Videot

Video! Uskomaton tilanne Saksan MM-rallissa: maanomistaja suuttui ja pysäytti erikoiskokeen

Saksan MM-rallin 14. erikoiskokeella lauantaina koettiin täysin uskomaton ja ennen kaikkea vaarallinen tilanne.

19.8.2018 / 21:18

WRC

Lario taisteli Saksassa MM-asfalttidebyytissään neljänneksi – “Rallista jäi tosi hyvä fiilis”

Taisko Larion uran ensimmäinen MM-ralli asfaltilla toi viikonloppuna Saksasta RC4-luokan neljännen sijan. Tavoite täyttyi, sillä Lario oli asettanut tavoitteekseen sijoittumisen viiden parhaan joukkoon.

21.8.2017 / 16:47

WRC

Huttusen voitonjuhlat jäävät tälläkin kertaa lyhyiksi – “Huomenna Tshekkiin ja tiistaina alkaa nuotitus”

Jari Huttusen ja kartanlukija Antti Linnakedon kuluvan kesän voittoputki sai jatkoa komealla tavalla sunnuntaina päättyneessä Saksan MM-rallissa.

20.8.2017 / 17:03

WRC

Rengasrikot WRC2-luokan kärkikuljettajien riesana, Suninen kuudentena – “Viimeisellä lenkillä saa vielä ajaa kilpaa”

Rengasrikot ottivat isoa roolia WRC2-luokassa Saksan MM-rallin kolmantena ajopäivänä lauantaina.

19.8.2017 / 23:50

WRC

Huttuselle pohja-aikoja, Lariolle rengasrikkoja – “Eipä siinä paljon voi kilpaa ajaa”

Suomalaiskuljettajilla oli kaksijakoinen ajopäivä lauantaina Saksan MM-rallissa RC4-luokassa.

19.8.2017 / 22:52

WRC

Saksan MM-ralli EK12: Mikkelsen vastasi Ogierille, Hänninen hiillostaa Evansia – “Tämä tuli puhtaasti”

Rallin MM-sarjan kauden 10. osakilpailussa Saksassa on käynnissä hienoja kaksintaisteluja aivan rallin kuumimmassa kärjessä. Ott Tänak jatkaa rallin johdossa.

19.8.2017 / 13:57

WRC

10 erikoiskoetta, kuusi pohja-aikaa – Jari Huttunen dominoi luokkaansa Saksassa

Oli sitten kyseessä MM- tai EM-ralli ja luokkana MM-tasolla WRC2 tai RC4, niin Jari Huttuselle ei tunnu löytyvän tällä hetkellä pysäyttäjää.

19.8.2017 / 13:29

WRC

Larion asfalttidebyytti MM-tasolla käynnistyi pirteästi – “Nyt katsottiin kuka sitä kytkintä osasi käyttää”

Taisko Lario yhdessä kartanlukijansa Tatu Hämäläisen kanssa sai hyvän startin uransa ensimmäiseen asfaltilla ajettavaan MM-ralliin Saksassa.

18.8.2017 / 09:57

WRC

Huttunen aloitti hurjalla pohja-ajalla, Lario hienosti viides – “Tottakai luokkavoitto on jälleen tavoitteena”

Saksan MM-rallissa RC4-luokka polkaistiin käyntiin Jari Huttusen komennossa. Myös Taisko Lario sai ralliin onnistuneen alun.

17.8.2017 / 22:15

WRC

Lappi ihmetteli kilpakumppaneiden rohkeutta – “Jos noin tekevät rallissa, niin varmasti kolisee”

Suomen MM-rallin voittoa reilut kaksi viikkoa sitten juhlinut Esapekka Lappi ei mahtunut Saksan MM-rallin testierikoiskokeella torstai-aamuna kymmenen nopeimman kuljettajan joukkoon.

17.8.2017 / 18:01

WRC

MM-rallin testierikoiskokeen ABC, oppaana Teemu Suninen – “On myös kuljettajia, jotka piilottelee vauhtia”

Saksan MM-rallin testierikoiskokeella nopeinta vauhtia piti Thierry Neuville. WRC2-luokassa seitsemänneksi nopeimman ajan tehnyt Teemu Suninen avasi hieman sitä mistä "shakedownissa" oikein on kyse.

17.8.2017 / 17:02

Videot

WRC faktat 10/2017: Saksan MM-rallin tärkeimmät tiedot ja aikataulu

UrheiluUutiset.comin WRC faktat -sivu kertoo aina ennen jokaista MM-rallia tulevan kilpailun kaikki tärkeimmät tiedot, aikataulun, sekä kertaa rallin historiaa.

16.8.2017 / 18:36

Muut rallit

Lappi ei ainoa suomalaisvoittaja Saksassa – Huttuselle tuplavoitto ja mestaruus!

- Olo on ennen kaikkea helpottunut. Mestaruutta lähdettiin hakemaan ja se saatiin jo nyt. Kausi on sujunut lähes täydellisesti, Huttunen hehkuttaa.

21.8.2016 / 23:02

Uncategorized

Esapekka Lapilta suvereeni esitys Saksan asfaltilla – “Olen ikionnellinen!”

Lappi on nyt ajanut urallaan 19 MM-rallia ja WRC2-luokan voittoja on kertynyt viisi.

21.8.2016 / 21:52

Uncategorized

Lappi huikeassa vauhdissa Saksan MM-rallissa – “Yksi urani parhaimmista päivistä asfaltilla”

Saksan MM-rallissa WRC2-luokka kulki toisena ajopäivänä Esapekka Lapin komennossa, joka on vahvasti matkalla kohti toista peräkkäistä MM-voittoaan Suomen ykkössijan jatkoksi.

21.8.2016 / 08:51

Uncategorized

Saksan MM-rallin WRC2: Lappi mukana voittotaistelussa, Suninen ajoi ulos

- Mentiin yksi neulansilmä leveäksi ja takanurkka osui kivimuuriin, WRC2-luokan MM-pistekakkonen kommentoi perjantai-iltana.

20.8.2016 / 10:12

Uncategorized

Kiinan myrskyistä vaihdelaatikon hajoamiseen – Latvalalla isojen pettymysten viikko

Saksan MM-ralli käynnistyi Jari-Matti Latvalan osalta painajaismaisella tavalla, kun vaihdelaatikko sanoi työsopimuksensa irti jo ensimmäisellä erikoiskokeella.

19.8.2016 / 22:15

Uncategorized

Latvala Saksan MM-rallin testi-ek:n nopein – “Säädöt osuivat lopulta aivan nappiin”

Volkswagen puolustaa viikonloppuna ajettavassa Saksan MM-rallissa viime vuotista kolmoisvoittoaan.

18.8.2016 / 20:50

Muut rallit

Cupin pistekärki Jari Huttunen kovin tavoittein Saksan MM-ralliin – “Tavoitteena on voitto”

Opel-merkkisarjan viides ja kuudes osakilpailu ajetaan Saksan MM-rallin oheiskilpailuna tulevana viikonloppuna.

18.8.2016 / 18:45

Uncategorized

Latvala ajoi ulos Saksan MM-rallin testeissä – Katso kuva!

Volkswagen testaa parhaillaan ensi viikolla ajettavaa Saksan MM-rallia varten.

9.8.2016 / 18:59