Ralli

Toni Herraselle iso pettymys, Suomen MM-ralli ohi ennen kuin se ehti edes alkaa

Viron MM-rallissa WRC3-luokassa kolmanneksi ajaneen Toni Herrasen osalta Suomen MM-ralli Jyväskylässä päättyi isoon pettymykseen.

3.8.2023 / 16:59

Ralli

Huttunen Suomen seuratuimman Fordin ratissa tällä viikolla – “Siinä on tavoitteet”

M-Sport Ford -tallin ehdottomasti seuratuin kuljettaja ja sitä kautta Suomen seuratuin Ford Suomen MM-rallissa suomalaisvinkkelistä katsottuna tänä viikonloppuna on MM-sarjan pääluokassa debytoiva Jari Huttunen.

3.8.2022 / 16:07

Ralli

Huttusella erilainen valmistautuminen Viron MM-ralliin – “Suorituskyky teki vaikutuksen”

Jari Huttunen lähtee tavoittelemaan Viron MM-rallista sijoitusta WRC2-luokassa kolmen parhaan joukkoon.

14.7.2022 / 14:16

Ralli

Vihdoinkin! Jari Huttunen pääluokan Fordilla Jyväskylään – “Erittäin suuri haaste”

Jari Huttunen kilpailee Jyväskylän MM-rallissa elokuussa M-Sport Ford -tallin Ford Puma Rally1 -autolla.

6.7.2022 / 19:09

ERC

Suomalaisjuniorit hyvässä iskussa Latvian EM-rallissa, kaksi palkintosijoitusta

Junioriluokassa Latvian EM-rallissa nähtiin hienoa suomalaismenestystä, kun Toni Herranen ajoi toiseksi ja Benjamin Korhola kolmanneksi.

3.7.2022 / 19:32

ERC

Toni Herranen metsästää jatkoa loistavalle EM-debyytilleen – “Valmiina ollaan”

Rallin EM-sarjan kauden viides osakilpailu ajetaan Liepaja Rallin merkeissä Latviassa. Edellisessä osakilpailussa Puolassa komean EM-debyytin tehnyt Toni Herranen lähtee toiseen EM-ralliinsa kovin tavoittein.

1.7.2022 / 14:12

ERC

Toni Herranen debytoi rallin EM-sarjassa – “Itseluottamus on hyvällä tasolla”

Rallin EM-sarjan kauden neljäs osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Puolassa. Suomalaisväriä mukaan kilpailuun tuo jääliläinen Herranen yhdessä lainakartturinsa Mikko Lukan kanssa.

10.6.2022 / 18:33

Ralli

Jari Huttusen palkintoputki Fordin ratissa ei saanut jatkoa – “Auto jäi jumiin”

Huttunen yhdessä kartanlukijansa Mikko Lukan kanssa eivät yltäneet kärkisijoille WRC2-luokassa Kroatian MM-rallissa viime viikonloppuna.

27.4.2022 / 11:44

Ralli

Huttunen ja Suninen kovan haasteen edessä – “Minun täytyi nollata aivoni”

Rallin MM-sarjan kauden kymmenes osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Jyväskylässä. Kovatasoisessa WRC2-luokassa suomalaisedustuksesta vastaavat Jari Huttunen ja Teemu Suninen.

1.10.2021 / 13:29

ERC

Video! Näin päättyi Huttusen nousujohteinen kilpailu Tshekin EM-rallissa

Jari Huttusen paluu rallin EM-sarjaan parin vuoden tauon jälkeen päättyi pettymykseen.

30.8.2021 / 14:12

ERC

Huttunen ensimmäistä kertaa tositoimissa MRF:n renkailla – “Taso on erittäin kova”

Rallin EM-sarjan kauden neljäs osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Barum Rallin merkeissä Tshekissä. Suomalaisosaamista yleiskilpailun kärkikamppailuun tarjoaa MRF:n uusi testikuljettaja Jari Huttunen.

27.8.2021 / 10:41

ERC

Huttuselle lisää töitä! Hyundai-kuljettaja MRF:n väreissä Tshekin EM-ralliin

Huttusen kilpailukausi jatkuu elokuun viimeisenä viikonloppuna ajettavalla Tshekin EM-rallilla, johon GRX-tiimin kuljettaja osallistuu intialaisen rengasvalmistajan MRF:n testikuljettajana.

16.8.2021 / 18:25

Ralli

Huttuselle yksi uran erikoisimmista voitoista – “Vähän pidemmän kaavan kautta”

Legendaarisella Spa-Francorchampsin radalla päästiin sunnuntaina kuuntelemaan Maamme-laulua, kun GRX-tiimin Jari Huttunen ja kartanlukija Mikko Lukka juhlivat Belgian MM-rallin päätteeksi WRC2-luokan voittoa.

16.8.2021 / 16:42

Ralli

Huttunen Hyundain uutuusautolla Belgian asfaltille – “Toivottavasti tulee ehjä kisa”

Yksi perjantaina käynnistyvän Belgian MM-rallin ehdottomasti mielenkiintoisimmista seurattavista tulee olemaan Hyundain uuden i20 N Rally2 -auton debyytti kilpailujen osalta.

12.8.2021 / 21:16

Ralli

Huttunen-Solberg kaksintaistelu Viron MM-rallin yksi helmistä – “Voittoa jahdataan”

Tänään torstaina käynnistyvän Viron MM-rallin yksi ennakkoon mielenkiintoisimmista kaksintaisteluista tullaan näkemään WRC2-luokan puolella.

