Oliver Solberg joutuu jättämään väliin ensi viikolla ajettavan Italian MM-rallin.
26.5.2021 / 14:49Ruotsalainen rallin huippulupaus kilpailee ensimmäistä kertaa urallaan WRC-autolla, kun rallin MM-sarja jatkuu Rovaniemen osakilpailulla helmikuun viimeisenä viikonloppuna.
5.2.2021 / 11:50Aivan kuten toukokuussa 2019, niin myös tämänvuotisessa Latvian EM-rallissa yleiskilpailun voittoon ajanut Oliver Solberg oli täysin omaa luokkaansa.
18.8.2020 / 12:17Kun studion penkkeihin isketään sellaiset autourheilutähdet kuin Marcus Grönholm, Petter Solberg ja Thierry Neuville, on varmaa, että tästä keskustelutuokiosta tulee rento, eikä naurua tule puuttumaan.
10.7.2020 / 09:50Oliver Solberg ei juurikaan isältään apuja kysellyt, kun nuorukainen meni ja järjesteli itselleen sopimuksen Subarulle ollessaan 17-vuotias.
9.7.2020 / 10:41Höljesissä, Ruotsissa vietetään tänä viikonloppuna todellista rallicrossin juhlaa, jossa RallyX Nordic -sarjan kahden osakilpailun lisäksi ajetaan myös legendojen välinen kilpailu.
2.7.2020 / 13:05Tämänvuotinen Walesin MM-ralli oli Petter Solbergille uran viimeinen MM-ralli kuljettajana. Solberg jätti jäähyväiset MM-sarjalle tyylillä.
7.10.2019 / 15:12Rovanperän johto Kopeckyyn nähden ennen sunnuntain neljää viimeistä erikoiskoetta on neljä minuuttia ja 38,7 sekuntia.
6.10.2019 / 08:00Ensimmäistä kertaa urallaan MM-ralliin osallistuvan Oliver Solbergin auton ikkunassa nimen vieressä oleva Ruotsin lippu on herättänyt ihmetystä.
4.10.2019 / 12:23Rallin MM-sarjan kauden 12. osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Walesissa ja Englannissa. Kilpailun avauserikoiskoe torstai-iltana tarjosi heti draamaa ja yllätyksiä.
4.10.2019 / 08:22Petter Solbergin jäähyväiskiertueen viimeinen etappi on lokakuussa ajettava Iso-Britannian MM-ralli Walesissa, missä samanaikaisesti rallin MM-sarjassa debytoi hänen poikansa Oliver.
24.7.2019 / 10:37Tänä vuonna huikeita tuloksia rallissa takonut Oliver Solberg debytoi rallin MM-sarjassa lokakuussa Walesissa.
24.7.2019 / 08:34Kun Petter Solberg seitsemänvuotiaana ajeli vanhempiensa Volkswagen Kuplalla pelloilla, niin tuskin kukaan olisi osannut ennustaa millainen menestystarina tuosta pojasta autourheilussa vielä tulevaisuudessa syntyisikään.
10.4.2019 / 15:29Autourheilun kolminkertainen maailmanmestari Petter Solberg tiedotti keskiviikkona, että huikea ammattilaisura kuljettajana sarjojen osalta on nyt ohi.
10.4.2019 / 13:20Mikään kovin suuri yllätys ei ollut se, että Ruotsin MM-rallin lehdistötilaisuudessa shown varasti Marcus Grönholm.
14.2.2019 / 19:06Ruotsin MM-rallin yhteydessä ajettavaan Historic-ralliin on mukaan ilmoittautunut 56 kilpailijaparia ja suomalaisia heistä on neljä.
20.1.2019 / 10:27Oliver Solberg sai ainutlaatuisen tilaisuuden osallistua Ken Blockin uusimpaan Gymkhana-videoon Gymkhna Ten: The Ultimate Tire Slaying Tour, jota on katsottu YouTubessa parin viikon aikana jo yli 11 miljoonaa kertaa.
2.1.2019 / 14:29Sekä rallissa, että rallicrossissa viime kaudella hyvää jälkeä tehneen 17-vuotiaan superlahjakkuuden pääpaino kaudella 2019 tulee olemaan rallissa.
2.1.2019 / 09:38Volkswagen Motorsportin ja PSRX-tiimin tiedotteen viesti on varsin selkeä: Audin, Peugeotin ja Fordin jätettyä rallicrossin MM-sarja, oli tulevaisuuden osalta epävarmuustekijöitä MM-sarjassa aivan liikaa.
14.12.2018 / 20:33Rallicrossin MM-sarjan tulevaisuuden näkymät ovat juuri nyt erittäin huonot. Audin ja Peugeotin tavoin nyt myös Volkswagen vetäytyy MM-sarjasta.
14.12.2018 / 16:06Niclas Grönholmin hyvin sujunut kausi 2018 rallicrossin MM-sarjassa päättyi pettymykseen viimeisessä osakilpailussa Etelä-Afrikassa.
25.11.2018 / 13:05Rallicrossin MM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Killarneyn radalla Etelä-Afrikassa. Lauantain alkuerien ykkönen oli Sebastien Loeb.
24.11.2018 / 18:21Rallicrossin MM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Etelä-Afrikassa. Mukana kilpailussa nähdään myös PSRX Volkswagen Sweden -tiimin kuljettajat Johan Kristoffersson, sekä Petter Solberg.
23.11.2018 / 19:43Rallicrossin MM-sarja ei ole syksyn ja alkutalven aikana hyvillä uutisilla lajin faneja juurikaan ilahduttanut. Nyt kauden päätösosakilpailusta Etelä-Afrikassa uhkaa kaiken lisäksi tulla todellinen mahalasku.
23.11.2018 / 17:39Rallicrossin MM-sarjan kauden 12. ja samalla viimeinen osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Etelä-Afrikassa.
23.11.2018 / 16:17Volkswagen tarjoili Espanjan MM-rallin testierikoiskokeella ensimmäisen vahvan työnäytteen uuden Polo R5 -auton suorituskyvystä lyömällä tulostaululle WRC2-luokan kaksi nopeinta aikaa.
25.10.2018 / 12:56Tälle kaudelle uusittu rallicrossin MM-sarjan moottorisääntö on koitumassa Petter Solbergin kohtaloksi mitalitaistelussa Mattias Ekströmiä ja Andreas Bakkerudia vastaan.
24.10.2018 / 19:00Solbergin tietojen mukaan myös Peugeotit tullaan näkemään mukana rallicrossin MM-sarjassa ensi kaudella.
24.10.2018 / 08:28Rallin MM-sarjan kauden toiseksi viimeinen osakilpailu ajetaan Espanjassa lokakuun viimeisenä viikonloppuna.
10.10.2018 / 16:57Samalla tulevassa Espanjan MM-rallissa nähdään mukana rallin MM-sarjan viimeisten 15 kauden maailmanmestarit.
26.9.2018 / 22:00