Ralli

Kalle Rovanperän toinen mestaruuskausi saattaa päättyä hauskaan tilastosattumaan

Toyota on vahvasti matkalla kohti kolmoisvoittoa kotikilpailussaan Japanissa, kun kauden viimeistä MM-rallia on ajamatta vielä seitsemän erikoiskoetta.

18.11.2023 / 10:18

Ralli

Toyotalle unelma-avaus kotirallissa, Hyundai-triosta mukana enää vain Lappi

Rallin MM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Japanissa. Perjantaista muodostui todellinen Toyota-show.

17.11.2023 / 11:56

Ralli

Sunnuntain jännitysnäytelmä, neljä pätkää ja reilut 67 kilometriä vielä Kalle ja Jonne

Sunnuntaina, Keski-Euroopan MM-rallin viimeisenä ajopäivänä, rallimaailman katseet kohdistuvat Toyotaan numero 69.

29.10.2023 / 07:56

Ralli

Draamaa Saksassa! Evans ajoi ladon seinään, Rovanperä lähellä mestaruutta

Keski-Euroopan MM-rallissa lauantain aamupäivän lenkki tarjosi ison määrän draamaa. Elfyn Evansin ulosajon myötä Kalle Rovanperä on nyt erittäin lähellä uransa toista maailmanmestaruutta.

28.10.2023 / 13:09

Ralli

Kuusi erikoiskoetta, neljä pohja-aikaa – Kalle Rovanperältä mestarillinen perjantai

Kalle Rovanperä yhdessä kartanlukijansa Jonne Halttusen kanssa olivat huikeassa iskussa perjantaina, kun Keski-Euroopan MM-rallissa ajettiin ensimmäinen pidempi ajopäivä.

27.10.2023 / 22:02

Ralli

Iltapäivän lenkin olosuhteet mietityttivät Rovanperää – “Se tulee olemaan villiä”

Keski-Euroopan MM-rallissa perjantain aamupäivän lenkki tarjosi suomalaisittain hyviä ja huonoja uutisia.

27.10.2023 / 14:39

Ralli

Rovanperälle ensimmäinen niskalenkki Evansista, Saksan poliisi Korhosen harmina

Historian ensimmäinen Keski-Euroopan MM-ralli käynnistyi torstaina ajetuilla kahdella lyhyellä erikoiskokeella.

27.10.2023 / 08:01

Ralli

Ott Tänak tekemässä paluuta Hyundaille? Thierry Neuvillen kommentit kertovat paljon

Rallin MM-sarjassa käynnistyi Chilen osakilpailun jälkeen kolmen ja puolen viikon mittainen kilpailutauko. Olisi lähes ihme, mikäli tämän tauon aikana ei saataisi uutisia ensi kauden kuljettajasopimuksiin liittyen.

2.10.2023 / 12:56

Ralli

Ott Tänakin ykkössija pisti MM-sarjan voittotilaston kärkikymmenikön uusiksi

Rallin MM-sarjan kauden 11. osakilpailu Chilessä päättyi Ott Tänakin ja M-Sport Fordin voitonjuhliin.

2.10.2023 / 08:34

Ralli

Tänak dominoi, brittitiimi lähellä isoa voittoa – Saako Suninen ajaa kakkossijasta?

Rallin MM-sarjan kauden 11. osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Chilessä. Ennen päätöspäivän neljää viimeistä erikoiskoetta ylivoimaista johtoa kilpailussa hallussaan pitää M-Sport Fordin Ott Tänak.

1.10.2023 / 10:49

Ralli

Teemu Suninen ja Sami Pajari perjantain suomalaisonnistujat Chilen MM-rallissa

Rallin MM-sarjan kauden 11. osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Chilessä. Perjantai tarjosi suomalaiskuljettajien osalta niin iloa, kuin myös pettymyksiä.

30.9.2023 / 08:01

Ralli

Ei voi olla totta! Lappi valmistautui jo maaliintuloon, kunnes rysähti ja kovaa

Rallin MM-sarjan kauden 11. osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Chilessä. Esapekka Lapin osalta kilpailu päättyi jo ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaakaan.

29.9.2023 / 15:59

Muut rallit

Tänakilta iloisia uutisia faneilleen Virossa – “Legendaarinen Saarenmaa Ralli”

Ott Tänak tähdittää lokakuussa ajettavaa Saarenmaa Rallia. Rallin vuoden 2019 maailmanmestari osallistuu kilpailuun Ford Fiesta R5 MK2 -autolla.

27.9.2023 / 17:52

Ralli

Huikea Rovanperä teki sen taas! Jyväskylän pettymys on kuitattu – “Tätä me tarvittiin”

Rallin MM-sarjan kauden kymmenes osakilpailu Kreikassa päättyi Toyotan, sekä Kalle Rovanperän ja Jonne Halttusen voitonjuhliin.

10.9.2023 / 15:22

Ralli

Evans täysin omaa luokkaansa lauantaina – Sunisella edessään huikea taistelu

Jos riitti perjantaina Suomen MM-rallissa draamaa, niin lauantai vietiin läpi yleiskilpailun kärjen osalta ilman suuria yllätyksiä. Päivän ehdoton nimi oli Elfyn Evans.

