaan mestaruustaisteluun – “Siinä oli iso työmaa”

Rallin MM-sarjan kauden neljäs osakilpailu Virossa viime viikonloppuna oli odotetusti Tänakin suurta juhlaa, joka samalla saavutti ensimmäisen MM-osakilpailuvoittonsa Hyundain väreissä.

7.9.2020 / 12:19

Videot

Video! Tänak törmäili jo perjantain avauserikoiskokeella – “Musta jää yllätti”

Rallin hallitsevan maailmanmestarin Ott Tänakin kauden avaus Monte Carlon MM-rallissa päättyi lyhyeen.

24.1.2020 / 21:13

Videot

Video! Tänakin hurja ulosajo tarttui katsojan kameraan – “Erittäin nopea kohta”

Rallin hallitseva maailmanmestari Ott Tänak ajoi rajusti ulos Monte Carlon MM-rallin toisen ajopäivän toisella erikoiskokeella.

24.1.2020 / 11:45

WRC

Tallinvaihto hallitsevana mestarina ei uutta rallin MM-sarjassa, mutta harvinaista

Kahden vuoden sopimuksen Hyundain kanssa solminut Ott Tänak on rallin MM-sarjan historiassa kuudes kuljettaja, joka vaihtaa tallia hallitsevana maailmanmestarina.

1.11.2019 / 08:48

WRC

Äidin viisaat sanat siivittivät Tänakin lentoon sunnuntaina – “Jos haluan jotain”

Ott Tänak varmisti rallin kuljettajien maailmanmestaruuden kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa, sunnuntaina päättyneessä Espanjan MM-rallissa.

28.10.2019 / 08:55

Videot

Video! Jyväskylä-voittaja Tänak uuden Toyota Supran ratissa – “Se on peto!”

Yksi automaailman odotetuimpia uutuuksia tänä vuonna on ollut Toyota GR Supra. Rallin MM-sarjan tämänhetkinen pistejohtaja Ott Tänak pääsi fiilistelemään tätä uutuusautoa Fujin radalla Japanissa.

12.8.2019 / 12:19

WRC

Tänak taustoitti viimeisen erikoiskokeen taktikointiaan – “Krisin virhe muutti kaiken”

Ott Tänak sanoi Portugalin MM-rallin jälkeen, että nyt tullut uran yhdeksäs voitto oli kaikista voitoista tähän mennessä ehdottomasti se vaikein.

5.6.2019 / 09:53

WRC

Tänak tietää iskun paikan lauantaille – “Siellä ei tule olemaan helppoa”

Rallin MM-sarjan pistejohtaja Ott Tänak on hyvissä asemissa Korsikan MM-rallissa, kun toinen ajopäivä lauantai-aamuna käynnistyy.

30.3.2019 / 00:18

WRC

Näitkö tämän tv:ssä? Tänakin kartturi paljasti mitä numero nuottivihkossa tarkoitti

Kun Ott Tänak kartanlukijansa Martin Järveojan kanssa ylittivät Ruotsin MM-rallissa viimeisen erikoiskokeen maaliviivan, tv-katsojien katseet kiinnittyivät Järveojan nuottivihkoon ja siinä olleeseen numeroon 315.

18.2.2019 / 18:00

WRC

Tänakille värisuora alle kahdessa vuodessa: voitot soralta, asfaltilta ja lumelta

Ott Tänak ajoi suvereeniin voittoon rallin MM-sarjan kauden toisessa osakilpailussa Ruotsissa viime viikonloppuna ja nousi samalla kuljettajien MM-pisteissä johtoon, ensimmäistä kertaa urallaan.

18.2.2019 / 17:40

WRC

Tänak yksi suurimmista ennakkosuosikeista Ruotsissa – “Kolmantena reitillä, ei huono tilanne”

Yksi suurimmista Ruotsin MM-rallin voittajasuosikeista on tänä vuonna Toyota-tallin Ott Tänak.

