Ralli

Suomen MM-rallissa mukana kolme venäläisurheilijaa – “Päätökset tekee FIA”

Suomen MM-ralliin elokuussa saapuu kaksi venäläiskuljettajaa, sekä yksi venäläinen kartanlukija. Asia varmistui, kun kilpailun osallistujalista julkistettiin perjantaina.

8.7.2022 / 14:25

Ralli

Venäläiskuljettajalta jää MM-ralli väliin, Viron hallitus estää maahan saapumisen

Rallin MM-sarjassa WRC2 Open -luokan pisteissä kolmantena oleva Nikolay Gryazin yhdessä kartanlukijansa Konstantin Aleksandrovin kanssa eivät pysty osallistumaan heinäkuussa ajettavaan Viron MM-ralliin.

28.6.2022 / 13:12

Ralli

Jari Huttunen kolmannen kerran Fordilla MM-sarjassa palkinnoille – “Minimitavoite”

Sardinian MM-rallissa viime viikonloppuna parhaasta suomalaissijoituksesta vastasivat WRC2-luokassa kolmanneksi sijoittuneet Huttunen ja Mikko Lukka.

6.6.2022 / 12:41

Ralli

Suninen haki tuntumaa uuteen autoonsa – Testien ulosajo Huttusen painolastina

WRC2-luokka kulki perjantaina Jyväskylän MM-rallin avauspäivänä Teemu Sunisen komennossa.

2.10.2021 / 06:07

Ralli

Andreas Mikkelsen otti ison askeleen kohti mestaruutta – “Todella hyvä viikonloppu”

Andreas Mikkelsen ajoi WRC2-luokan voittoon Kreikan MM-rallissa viime viikonloppuna ja otti voiton myötä ison askeleen kohti kyseisen luokan mestaruutta.

16.9.2021 / 09:09

Ralli

Video! Huttusen kilpailu päättyi ulosajoon – “Hieman liian optimistinen nuotti”

Viron MM-rallissa WRC2-luokassa odotettu kaksintaistelu kahden Hyundai-kuljettajan välillä päättyi tylysti ja nopeasti, kun sekä Jari Huttunen, että Oliver Solberg joutuivat keskeyttämään.

16.7.2021 / 23:04

ERC

Kilpakumppanin hylkäys nosti sijoitusta, Pajarilta upea osoitus urheiluhengestä

Sami Pajarin uran toisesta EM-rallista tuli värikäs ja tapahtumarikas kilpailu. Lahtelaisen palkintokaappiin tuliaisia Latviasta kertyi kahden pokaalin verran.

5.7.2021 / 08:01

ERC

Gryazin dominoi Latviassa, Pajarille iso pettymys – “Tämä ei ole hauskaa”

Rallin EM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Latviassa. Kun jäljellä on enää kolme erikoiskoetta, on Nikolay Gryazin menossa vahvasti kohti uransa kolmatta voittoa tässä kilpailussa.

3.7.2021 / 12:51

ERC

Pietarinen ja Pajari mukana Latvian EM-rallissa – “Melko nopeaa tietä tarjolla”

Rallin EM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Liepaja Rallin merkeissä Latviassa. Suomalaisosaamista mukaan kilpailuun tuovat Eerik Pietarinen, sekä Sami Pajari.

2.7.2021 / 06:53

ERC

Pajari ei EM-debyytissään ujostele – Neljä erikoiskoetta, kolme pohja-aikaa

Lahtelainen rallin huippulupaus Sami Pajari on aloittanut uransa ensimmäisen EM-rallin upeasti.

19.6.2021 / 16:00

ERC

Puolan juhlakilpailu avaa rallin EM-sarjan – Sami Pajarilla edessään uusi haaste

Rallin EM-sarjan kauden avausosakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Puolan nopeilla sorateillä. Suomalaisedustuksesta tässä maailman toiseksi vanhimmassa rallissa vastaa Sami Pajari.

18.6.2021 / 20:17

ERC

Solberg omaa luokkaansa, Pietarinen nopein suomalaisista – “Oli myös hauskaa”

Kun kymmenestä erikoiskokeesta on nyt ajettu neljä ja kilpailijoilla on takanaan ensimmäinen ajopäivä, on Latvian EM-rallin yleiskilpailun johdossa kilpailun hallitseva voittaja Oliver Solberg.

16.8.2020 / 08:12

Muut rallit

Asunmaa kolmas Liettuassa, Pajarille pettymys – “Ajo sujui lauantaina paremmin”

Kansainvälinen Samsonas Ralli ajettiin kaksipäiväisenä kilpailuna perjantaina ja lauantaina Liettuassa.

2.8.2020 / 17:24

Muut rallit

Venäläiskuljettaja järjesti Ranskassa sensaation Loebin kustannuksella

Ranskassa rallikauden päättävä perinteinen Rallye du Var on kerännyt tänäkin vuonna mukaan kovia vierailevia tähtiä.

23.11.2019 / 09:58

ERC

Draamaa Tshekin EM-rallissa – Italialaispari sairaalaan, rengasrikot venäläisten harmina

Lauantai Tshekin EM-rallissa, rallin EM-sarjan kauden kuudennessa osakilpailussa, ei tarjonnut rallin EM-sarjan pistejohtajille aihetta riemuun.

17.8.2019 / 22:40

Videot

Legendaarinen “pääkamera” jälleen vauhdissa – WRC2-luokan draamaa lähietäisyydeltä

Suomalainen rallikatsoja on maailmankuulu yksilö, eikä vähiten YouTubessa vuosien saatossa julkaistujen suosittujen kaatovideoiden ansiosta.

