ERC

Nordgren ei jäänyt tälläkään kertaa ilman pohja-aikaa – “Ihan sairaan vaikeaa ajaa hiljaa”

Lauantaina keskeyttämään joutunut Juuso Nordgren palasi Ralli 2 -säännön turvin mukaan sunnuntaina ja täräytti heti viimeisen ajopäivän avauksessa uransa ensimmäisen pohja-ajan EM-tasolla.

4.6.2018 / 06:16

ERC

Kreikan EM-rallissa tapahtumarikas ja dramaattinen lauantai – “Tästäkin pitää vain ottaa opiksi”

Legendaarinen Akropolis Ralli on jälleen kerran ollut maineensa veroinen ja lauantain erikoiskokeista tulikin kivien keskellä enemmän selviytymistaistelua, kuin varsinaista kilvanajoa.

3.6.2018 / 05:16

ERC

Video! Portugalin EM-rallin voittajan näyttävä maaliintulo – “Kysyin häneltä, että mitä oikein teet”

Gilles Panizzi Espanjan MM-rallissa vuonna 2002 ja Alexey Lukyanuk 16 vuotta myöhemmin Portugalin EM-rallissa. Showmiehet ovat aina yleisön mieleen.

25.3.2018 / 14:59

ERC

Viides kerta toden sanoi, Lukyanuk palasi EM-voittajaksi – “Ei ollut helppoa kontrolloida omaa ajoa”

Rallin EM-sarjan kauden avausosakilpailu Portugalin Azoreilla päättyi Alexey Lukyanukin voitonjuhliin.

25.3.2018 / 14:32

ERC

Viime vuoden yllätysvoittajan näyttävä paluu Latvian loukkaantumisen jälkeen – “Hyviä muistoja tästä rallista”

Rallin EM-sarjan ehdoton jättiyllättäjä viime vuonna oli Bruno Magalhaes, joka voitettuaan kauden avausosakilpailun Azoreilla ajoi sen jälkeen vielä kolmessa muussa EM-rallissa palkintosijoitukset.

23.3.2018 / 13:23

ERC

Azoreilla 35 kappaletta R5-ryhmän ralliautoja – “EM-sarjan vetovoima on kova”

Kahdeksan osakilpailua käsittävä rallin EM-sarja käynnistyy tasan viikon päästä Portugalista.

15.3.2018 / 08:46

ERC

Lukyanuk jatkaa rallin EM-sarjassa – “Uudella insinöörillä paljon kokemusta MM-ralleista”

Alexey Lukyanuk jatkaa rallin Euroopan mestaruuden tavoittelua myös tänä vuonna. Lukyanuk ajaa täyden kahdeksan EM-rallin ohjelman tshekkiläisen H-Racingin rakentamalla Ford Fiesta R5 -autolla.

8.3.2018 / 15:38

ERC

Miika Hokkanen rallin EM-sarjaan slovenialaistallin Peugeotilla

Viime vuonna rallin SM-sarjassa SM3-luokan Suomen mestaruuden voittanut Hokkanen kilpailee tänä vuonna rallin EM-sarjassa slovenialaisen Oktan Sport -tallin kalustolla.

21.1.2018 / 10:57

ERC

Rallin EM-sarja 2018 käynnistyy Portugalissa ja päättyy lokakuussa Latviaan

Rallin EM-sarjassa ajettiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna kahdeksan osakilpailua ja saman verran tulee olemaan osakilpailuja myös kauden 2018 kilpailukalenterissa.

1.12.2017 / 06:00

ERC

Lukyanukin tavoitteena jatkaa rallin EM-sarjassa myös ensi kaudella – “Vielä paljon työtä sen suhteen”

Rallin EM-sarjassa kolmella edellisellä kaudella loppupisteissä neljän parhaan joukkoon sijoittunut Alexey Lukyanuk kertoi tulevaisuuden suunnitelmistaan Venäjän Motorsportille.

15.11.2017 / 15:05

Muut rallit

Rovanperä tukee Lukyanukin näkemystä järjestäjän virheestä – “Ikinä ei saisi tie muuttua nuotin jälkeen”

Latvian EM-rallin avauspäivän päättänyt yleisöerikoiskoe ja sen järjestelyt herättivät runsaasti keskustelua Alexey Lukyanukin ja Bruno Magalhaesin identtisten ulosajojen myötä.

14.10.2017 / 11:16

ERC

Tshekin EM-ralli: Mestaruustaistelussa dramaattinen alku, Huttusen kilpakumppani keskeytti ennen starttia

Tshekin EM-ralli käynnistyi perjantaina, kun ohjelmassa oli rallin avannut kaupunkierikoiskoe.

26.8.2017 / 11:11

ERC

Testikolarissa loukkaantunut Lukyanuk kilpailee viikonloppuna Puolan EM-rallissa – “Päätös ei ollut helppo”

Vain reilut pari kuukautta rajun testikolarin jälkeen Alexey Lukyanuk ajoi Puolan EM-rallin testierikoiskokeella nopeimman ajan.

4.8.2017 / 06:58

ERC

Jari Huttunen toinen Kanarialla: “Arvosanaksi annan kouluasteikolla seiskan”

- Kakkossijasta saimme toki hyvät pisteet loppukautta ajatellen, mutta eihän se täysin tyydytä, sillä voitosta ajetaan, Jari Huttunen totesi.

8.5.2017 / 11:11

Muut rallit

Tokee päätti ERC Junior -kauden viidenteen sijaan – “Lopputulos pettymys”

- Vaikea sanoa, miksi nopeilla pätkillä ei vain kunnon aikoja tullut. Selkeästi pito oli niillä huonompi ja menimme ehkä enemmän luisussa kuin muut, Joonas Tokee kommentoi.

19.9.2016 / 17:29

Muut rallit

Joonas Tokeen EM-urakka jatkuu Virossa

- Erittäin hyvillä fiiliksillä lähdetään liikkeelle ja ehdottomasti haluamme taistella myös luokkavoitosta, Joonas Tokee sanoo.

15.7.2016 / 19:16

Muut rallit

Vatasen taival Irlannin rallissa päättyi keskeytykseen

Circuit of Ireland-niminen ralli oli EM-sarjan, sekä Britannian mestaruussarjan kauden toinen osakilpailu. Max Vatanen oli ainoa ralliin osallistunut suomalaiskuljettaja.

10.4.2016 / 10:23