14.2.2019 / 18:41

Videot

Video! Hyppää Tänakin kyytiin Australian soralle – 15 minuuttia virolaista osaamista

Kaatovideoiden lisäksi ehdottomasti suosituinta osastoa rallivideoista netin ihmeellisessä maailmassa edustavat on-board-videot.

1.1.2019 / 13:05

Videot

Tänäk tyhjensi palkintopöydän WRC Gaalassa – Kartturilta “vuoden puhe”

Rallin MM-sarjan kausi 2018 laitettiin pakettiin WRC Gaalan merkeissä Sydneyssä, Australiassa.

22.11.2018 / 08:23

WRC

Tänak merkittävässä roolissa kahdessa maailmanmestaruudessa – “Ensi vuonna taistelu jatkuu”

Vaikka päättynyt kausi rallin MM-sarjassa olikin Ott Tänakille tähän mennessä uran paras, ei virolaisen sijoitus kuljettajien MM-loppupisteissä kuitenkaan kohentunut viime vuotista kolmatta sijaa korkeammalle.

18.11.2018 / 15:26

WRC

Toyota tarjoaa virolaisille rallifaneille ennenaikaisen joululahjan – “Loistava tilaisuus”

Vuonna 2013 Ott Tänak ei ajanut yhtään MM-rallia. Viitisen vuotta tuon "välikautensa" jälkeen, vuonna 2018, Toyota Gazoo Racingia rallin MM-sarjassa edustava Tänak on Viron suosituin urheilija.

5.6.2018 / 11:01

Muut rallit

Toyota ja Ott Tänak Estonia Ralliin – “Kuin toteen käynyt unelma”

Estonia Ralli kerää hurjaa osallistujalistaa pari viikkoa ennen Suomen MM-rallia Virossa ajettavaan kilpailuun, kun nyt jo kolmas rallin MM-sarjan tehdastalli ilmoitti lähtevänsä mukaan.

30.5.2018 / 07:46

WRC

Tänakin kartturilta hauska huomio kolmesta MM-voitosta – “Kalliiksi tulee”

Ott Tänak on voittanut urallaan tähän mennessä kolme MM-rallia ja ne kaikki yhdessä kartanlukija Martin Järveojan kanssa.

30.4.2018 / 10:43

WRC

Tänakin häikäisevän kovat tilastot – Pohja-aikoja saman verran kuin Neuvillella ja Ogierilla yhteensä

Jos rallin MM-sarjaa peilataan kuluvan kauden osalta tähän mennessä ajettujen pohja-aikojen määrän perusteella, niin MM-sarjan nopein kuljettaja on tällä hetkellä tuore Argentiinan voittaja Ott Tänak.

30.4.2018 / 08:17

WRC

Täyden kympin suoritus nosti Ott Tänakin mukaan MM-taisteluun – “Ei todellakaan ollut helppoa”

Rallin MM-sarjan kauden viides osakilpailu viikonloppuna Argentiinassa oli Toyota-tallin ja Ott Tänakin suurta juhlaa.

30.4.2018 / 07:41

WRC

Tunnettu kuvatoimisto valitsi Toyotan MM-sarjan vuoden autoksi – “Aggressiivisesti muotoiltu taskuraketti”

Rallin MM-sarjassa jo pitkään hienoa työtä valokuvauksen parissa tehnyt McKlein-kuvatoimisto valitsi vuoden päätyttyä MM-sarjan kauden 2017 onnistujat.

2.1.2018 / 06:39

WRC

Walesin MM-rallista tulossa M-Sportille ikimuistoinen – “Osoittaa miten uskomatonta työtä tiimi on tehnyt”

Malcolm Wilsonin pitkä päivätyö rallin MM-sarjassa ja erityisen rajut satsaukset kuluvaan kauteen ovat tuomassa Wilsonin omistamalle M-Sportille historiallisen maailmanmestaruuden.

9.10.2017 / 07:13