5.8.2023 / 19:08

Ralli

Neuvillen tilastoihme herätti voittotaistelun uuteen eloon – Suninen palkintojahdissa

Suomen MM-rallissa perjantai tarjosi hurjan määrän tapahtumia ja draamaa. Suomalaisittain tilannetta katsottuna draama kohdistui ikävästi suurimmaksi osaksi sinivalkoisiin kärkikuljettajiin.

4.8.2023 / 22:35

Ralli

Tänakin viikonloppu Jyväskylässä päättyi lyhyeen – Tuloksena samalla uusi ennätys

Ott Tänakin kilpailu tämänvuotisessa Suomen MM-rallissa Jyväskylässä päättyi jo perjantai-aamuna.

4.8.2023 / 15:07

Ralli

Jyväskylässä dramaattinen perjantai-aamu – Kalle Rovanperältä loistava avaus

Suomen MM-rallin perjantain aamupäivän lenkiltä ei tapahtumia puuttunut. Kalle Rovanperän uran ensimmäisen MM-kotirallin voiton metsästys on käynnistynyt loistavasti.

4.8.2023 / 12:20

Ralli

Rovanperälle kymppi täyteen kympin suorituksella – Kolme suomalaista top5:ssä

Rallin MM-sarjan kauden kahdeksas osakilpailu Virossa päättyi sunnuntaina Kalle Rovanperän ja Jonne Halttusen voitonjuhliin. Yleiskilpailun kärkiviisikkoon mahtui kolme suomalaisduoa.

23.7.2023 / 16:40

Ralli

Suomalaisilla vahva aloitus Virossa – Tänak ulos voittotaistelusta jo ennen starttia

Rallin MM-sarjan kauden kahdeksas osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Virossa. Torstain ohjelmassa oli yksi lyhyt erikoiskoe.

20.7.2023 / 22:32

Muut rallit

Toyota kahdella ja M-Sport yhdellä autolla Suomen MM-rallin “kenraaliin” Tampereelle

Suomen MM-rallin "kenraalissa" Tampereella heinäkuun viimeisenä lauantaina nähdään kolme kuljettajaa rallin MM-sarjan kuumimmasta kärjestä.

17.7.2023 / 08:05

Ralli

Toyotalle jälleen neloisvoitto Safarissa – Rovanperän MM-pistejohto 41 pistettä

Rallin MM-sarjan kauden seitsemäs osakilpailu ajettiin legendaarisen Safari Rallin merkeissä Keniassa. Aivan kuten vuosi sitten, niin myös tällä kertaa kilpailu päättyi Toyotan neloisvoittoon.

25.6.2023 / 20:49

Ralli

Varmistellen maaliin vai kahden mestarin huikea voittotaistelu? – “Eroa aika reilusti”

Kenian MM-rallin erikoiskoe 13/19: Toyota on vahvasti kiinni toisessa peräkkäisessä Safarin neloisvoitossa, kun tämänvuotista kilpailua on ajamatta enää sunnuntain kuusi erikoiskoetta.

24.6.2023 / 20:35

Ralli

Toyotat dominoivat perjantain tapahtumia – Neuvillen Safari-kirous sai jatkoa

Kenian MM-rallin erikoiskoe 7/19: Perjantain suurimpia onnistujia olivat Toyota-kuljettajat, kun taas Hyundain Thierry Neuville koki karvaan pettymyksen.

23.6.2023 / 17:17

Ralli

Toyotat kolmoisjohdossa Keniassa – Kalle Rovanperän hurja isku säväytti

Kenian MM-rallin erikoiskoe 4/19: Kun perjantain avauslenkki oli ajettu, saapui Toyota huoltotauolle kolmoisjohdossa.

23.6.2023 / 12:09

Ralli

Tätä on Safari! Seeprat hidastivat Tänakin menoa, ampiainen Neuvillen kiusana

Kenian MM-rallin erikoiskoe 2/19: Sebastien Ogier ajoi hurjan pohja-ajan, seeprat hidastivat Ott Tänakin menoa.

23.6.2023 / 09:04

Ralli

Nouseeko Rovanperä suomalaislegendojen rinnalle? – “Ainakin startti oli nyt parempi”

Rallin MM-sarjan kauden seitsemäs osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna legendaarisen Safari Rallin merkeissä Keniassa. Kilpailu avattiin torstaina lyhyellä yleisöerikoiskokeella.

22.6.2023 / 17:03

Ralli

Ogier maratonpätkän kuningas, Lappi toisena – Rovanperä lähellä lehmäkolaria

Rallin MM-sarjan kauden kuudes osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Sardinian saarella Italiassa. Perjantain aamupäivän lenkillä nopeinta vauhtia piti Toyotan Sebastien Ogier.

2.6.2023 / 13:42

Ralli

Rovanperä taisteli kärkipaikan haltuunsa, Evans ajoi ulos – “Todella rankka päivä”

Rallin MM-sarjan kauden viides osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Portugalissa. Avauspäivän ehdoton ykkösnimi oli kilpailun hallitseva voittaja Kalle Rovanperä yhdessä kartanlukijansa Jonne Halttusen kanssa.

12.5.2023 / 22:21

Ralli

Lappi ei mieti enää auton säätöjä, vaan keskittyy ajamiseen – “Positiivinen startti”

Rallin MM-sarjan kauden kolmas osakilpailu ajetaan Meksikon sorateillä. Ensimmäisen pidemmän ajopäivän jälkeen kilpailun kärjessä paahtaa Hyundain suomalaiskuljettaja Esapekka Lappi.

18.3.2023 / 11:10

1 2 3 11