Uncategorized

Lisää suomalaisia Puolan MM-ralliin – Emil Lindholm debytoi MM-tasolla

Rallin SM-sarjassa SM3-luokan, sekä Tulevaisuuden Tähti -kilpailun pistejohdossa oleva Lindholm osallistuu kesä-heinäkuun vaihteessa ajettavaan Puolan MM-ralliin.

6.6.2017 / 09:50

Uncategorized

Kilpakumppaneilta runsaasti tukea Tänakille maailmanmestarin johdolla – Video!

Puolan MM-rallia viikonloppua dominoinut Ott Tänak menetti varmalta näyttäneen voittonsa toiseksi viimeisellä erikoiskokeella tulleeseen rengasrikkoon.

4.7.2016 / 19:00

Uncategorized

Larion ralli Puolassa päättyi rajuun ulosajoon – “Katkaisimme sähköt koko kylästä”

Taisko Lariolle Puolassa ajettu ralli oli uran ensimmäinen ulkomailla ajettu MM-osakilpailu.

3.7.2016 / 20:30

Uncategorized

Suniselle kauden kolmas voitto – WRC2:ssa dramaattinen päätöspäivä

WRC2-luokan kattavan raportin lisäksi mukana on myös tuore pistetilanne Puolan osakilpailun jälkeen. Kolme voittoa tällä kaudella ajanut Teemu Suninen nousi pisteissä nyt toiseksi.

3.7.2016 / 17:14

Uncategorized

Mikkelsenistä MM-sarjan kauden kuudes eri voittaja – Kolmas kerta toden sanoi

- Tämä on viikonloppu mitä en unohda koskaan, Andreas Mikkelsen kommentoi Puolan MM-rallin viimeisen erikoiskokeen maalissa.

3.7.2016 / 14:45

Uncategorized

Dramatiikkaa Puolan MM-rallissa: Tänakille ja Lapille rengasrikot!

Säätila Puolassa on juuri nyt erittäin huono ja olosuhteet erikoiskokeilla todella hurjat.

3.7.2016 / 13:10

Uncategorized

Lappi johtaa Puolassa – Evansin hyökkäys pudotti Sunisen kolmanneksi

Puolan MM-rallissa WRC2-luokan kuumimmassa kärjessä käydään hurjaa sekuntitaistelua kahden suomalaisen ja yhden britin kesken.

3.7.2016 / 11:10

Uncategorized

Tänak matkalla ensimmäiseen voittoonsa – Latvala vs Ogier sunnuntain jännitysnäytelmä

Puolan MM-rallista on ajamatta enää viimeinen ajopäivä, neljä erikoiskoetta ja hieman alle 60 ek-kilometriä.

3.7.2016 / 09:44

Uncategorized

Lario selätti ongelmat ja löysi vauhdin – Vatanen tuskaili moottorin tehojen kanssa

Puolan MM-rallissa RC4-luokassa ajaa kaksi suomalaista.

2.7.2016 / 12:17

Uncategorized

Teemu Suninen: ”Hyvän kuskin pitää olla tasainen läpi kauden”

- Yksi tai kaksi hyvää tulosta ei riitä. Pitää näyttää, että ne eivät ole olleet mitään onnenkantamoisia ja tuurivoittoja, Teemu Suninen sanoo.

30.6.2016 / 19:15

Uncategorized

WRC3-luokan kuljettajalta hurjat voltit Puolan testi-ek:lla – Video!

Rallin MM-sarjan kauden seitsemäs osakilpailu ajetaan Puolan nopeilla sorateillä ja ralli käynnistyy torstai-iltana.

30.6.2016 / 15:31

Uncategorized

Hallitsevatko Suninen ja Lappi Puolan WRC2-kisaa?

Viikonloppuna ajettavassa Puolan MM-rallin WRC2 -luokassa tahtipuikkoa heiluttavat nuoret lahjakkuudet Teemu Suninen ja Esapekka Lappi.

28.6.2016 / 14:04

Uncategorized

Puolan MM-ralli alkaa – Latvalalla kotoisa olo

- Viime vuosina minulla on ollut Puolassa vaikeuksia löytää hyvä vauhti heti kisan alusta lähtien. Nyt haluan korjata tämän ja päästä enimmäistä kertaa Puolassa podiumille, sanoo Jari-Matti Latvala.

28.6.2016 / 13:50