Suomen MM-rallissa, Secto Rally Finlandissa, taistellaan ensi vuonna junioreiden MM-pisteistä viiden vuoden tauon jälkeen.
23.10.2023 / 15:27Rallin MM-sarjassa tullaan ajamaan ensi vuonna 13 osakilpailua. Viron lisäksi myös Meksiko putoaa pois rallin MM-sarjan kilpailukalenterista.
6.10.2023 / 11:02Rallin MM-sarjan kauden yhdeksäs osakilpailu, Secto Rally Finland, ajetaan elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Jyväskylässä. Kilpailun osallistujalista julkaistiin perjantaina.
7.7.2023 / 13:33Kroatian MM-rallissa sunnuntaina jaetut palkinnot herättivät katsojissa ihmetystä.
26.4.2021 / 17:31Suomi ja Jyväskylä ovat olleet rallin MM-sarjassa mukana sen historian ensimmäisestä kaudesta (1973) lähtien ja vain kahdesti ei Jyväskylässä ole jaettu rallin pääluokan MM-pisteitä.
20.4.2021 / 20:23Koronapandemian aiheuttamat muutokset rallin MM-sarjassa saivat jatkoa tänään tiistaina, kun viime vuonna kokonaan peruttu Suomen MM-ralli tiedotti tämänvuotisen kilpailun uudesta ajankohdasta.
20.4.2021 / 17:00Rallin MM-sarjassa käynnistyy ensi vuonna hybridiaika. Sopimuksen uusista tekniikkasäännöistä ovat allekirjoittaneet kaikki rallin MM-sarjan nykyiset kolme tallia.
31.3.2021 / 10:37Tänään perjantaina käynnistyvän historiallisen Rovaniemen MM-rallin kunniaksi Rallin kuhinaa -osio tekee paluun UrheiluUutiset Motorsport -sivustolle puolentoista vuoden tauon jälkeen.
26.2.2021 / 10:46Rallicrossin MM-sarjan uusi promoottori on rallin MM-sarjan promoottorina toimiva yritys nimeltään WRC Promoter GmbH.
11.2.2021 / 17:25Useat ulkomaiset mediat uutisoivat keskiviikkona, että rallicrossin MM-sarjan uusi promoottori on WRC Promoter GmbH.
11.2.2021 / 08:38Rovaniemen kaupunginhallitus päätti kokouksessaan maanantaina, että Rovaniemen kaupunki tekee 300 000 euron arvoisen yhteistyösopimuksen AKK Sports Oy:n kanssa.
2.2.2021 / 17:16Rovaniemen MM-rallin starttiin on aikaa 30 yötä.
27.1.2021 / 15:02Lapin aluehallintoviraston maanantaina julkistama päätös oli varsin odotettu. Lapin sairaanhoitopiirin kunnissa kaikkien yli 50 henkilön yleisötilaisuuksien järjestämiskieltoa jatkettiin jatkumaan aina helmikuun loppuun asti.
26.1.2021 / 17:53Rallin MM-sarjan kauden 2021 toinen osakilpailu ajetaan Suomessa ja Rovaniemellä helmikuun viimeisenä viikonloppuna.
13.1.2021 / 16:11Ensi viikolla ajettavan Tunturirallin ilmoittautumisaika päättyi myöhään maanantai-iltana, mutta WRC-autojen luokan ilmoittautumisaikaa jatkettiin aina perjantaihin saakka.
5.1.2021 / 08:21Rallin MM-sarjan ensi kauden toinen osakilpailu, Ruotsin MM-ralli, on peruttu.
15.12.2020 / 19:59Rallin MM-sarjan ensi kauden kilpailukalenteriin on tulossa merkittäviä muutoksia. Yksi muutoksista saattaa tuoda Suomelle toisen MM-osakilpailun, perinteisen Jyväskylässä kesällä ajettavan osakilpailun lisäksi.
12.12.2020 / 19:24Rallin MM-sarjassa on koettu uusi koronapandemian aiheuttama takaisku, kun lokakuulle suunniteltu Saksan osakilpailu on peruttu.
25.8.2020 / 12:58Rallin MM-sarjan kauden 2020 viimeiseksi osakilpailuksi kaavailtu Japani on peruttu. Uutena osakilpailuna mukaan kilpailukalenteriin nousee perinteinen Ypres Ralli Belgiassa.
19.8.2020 / 09:58Suomen MM-ralli jatkaa Jyväskylässä seuraavat kolme vuotta, mutta pitkä yhteistyö pääyhteistyökumppani Nesteen kanssa sen sijaan päättyy.
26.6.2020 / 15:39Thierry Neuvillen paluu WRC-auton rattiin pitkän tauon jälkeen päättyi maanantaina rajuun ulosajoon Suomessa ajetuissa testeissä.
10.6.2020 / 15:14Rallin MM-sarjan kauden 2020 osakilpailuista on viimeisen viikon aikana peruttu kolme. Viimeisin koronaviruspandemian uhri on Walesin MM-ralli, joka ilmoitti kilpailun peruuntumisesta tiistaina.
10.6.2020 / 09:47Perinteinen Suomen MM-ralli Jyväskylän seudulla jää tänä vuonna ajamatta koronaviruksen takia.
4.6.2020 / 13:35Kroatian suurimman sanomalehden mukaan rallin MM-sarjan promoottori Oliver Ciesla on vieraillut maan pääkaupungissa Zagrebissa neuvottelemassa MM-rallin järjestämisestä Kroatiassa ensi vuonna.
22.2.2020 / 10:12Ruotsin MM-rallin kohtalo ratkeaa maanantaihin 3. helmikuuta mennessä.
27.1.2020 / 10:12Tälle kaudelle ensimmäistä kertaa rallin MM-sarjaan tullut uusi WRC2 Pro -luokka poistuu MM-sarjasta kuluvan kauden jälkeen.
5.10.2019 / 17:00Rallin MM-sarjan ensi kauden kilpailukalenteri on julkistettu.
27.9.2019 / 13:50Samaan aikaan, kun rallin MM-sarjan ensi kauden kilpailukalenterin julkistamista odotetaan kuumeisesti, on yksi asia ainakin jo nyt varmaa. Ruotsissa taistellaan rallin MM-pisteistä vuosina 2020-2022.
14.8.2019 / 13:13Korsikan MM-rallissa WRC2-luokan yleiskilpailun vei nimiinsä italialainen Fabio Andolfi, jolle venäläiskuljettaja Nikolay Gryazin tarjosi erinomaisen vastuksen, uransa ensimmäisessä Korsikan MM-rallissa.
1.4.2019 / 11:25Rallin MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Argentiinassa huhtikuun viimeisenä viikonloppuna. Kyseessä on Jari-Matti Latvalalle uran 200. MM-startti.
1.4.2019 / 08:36