15.8.2019 / 19:14

Muut rallit

Estonian “kakkosluokassa” komea kattaus – Suninen ja Pietarinen kohtaavat Solbergin

Tulevana viikonloppuna rallimaailman katseet kääntyvät Viron suuntaan, missä ajettavassa Rally Estoniassa mukana nähdään seitsemän uuden sukupolven WRC-autoa. Komea kattaus nähdään myös "kakkosluokassa"

10.7.2019 / 08:54

WRC

Andolfi yllätysvoittoon, Gryazin säväytti – “Lisää itseluottamusta tähän kauteen”

Korsikan MM-rallissa WRC2-luokan yleiskilpailun vei nimiinsä italialainen Fabio Andolfi, jolle venäläiskuljettaja Nikolay Gryazin tarjosi erinomaisen vastuksen, uransa ensimmäisessä Korsikan MM-rallissa.

1.4.2019 / 11:25

Muut rallit

Solberg jälleen voittoon Latviassa – Gryazin hukkasi johtoasemansa lumipenkkaan

Oliver Solbergin voittokulku sai jatkoa Latvian rallisarjassa, kun norjalainen autourheilun huippulupaus ajoi voittoon Sarma Rallissa tänään lauantaina.

9.2.2019 / 18:12

Muut rallit

Gryazin jälleen ykkönen Sigdalsrallissa – Testasi joulukuussa Rovaniemellä, video!

Nikolay Gryazin uusi viimevuotisen voittonsa Sigdalsrallissa ajamalla ykköseksi yli puolen minuutin marginaalilla ennen kokenutta Henning Solbergia.

20.1.2019 / 09:10

WRC

Rallin EM- ja SM-sarjoissa loistanut venäläiskuljettaja vahvisti: MM-debyytti Ruotsin lumella

Tänä vuonna rallin EM-sarjassa vanhemman junioriluokan Euroopan mestaruuden voittanut Nikolay Gryazin julkisti perjantaina ensi kauden ohjelmansa.

29.12.2018 / 09:23

Ralli SM

Gryazin paljasti missä ja milloin tekee MM-debyyttinsä – “Siellä olisi tarkoitus olla mukana”

Nikolay Gryazinin erinomainen syysvire sai jatkoa, kun venäläiskuljettaja ajoi viikon takaisen Puolan EM-rallin voiton jatkoksi ykköseksi myös Turun ja Salon seudulla ajetussa rallin SM-sarjan päätösosakilpailussa.

1.10.2018 / 08:47

ERC

Gryazinin hurja kilpailutahti jatkuu – Puolan voitonjuhlista suoraan Turkuun

Tänä viikonloppuna ajettava rallin SM-sarjan viimeinen osakilpailu Turun ja Salon seudulla on Nikolay Gryazinille jo 19. kilpailu, mihin nuori venäläinen rallilupaus tänä vuonna osallistuu.

27.9.2018 / 22:05

ERC

Venäläiset kärjessä, Nordgren liukasteli maaliin – “Yritetään vähän vauhtiakin pitää”

Rallin EM-sarjan kauden viides osakilpailu Italiassa käynnistyi perjantai-iltana ajetulla lyhyellä yleisöerikoiskokeella.

21.7.2018 / 09:37

Ralli SM

Video! Gryazinin soradebyytti Suomessa päättyi ulosajoon – Mukana Seinäjoella

Kouvolan SM-rallissa selkeästä johtoasemasta ulosajon seurauksena keskeytyksen venäläisnuorukainen nähdään mukana myös SM-sarjan seuraavassa osakilpailussa Seinäjoella kesäkuussa.

21.5.2018 / 13:26

Ralli SM

Kauden kolmas voitto toi Pietariselle jo 46 pisteen johdon – “Ei puhuta vielä mitään mestaruudesta”

Eerik Pietarisen dominointi rallin SM-sarjassa sai jatkoa lauantaina Kouvolassa, kauden neljännessä osakilpailussa, joka samalla avasi myös sarjan kesäkauden.

20.5.2018 / 08:18

Ralli SM

Espanjan EM-kakkonen Kouvolan SM-ralliin, WRC-debyytistä ei tietoa – “Kysy asiaa kauden jälkeen”

Espanjan EM-rallissa toiseksi ajanut Nikolay Gryazin kilpailee seuraavaksi Suomessa, kun nuori venäläiskuljettaja osallistuu rallin SM-sarjan kesäkauden avausosakilpailuun Kouvolan sorateillä.

7.5.2018 / 11:59

ERC

Lukyanuk odotti nuorilta haastajiltaan enemmän – “Ennakkoon olimme jopa hieman huolestuneita”

Kun rallin EM-sarjasta on nyt ajettu kaksi osakilpailua, on Alexey Lukyanuk voittanut enemmän erikoiskokeita kuin venäläisen kilpakumppanit yhteensä.

6.5.2018 / 11:49

ERC

Lukyanuk täysin omaa luokkaansa Espanjan EM-rallissa – “Tämä on aivan mahtavaa”

Rallin EM-sarja etenee tällä hetkellä Alexey Lukyanukin komennossa. Portugalissa maaliskuussa voittanut venäläiskuljettaja oli Espanjan Kanariansaarilla ajetussa kilpailussa täysin omaa luokkaansa.

5.5.2018 / 19:53

ERC

Espanjan EM-rallissa edetään venäläisten kaksoisjohdossa – “Erittäin hyvä päivä, ei virheitä”

Rallin EM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Kanariansaarilla, Espanjassa. Ensimmäinen ajopäivä sujui venäläisten komennossa.

4.5.2018 / 22:48

1 2