Moottoripyörät

MotoGP-kuljettaja Jack Miller järjesti Kuopiossa yllätyksen – “Taso täällä on todella kova”

Jääradan SM-kauden neljäs osakilpailu ajettiin sunnuntaina Kuopiossa. Vertti Takala oli lauantaiseen tapaan päivän nimi voittamalla sekä A250-, että A450-luokan.

26.2.2018 / 05:52

Moottoripyörät

Mika Kallio urakoi Thaimaan testeissä 231 kierrosta – “Jotain on vielä hukassa”

Kalliolla on ristiriitaiset tunnelmat MotoGP:n virallisten Thaimaan testien jälkeen. KTM:n uutta pyörää on saatu parannettua kääntyvyyden osalta, mutta samalla on tullut ongelmia eteen muualla.

20.2.2018 / 14:01

Moottoripyörät

Kaatuminen Valencian päätöskilpailussa ei suuremmin Kalliota masentanut – “Tehtaan johtaja tosi tyytyväinen”

Mika Kallio ei saanut samanlaista onnistumista aikaan MotoGP-kauden päättäneessä Valencian osakilpailussa viime viikonloppuna, kuin oli saanut edellisissä ajamissaan villi kortti -kilpailuissa.

13.11.2017 / 17:42

Moottoripyörät

Sopimus pelasti floppi-Smithin, Kallio jatkaa KTM:n testikuljettajana – “Lakimiehet kävivät tiukkoja keskusteluja”

Mika Kallio jatkaa KTM:n testikuljettajana kaudella 2018 ja ajaa MotoGP:ssä villillä kortilla kuusi kilpailua. KTM julkisti ensi vuoden kuljettajakokoonpanonsa keskiviikkona.

11.10.2017 / 11:39

Moottoripyörät

Kallion kausi ei päättynytkään Aragonissa, villi kortti Valencian finaaliin – “Ihan selvä, että olen valmis”

KTM:n testikuljettajalle on myönnetty villi kortti ratamoottoripyöräilyn MotoGP-kauden päättävään Valencian osakilpailuun. KTM:n johto alkoi pohtia mahdollisuutta heti Aragonin kisan tuloksen jälkeen.

28.9.2017 / 21:30

Moottoripyörät

Kalliolta jälleen vahvat näytöt sopimusneuvotteluja ajatellen – “Itävallan tulos ei ollut sattumaa”

Ratamoottoripyöräilyn MotoGP-sarjan kauden 14. MM-osakilpailu Espanjan Aragonissa oli KTM:n testikuljettajalta Mika Kalliolta jälleen kerran upea osoitus hänen potentiaalistaan.

24.9.2017 / 21:30

Moottoripyörät

Kallio näytti jälleen tallikavereilleen ajamisen mallia – “Vauhti hyvällä tasolla, paras KTM-kuski”

Suomalainen oli ylivoimaisesti nopein KTM-kuljettaja. Itävaltalaistiimin tehdaskuljettajat Espanjan Pol Espargaro ja britti Bradley Smith karsiutuivat harjoituksissa ja joutuivat aika-ajojen ensimmäiseen osioon.

23.9.2017 / 22:30

Moottoripyörät

Italialaismedia: Rossi loukannut jalkansa, vaatii leikkaushoitoa

Italialaisen La Gazzetta dello Sport -lehden mukaan MotoGP-legenda Valentino Rossi olisi loukannut jalkansa enduropyörällä tapahtuneessa onnettomuudessa.

31.8.2017 / 23:32

Uutiskatsaus ulkomailta

Uutiskatsaus ulkomailta – Moottoriurheilun viikko 32/2017

Uutiskatsaus ulkomailta on uusi, aina maanantaisin ilmestyvä uutispaketti, joka uutisoi edellisen viikon moottoriurheilun tapahtumista ulkomailta.

15.8.2017 / 15:40

Moottoripyörät

Kallio ajoi Itävallassa itselleen hyvät asetelmat neuvottelupöytään – “Yksi urani parhaista kilpailuista”

Red Bull KTM Racingin Mika Kallio lunasti itävaltalaistehtaan odotukset ja ajoi tallin kotiradalla Itävallan Spielbergissä sunnuntaina MotoGP:n osakilpailussa kymmenenneksi.

