Ainoana suomalaiskuljettajana tänä vuonna rallin EM-sarjan kaikkiin osakilpailuihin osallistunut Mikko Heikkilä jättää kauden kaksi viimeistä EM-rallia väliin.
15.8.2023 / 15:20Rallin SM-sarjan kuninkuusluokan hallitseva Suomen mestari Mikko Heikkilä suuntasi Jyväskylään ja Suomen MM-ralliin suoraan Italian EM-rallista.
3.8.2023 / 14:03Rallin EM-sarjan kauden kolmas osakilpailu ajetaan Puolan nopeilla sorateillä tänä viikonloppuna. Suomalaiskuljettajista mukana kilpailussa nähdään Mikko Heikkilä, sekä EM-debyyttinsä tekevä Miko Jalava.
19.5.2023 / 20:24Mikko Heikkilä oli lähellä huipputulosta rallin EM-sarjan kauden avauksessa Portugalissa viime viikonloppuna.
13.3.2023 / 14:33Mikko Heikkilän upeasti sujunut kilpailu Portugalin EM-rallissa sai ikävän päätöksen, kun voittotaistelu viimeisellä erikoiskokeella päättyi nurmijärveläisen osalta rengasrikkoon.
12.3.2023 / 19:49Mikko Heikkilä yhdessä kartanlukijansa Samu Vaalerin kanssa starttasivat Portugalin EM-rallin viimeiseen kilpailupäivään yleiskilpailun johdossa 4,2 sekunnin turvin.
12.3.2023 / 13:05Mikko Heikkilä yhdessä kartanlukijansa Samu Vaalerin kanssa tekivät lauantaina varmaa ja hyvää työtä koko, kellottaen yhden pohja-ajan lisäksi ek-sijoitukset 4-2-3-2.
11.3.2023 / 20:31Rallin EM-sarjan kauden avausosakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Portugalissa. Suomalaisosaamista kilpailussa edustaa rallin SM-sarjan SM1-luokan hallitseva Suomen mestari Mikko Heikkilä.
11.3.2023 / 14:22Rallin EM-sarja käynnistyy tulevana viikonloppuna, kun kauden avausosakilpailu ajetaan Portugalin soralla Fafe Rallin merkeissä. Suomalaisväriä EM-sarjaan tänä vuonna tuo Mikko Heikkilä.
7.3.2023 / 08:36Rallin SM-sarjan hallitseva Suomen mestari kilpailee tänä vuonna rallin EM-sarjassa.
27.1.2023 / 16:05Rallin SM-sarjan seitsemäs ja samalla kauden viimeinen osakilpailu ajetaan lauantaina Kouvolassa. Suurin mielenkiinto kohdistuu ilman muuta SM1-luokan mestaruustaisteluun Emil Lindholmin ja Mikko Heikkilän välillä.
30.9.2022 / 19:02Heikkilän edellinen kilpailu oli heinäkuun alussa ajettu Latvian EM-ralli, mistä nurmijärveläinen nappasi hienon kolmossijan.
4.8.2022 / 02:25Viime vuosina rallin MM- ja SM-sarjassa hyviä tuloksia takonut Heikkilä sai nyt vyölleen onnistumisen myös EM-sarjassa, kun Latvian EM-ralli toi nurmijärveläiselle yleiskilpailusta kolmannen sijan.
4.7.2022 / 09:31Rallin EM-sarjan kauden viides osakilpailu ajettiin tänä viikonloppuna Liepaja Rallin merkeissä Latviassa. Mikko Heikkilä yhdessä kartanlukijansa Samu Vaalerin kanssa sijoittuivat yleiskilpailussa kolmanneksi.
3.7.2022 / 18:14Rallin EM-sarjan kauden viides osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Liepaja Rallin merkeissä Latviassa. Suomalaiskuljettajille kilpailun avauspäivä oli hyvä.
2.7.2022 / 18:32Viime vuonna rallin MM-sarjasta kolme palkintosijoitusta saavuttanut Mikko Heikkilä kilpailee EM-sarjassa nyt toisen kerran urallaan. EM-sarjan kauden viides osakilpailu ajetaan Latviassa.
1.7.2022 / 19:30Viime vuonna rallin MM-sarjassa debytoinut ja yhteensä neljä MM-rallia ajanut nurmijärveläinen osallistui viime viikonloppuna Kroatiassa ajettuun rallin MM-sarjan kauden kolmanteen osakilpailuun.
27.4.2022 / 16:23Rallin SM-sarjan kauden kolmanteen osakilpailuun Kuopiossa SM1-luokan pistejohtajana startannut Mikko Heikkilä joutui pettymään lauantain toisella erikoiskokeella.
5.3.2022 / 15:57Rallin SM-sarjan kauden kolmas osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Kuopiossa. Perjantain ohjelmassa oli kaksi erikoiskoetta yhteispituudeltaan hieman yli 17 kilometriä.
4.3.2022 / 22:29Rallin SM-sarjan kauden kolmas osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Kuopion seudulla. Kuopion SM-ralli isännöi samalla myös SM-sarjan talvikauden päätösosakilpailua.
3.3.2022 / 14:01Viime vuonna rallin SM-sarjan SM1-luokan loppupisteissä hopealle sijoittunut Heikkilä on avannut kuluvan kauden Rovaniemen kolmannella ja Riihimäen toisella sijalla.
7.2.2022 / 21:13Rallin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajettiin Riihimäellä viime lauantaina. SM1-luokan voittoon kaasutteli Teemu Asunmaa.
7.2.2022 / 18:04Tänään maanantaina 30 vuotta täyttävä Heikkilä, viime vuoden rallin SM-sarjan SM1-luokan hopeamitalisti, avasi SM-sarjan tänä vuonna kolmannella sijalla.
17.1.2022 / 18:08Rallin SM-sarjan kauden avausosakilpailu, legendaarinen Tunturiralli Rovaniemellä, päättyi yleiskilpailun ja SM1-luokan osalta Emil Lindholmin ja Reeta Hämäläisen voittoon.
15.1.2022 / 19:0257. kerran ajettava legendaarinen Tunturiralli tarjoaa tänä vuonna yleiskilpailun voiton osalta kaikkien aikojen tiukimman taistelun.
15.1.2022 / 17:10Rallin SM-sarjan kauden avausosakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Rovaniemellä. Toisen ajopäivän avaus oli samalla kilpailun pisin erikoiskoe ja siellä Emil Lindholm otti ison askeleen kohti yleiskilpailun voittoa.
15.1.2022 / 13:22SM1-luokan hallitseva Suomen mestari Emil Lindholm saapui yötauolle yleiskilpailun johtoasemassa, kun rallin SM-sarjan kauden avausosakilpailusta Rovaniemellä oli ensimmäinen ajopäivä suoritettu.
14.1.2022 / 22:11Rallin SM-sarjan kauden avausosakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Rovaniemellä. Kun kymmenestä erikoiskokeesta on nyt ajettu kaksi, yleiskilpailua johtaa SM1-luokan hallitseva Suomen mestari Emil Lindholm.
14.1.2022 / 14:29Rallin SM-sarjan kauden 2022 avausosakilpailu, Arctic Lapland Rally eli legendaarinen Tunturiralli, ajetaan tulevana viikonloppuna kaksipäiväisenä kilpailuna Rovaniemen ja Kemijärven seudulla.
13.1.2022 / 21:07Rallin MM-sarjan kauden 11. osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Espanjassa. Perjantaina kaksi kuljettajaa nousi vauhdillisesti ylitse muiden.
15.10.2021 / 22:26