Rallicross

Volkswagen edelleen kiinnostunut sähköisestä rallicrossin MM-sarjasta – “Alusta lähtien tukenut hanketta”

Volkswagen Motorsportin ja PSRX-tiimin tiedotteen viesti on varsin selkeä: Audin, Peugeotin ja Fordin jätettyä rallicrossin MM-sarja, oli tulevaisuuden osalta epävarmuustekijöitä MM-sarjassa aivan liikaa.

14.12.2018 / 20:33

WRC

Paluu sinne missä yksi aikakausi kuusi vuotta sitten päättyi – “Todellinen rallisankari”

Samalla kun rallin MM-sarjaa seuraava yleisö odottaa kuumeisesti tietoja ensi kauden kuljettajasopimuksista, iski rallin vuoden 2003 maailmanmestari pöytään kovan luokan paluu-uutisen.

20.9.2018 / 17:57

WRC

Volkswagen vahvisti: Uuden R5-ralliauton debyytti Espanjan MM-rallissa

Alunperin saksalaistehtaan uusimman ralliylpeyden oli tarkoitus suorittaa kilpailudebyyttinsä Saksan MM-rallissa elokuussa.

27.4.2018 / 08:34

WRC

Volkswagenin uusi Polo R5 ei debytoi Saksan MM-rallissa elokuussa

Rallye-Magazinin uutisen mukaan Volkswagenin uuden Polo R5 -ralliauton kehitystyö vie odotettua enemmän aikaa, joten debyyttiä kilpailun merkeissä ei tulla näkemään ennen syksyä.

19.4.2018 / 05:59

Rallicross

Kristofferssonin perheellä tuplajuhlat, mestaruudet Latviassa ja Ruotsissa – “Tämä kaikki tuntuu epätodelliselta”

Johan Kristofferssonille ja hänen perheelleen mennyt viikonloppu oli täynnä menestystä.

19.9.2017 / 13:56

Rallicross

Solbergille mielenkiintoinen tallikaveri Saksan osakilpailuun – “Valtava kunnioitus heitä kohtaan”

Rallicrossin MM-sarjaa tällä kaudella dominoineen PSRX Volkswagen Sweden -tiimin kuljettajat Petter Solberg, sekä Johan Kristoffersson saavat Saksan osakilpailuun mielenkiintoisen tallikaverin.

23.8.2017 / 08:22

Uncategorized

Volkswagenin WRC-autoon edelleen kiinnostusta – R5-auto valmis syksyllä

- Asiakkailla on kiinnostusta ajattaa WRC-autoja valikoiduissa ralleissa. Suunnitelmia WRC-autojen ajattamisesta on, sanoo VW:n moottoriurheilujohtaja Sven Smeets.

29.3.2017 / 10:13

Uncategorized

Nyt se on varmaa: Volkswagenin uutta Polo WRC:tä ei nähdä MM-sarjassa tänä vuonna

Autosportin tietojen mukaan FIA teki tiistaina lopullisen päätöksen, että koska Volkswagenin uuden WRC-auton luokitusta ei tehty ajoissa, niin sillä ei ole osallistumisoikeutta rallin MM-sarjaan tänä vuonna.

8.2.2017 / 08:21

Uncategorized

Autosport: Volkswagen sittenkin vielä mukaan rallin MM-sarjaan kaudella 2017?

Aiemmin vahvat huhut olivat tuomassa Volkswagenit MM-sarjaan qatarilaisen Nasser Al Attiyahin projektin kautta, mutta tämä kuvio ei ole enää mukana vaihtoehdoissa.

12.1.2017 / 05:49

Rallicross

Petter Solberg vaihtaa Poloon – Volkswagen vahvasti mukana

- Tämä on unelma. Volkswagen Swedenin tuella ja Johan Kristofferssonin kanssa kaikki on mahdollista. Tavoittelemme mestaruutta, Petter Solberg sanoi.

11.1.2017 / 11:58

Uncategorized

Tallipäällikkö ylistää Mikkelsenin ja Ogierin suorituksia – “Kaksoisjohto enemmän kuin odotimme”

- Täydellinen päivä, tämän paremmin ei olisi voinut mennä, Australian MM-rallia avauspäivän jälkeen johtava Andreas Mikkelsen hehkuttaa.

18.11.2016 / 14:54

Uncategorized

Kuninkaan valtakunnassa kaikki hyvin – “Itse en pystyisi tuollaiseen vauhtiin”

Neljä erikoiskoetta, neljä pohja-aikaa ja johtomarginaali perjantain jälkeen 44 sekuntia. Korsikan MM-rallin avauspäivänä nähtiin ja todistettiin todellista Sebastien Ogier showta.

1.10.2016 / 09:14

Uncategorized

Volkswagen nimesi uuden johtajan – Latvalalta “makea kosto” Capitolle

Volkswagen Motorsport on vahvasti matkalla neljänteen peräkkäiseen rallin maailmanmestaruuteen niin valmistajien, kuin kuljettajienkin puolella.

30.8.2016 / 12:26