15.7.2021 / 19:13

Ralli

Jari Huttusen pitkä kilpailutauko päättyy vihdoin – “Luokan taso on jälleen kova”

Viime vuonna Sardinian saarella Italian MM-rallissa Huttunen juhli WRC3-luokan voittoa. Tänä vuonna Huttunen yhdessä kartanlukijansa Mikko Lukan kanssa lähtevät tavoittelemaan menestystä WRC2-luokasta.

3.6.2021 / 19:36

Ralli

Huttunen kommentoi sopimusneuvotteluja – “Ei ollut sataprosenttista varmuutta”

Rallin MM-sarjassa WRC3-luokan mestaruuden viime vuonna voittanut Jari Huttunen avaa kilpailukautensa kuluvan vuoden osalta tänä viikonloppuna ajettavalla Rovaniemen MM-rallilla.

26.2.2021 / 12:43

Ralli

Jari Huttusen nousujohteinen ura jatkuu Hyundailla – “Looginen askel eteenpäin”

Viime vuonna rallin MM-sarjassa WRC3-luokan mestaruuden voittanut Marcus Grönholmin suojatti kilpailee tänä vuonna Hyundailla WRC2-luokassa, saaden tallikavereikseen Oliver Solbergin ja Ole Christian Veibyn.

14.2.2021 / 16:51

Muut rallit

Huttunen päätti kautensa mestarin väreissä tyylillä – “Melkein täydellinen kausi”

Loistavan kauden ajanut Jari Huttunen yhdessä kartanlukijansa Mikko Lukan kanssa taituroivat voittoon Puolassa viime lauantaina ajetussa Tor Modlin Rally Show -kilpailussa.

16.12.2020 / 13:25

Ralli

Hups! Nyt sattui järjestäjälle nolo moka, mestari-Huttuselle uusi etunimi

Italian Monzassa sunnuntaina, rallin MM-sarjan kauden viimeisen osakilpailun palkintojenjaossa, todistettiin pientä, mutta äärimmäisen noloa mokaa järjestäjän toimesta.

6.12.2020 / 18:41

Muut rallit

Huttunen teki Italian rallisarjan historiaa – “Hyvää valmistautumista Ypresiin”

Huikeaa kautta ajava GRX-tiimin Jari Huttunen yhdessä kartanlukijansa Mikko Lukan kanssa kirjauttivat Italian rallisarjan kauden viidennestä osakilpailusta, Due Valli Rallista, yleiskilpailun voiton.

26.10.2020 / 13:08

Muut rallit

Huttusen kausi jatkuu Veronan asfalttiteillä Italiassa tehdastallin kalustolla

Erinomaisia tuloksia tänä vuonna ajaneen Jari Huttusen kilpailukausi jatkuu tulevana viikonloppuna Italiassa.

18.10.2020 / 14:39

Videot

Huttuselle jälleen komea tulos, jatko on kysymysmerkki – “Toivottavasti joku tietää”

Jari Huttunen on osallistunut tänä vuonna yhteensä yhdeksään ralliin viidessä eri maassa, eikä yhdessäkään niistä kiuruveteläinen ole jäänyt ilman palkintoa.

12.10.2020 / 20:47

Muut rallit

Jari Huttusesta Puolan rallimestari dramaattisten vaiheiden jälkeen

GRX-tiimin Jari Huttunen ja kartanlukija Mikko Lukka ovat Puolan rallimestareita vuosimallia 2020.

4.10.2020 / 15:58

Muut rallit

Video! Huttunen ajoi näyttävästi ulos – Silti edelleen mukana voittotaistelussa

GRX-tiimin Jari Huttusella ja kartanlukija Mikko Lukalla on ollut värikäs sunnuntai Puolan rallisarjan kauden viimeisessä osakilpailussa, Swidnicki Rallissa.

4.10.2020 / 14:49

Muut rallit

Puolan rallisarja päättyy, Huttunen taistelee mestaruudesta – “Voitosta ajetaan”

Puolan rallisarjan kauden kolmas ja samalla viimeinen osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna. Pistejohtajana mestaruusjahtiin lähtee kaksi aiempaa osakilpailua voittanut Jari Huttunen.

3.10.2020 / 14:24

WRC

Huttuselle mahdollisuus taistella rallin MM-sarjan luokkamestaruudesta

Jari Huttusen seuraava MM-ralli on loka-marraskuun vaihteessa ajettava Sardinian osakilpailu Italiassa.

13.9.2020 / 10:24

Muut rallit

Huttunen jälleen puolalaisten kiusana asfalttiteillä – “Kaasu pohjassa koko ajan”

Kaksi kilpailua, kaksi yleiskilpailun voittoa. Jari Huttunen ja kartanlukija Mikko Lukka ovat tehneet tänä vuonna Puolan rallisarjassa sataprosenttista tulosta.

13.9.2020 / 09:45

Muut rallit

Huttusella kuudes kilpailu kahdeksaan viikkoon – “Voitosta lähdetään ajamaan”

Jari Huttusen ja kartanlukija Mikko Lukan kiireinen kilpailukausi jatkuu tänä viikonloppuna Puolassa, missä kaksikko osallistuu maan rallisarjan kauden toiseen osakilpailuun, Slaska Ralliin.

11.9.2020 / 19:51

WRC

Jari Huttuselle iloisia uutisia Suomesta kesken rallin – “Yöunet jäi aika vähiin”

Huttusen osalta kilpailukausi on nyt kesällä ja alkusyksystä ollut kiireinen. Parin viimeisen kuukauden aikana Huttunen ja kartanlukija Mikko Lukka kun ovat osallistuneet viiteen kilpailuun neljässä eri maassa.

7.9.2020 / 09:46

1 2