Rallin MM-sarja käynnistyi 50 vuotta sitten, mutta vain kaksi maata maailmassa on isännöinyt MM-rallia 50 kertaa. Toinen näistä maista on Suomi.
24.8.2023 / 15:30Rallin MM-sarjan kauden yhdeksäs osakilpailu, Secto Rally Finland, ajetaan elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Jyväskylässä. Kilpailun osallistujalista julkaistiin perjantaina.
7.7.2023 / 13:33Kesän aikana Suomessa pahentunut koronatilanne ei uhkaa syksyllä Jyväskylän seudulla ajettavaa rallin MM-sarjan kauden kymmenettä osakilpailua. Asiasta uutisoi tällä viikolla julkaistu Hanaa-lehti.
13.8.2021 / 16:52Koronapandemian aiheuttamat muutokset rallin MM-sarjassa saivat jatkoa tänään tiistaina, kun viime vuonna kokonaan peruttu Suomen MM-ralli tiedotti tämänvuotisen kilpailun uudesta ajankohdasta.
20.4.2021 / 17:00Suomen MM-ralli jatkaa Jyväskylässä seuraavat kolme vuotta, mutta pitkä yhteistyö pääyhteistyökumppani Nesteen kanssa sen sijaan päättyy.
26.6.2020 / 15:39Perinteinen Suomen MM-ralli Jyväskylän seudulla jää tänä vuonna ajamatta koronaviruksen takia.
4.6.2020 / 13:35Suomen MM-ralli juhlii tänä vuonna 70-vuotista taivaltaan. Juhlakilpailun reitti pyrkii kunnioittamaan legendaarisen Keski-Suomen sorasirkuksen menneitä vuosikymmeniä mahdollisimman monipuolisesti.
20.2.2020 / 08:16Jo usean vuoden ajan ralliyleisöä Keski-Suomen legendaarisilla sorateillä Suomen MM-rallin, Neste Rallin, yhteydessä viihdyttänyt Vetomies-kilpailu on mukana ohjelmassa myös tänä vuonna.
28.3.2019 / 16:11Suomen MM-ralli ajetaan tänä vuonna elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, eli Keski-Suomen sorateiden Grand Prix'hin on aikaa enää reilut viisi kuukautta.
20.2.2019 / 07:37Suomen MM-rallin apulaiskilpailunjohtaja ja reittivastaava Kari Nuutisen, sekä uransa toiseen Suomen MM-ralliin osallistuvan Kalle Rovanperän poiminnat elokuisen kilpailun erikoiskokeista.
20.2.2019 / 07:341.-4. elokuuta ajettavan Suomen MM-rallin reitti pohjautuu viimevuotiseen mestarireseptiin. Uudet mausteet, kuten Leustun paluu, luovat kuitenkin kilpailusta jälleen huippujännittävän.
20.2.2019 / 07:30Rallin MM-sarjassa ajetaan ensi kaudella 14 osakilpailua. Uutena osakilpailuna mukaan sarjaan liittyy Chile.
12.10.2018 / 18:09Jos tuloksia katsotaan, niin pari viikkoa ennen Suomen MM-rallia Virossa ajettu Estonia Ralli oli erittäin kannattava kilpailu suorittaa "kenraaliharjoitus" ennen Keski-Suomen sorasirkusta.
1.8.2018 / 16:26Vaikka suomalaisvoittoa ei nyt tullutkaan, niin kilpailu oli jälleen kaikin puolin menestys.
31.7.2018 / 18:09UrheiluUutiset.comin WRC faktat -sivu kertoo aina ennen jokaista MM-rallia tulevan kilpailun kaikki tärkeimmät tiedot, aikataulun, sekä spekuloi tällä kertaa huikean tasokkaan WRC2-luokan ennakkoasetelmilla.
25.7.2018 / 15:50Ville Pynnösen nousu R5-luokan ralliautolla Suomen MM-rallissa kilpailevaksi kuljettajaksi on tapahtunut varsin nopeasti.
25.7.2018 / 08:01Riihimäkeläisen KA-Teamin kuljettaja osallistuu Keski-Suomen legendaariseen sorasirkukseen Ford Motorcraftin Ford Fiesta R2T -autolla.
22.7.2018 / 01:20Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna ajettavan Suomen MM-rallin ilmoittautumisaika päättyi maanantaina ja määräaikaan mennessä mukaan ilmoittautui 71 kilpailijaparia.
28.6.2018 / 11:14Kaksipäiväinen valintatilaisuus Kuortaneen Urheiluopistolla saatiin päätökseen maanantaina ja viidestä ehdolla olleesta kuljettajasta valituksi tuli lopulta 23-vuotias Hokkala.
18.6.2018 / 17:06Helsingissä tiistaina medialle esitelty Suomen MM-rallin kilpailureitti on kokenut rajuja muutoksia ja asettaa näin ollen todella kovia haasteita kilpailijoille tulevana kesänä.
6.3.2018 / 09:57Suomen Urheilugaalan varsinaisten palkintoluokkien ehdokkaat julkistettiin lauantaina.
2.12.2017 / 16:38UrheiluUutiset.com julkaisee 6.1.-6.12. joka päivä Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kuvan autosta, jolla Suomea on ajettu maailmankartalle.
4.8.2017 / 18:56Tuusulalainen Ford-kuljettaja pääsi viime viikonvaihteessa Suomen MM-rallissa vertaamaan omaa vauhtiaan eri maiden nuoriin kuljettajiin.
4.8.2017 / 18:40Mennyt viikonloppu oli suomalaisen autourheilun suurta juhlaa.
2.8.2017 / 04:30Lauantaina keskeyttämään joutunut Juuso Nordgren jatkoi Suomen MM-rallia Ralli 2 -säännöllä sunnuntaina.
31.7.2017 / 21:07Teemu Asunmaa ja kartanlukija Jonne Halttunen sijoittuivat Suomen MM-rallissa viikonloppuna WRC2-luokassa kolmanneksi. Kyseessä oli Asunmaalle uran ensimmäinen palkintosijoitus rallin MM-sarjassa.
31.7.2017 / 20:54Toyota Gazoo Racingille lopputulos Suomen MM-rallista oli upea, kun Esapekka Lappi ajoi urallaan ensimmäistä kertaa MM-rallin voittoon ja Juho Hänninen oli kolmas.
30.7.2017 / 18:41Suomen MM-rallin toiseksi viimeisellä erikoiskokeella toisena ollut Teemu Suninen pyörähti ja putosi ulos kärkikolmikosta. Nyt kakkossijasta taistelevat Juho Hänninen ja Elfyn Evans.
30.7.2017 / 12:37- Ei se missään nimessä ole vielä varma. Huomiset erikoiskokeet on meille täysin tuntemattomia, niin kyllä siellä saa kaasu pohjassa mennä vielä, Asunmaa pohti kolmatta sijaansa.
30.7.2017 / 09:47Nordgrenin urakka Suomen MM-rallissa WRC2-luokassa päättyi lauantaina kahteen samanaikaiseen rengasrikkoon.
30.7.2017 / 09:36