13.8.2017 / 22:38

Moottoripyörät

Kallion hieno esitys sai ex-maailmanmestarinkin innostumaan – “Nykyisten kuskien pitäisi nostaa tasoaan”

Mika Kallion komea nousu MM-pisteille MotoGP:n Itävallan kilpailussa sunnuntaina keräsi sosiaalisessa mediassa runsaasti kehuja eri tahoilta.

13.8.2017 / 18:13

Moottoripyörät

Kallion vauhti aika-ajossa enteilee hyvää kilpailua ajatellen – “Pystymme taistelemaan hyvistä pistesijoista”

Jos kaikkien kuljettajien parhaat sektoriajat lasketaan kokonaiseksi kierrokseksi, olisi Mika Kallio ollut koko porukan yhdeksäs.

13.8.2017 / 10:13

Moottoripyörät

Kallio taistelee Itävallassa ensi vuoden ajotehtävistä – “Tottakai kaikki on pelissä”

KTM:n MotoGP-testikuljettaja Mika Kallio palaa luottavaisin mielin kesätauolta. Kallio kilpailee viikonloppuna Itävallassa, MotoGP-luokan MM-osakilpailussa.

12.8.2017 / 10:28

Moottoripyörät

MotoGP-osakilpailu on jättipotti Suomen turismille ja tunnettavuudelle – “Ei ihan helpolla saavuteta”

Kuluvan viikon keskiviikkona julkaistu uutinen Suomen MotoGP-osakilpailusta levisi kulovalkean lailla ympäri maailman tavoittaen miljoonia ihmisiä alle vuorokaudessa.

6.8.2017 / 09:49

Moottoripyörät

Rengasongelmista huolimatta Mika Kallio tyytyväinen kauden avaukseen – “Ei ole normaalia”

Kallio ajoi vuoden ensimmäisen MotoGP-kilpailunsa Saksan Sachsenringillä viime viikonloppuna.

3.7.2017 / 19:58

Moottoripyörät

Kallio tyytyväinen suoritukseensa paluukisansa aika-ajoissa – “Olemme saaneet kisatiimiäkin kovempaan vauhtiin”

Mika Kallio avaa MotoGP-kautensa tänä viikonloppuna Sachenringilla, Saksassa. Lauantaina ohjelmassa olivat vapaiden harjoitusten lisäksi aika-ajot.

1.7.2017 / 22:44

Muut lajit

KymiRing haluaa MotoGP:n ja toisinpäin – Suomen kisan ajankohta edelleen vahvistamatta

- Tässä ovat kaikki osapuolet hyvin innokkaina ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan paluusta Suomeen yli kolmen vuosikymmenen jälkeen, Timo Pohjola sanoo.

3.5.2017 / 22:03

Moottoripyörät

Villi visio: Mika Kallio keikkakuskina Aki Ajon Moto2-tiimiin?

Mika Kallio toimii edelleen tiukasti ja täystyöllistettynä MotoGP-luokan Red Bull KTM-tiimin testikuljettajana, ja on tarvittaessa tuuraamaan kisakuskeja Pol Espargaroa ja Bradley Smithiä.

10.4.2017 / 11:21

Moottoripyörät

KymiRing saa odottaa – Thaimaa uutena kisaisäntänä MotoGP-sarjaan

Kaudella 2019 osakilpailujen määrä nousee 20:een, ja silloin uusina kisaisäntinä vahvimmin tapetilla ovat Suomen KymiRing sekä Indonesian Palembang.

28.3.2017 / 15:31

Moottoripyörät

Pettynyt Patrik Pulkkinen ei selitellyt: “Menetin otteen muihin välittömästi”

- Kaverit karkasivat koko ajan kauemmaksi ja ajoin yksin, enkä pystynyt nostamaan vauhtiani. Olin lopussa aika hermostunut ja yritin puskea sitten liian kovaa ja kaaduin, Patrik Pulkkinen totesi.

27.3.2017 / 10:03

1 2