Jos jääkiekossa pitkän maalittoman putken jälkeen onnistumisen myötä sanotaan, että apina lähti pois harteilta, niin Riku Tahkon kohdalla rallicrossin SM-sarjan Jurvan osakilpailuvoitto Botniaringillä vapautti porvoolaisen harteilta vähintäänkin gorillan takaisin luonnonhelmaan.
Kahdella eri vuosikymmenellä hienoa työtä autourheilun parissa niin rallissa, kuin rallicrossissakin tehnyt Riku Tahko, 34, ei ennen lauantaita ollut päässyt pokkaamaan ykköspalkintoa SM-tasolla, mutta Jurvan Botniaringillä rallicrossin SM-sarjan kauden kolmannessa osakilpailussa tähän “epäkohtaan” saatiin muutos. Tahko ajoi Supercar-luokassa täydellisen 30 pisteen kilpailun, eli oli ykkönen alkuerissä, semifinaalilähdössä, sekä finaalissa.
– Perhana, tulihan se sieltä vihdoin, onnellinen Tahko huokaisi helpotuksesta Jurvan helteisessä lauantai-iltapäivässä kilpailun jälkeen.
Voiton myötä Tahko nousi SM-pisteissä yhden pykälän ylöspäin kolmanneksi. Eroa uuteen sarjajohtajaan, Autokrossi-luokan viime vuoden Suomen mestariin Juha Rytköseen, on 10 pistettä. Botniaringillä Tahkon ja Rytkösen vauhti oli muille liikaa ja kaksikon välinen ero maalissa oli lopulta vain vajaat kaksi sekunnin kymmenystä. Kolmanneksi ajanut, Supercar-luokan hallitseva Suomen mestari Ari Perkiömäki, hävisi Tahkolle lähes neljä sekuntia.
– Finaalissa Rytkönen antoi todella kovaa painetta. Huonossa kunnossa olleita (radan) osia ajoin liian varovasti, mutta paremmilla osuuksilla sain hyvin eroa häneen. Ero ei nyt ollut iso, mutta sillä ei ole merkitystä, kun voitto tuli, Tahko muistutti.
Supercar-luokan kolmen kärki Jurvassa, Juha Rytkönen, Riku Tahko ja Ari Perkiömäki (Kuva: Toni Ollikainen / AKK).
“Pakko on kiittää maailman parasta tiimiä”
Viime kaudella Tahko lähti Kouvolan päätösosakilpailuun SM-sarjan Supercar-luokan pistejohtajana, mutta kauden päätteeksi kaulaan ripustettiin SM-pronssia. Viidestä osakilpailusta Tahko kirjautti tilastoihin kaksi kakkossijaa ja kaksi kolmatta sijaa, mutta ei siis yhtään voittoa. Tällä kaudella Tahko ajoi ennen Jurvan voittoa Jalasjärvellä kahdeksanneksi ja Joensuussa kolmanneksi.
– Täytyy sanoa, että tähän kiteytyy kyllä aika paljon enemmän kuin pelkästään se viime vuoden pronssikausi. Nyt vilisee mielessä noi rallin SM-vuodet jo sieltä 2009 vuodesta lähtien. Silloin pystyttiin ajamaan sarjassa hyvin ja voittamaan SM-mitali, mutta voitto jäi pahimmillaan kuuden sekunnin päähän. Tämä on valtava helpotus, vihdoin ja viimein se sieltä tuli. Nyt kaikki natsasi niin kuin piti, Tahko hehkutti.
Rytkösen ja Tahkon välissä SM-pisteissä toisena on lauantaina neljänneksi sijoittunut Joni-Pekka Rajala. Kahden osakilpailun jälkeen Supercar-luokan SM-pisteissä johdossa ollut Jere Kalliokoski kilpailee tänä viikonloppuna RallyX Nordic -sarjan Norjan osakilpailussa ja nyt tullut nollatulos pudotti alahärmäläisen neljänneksi. Eroa Rytköseen on 20 pistettä.
Tahkolle kuluva kesä on ollut hyvä ja porvoolainen voiton hetkellä muisti myös sitä tärkeää osa-aluetta menestyksen takana, eli omaa tiimiä.
– Tässä hommassa on ollut nyt viime ajat todella hyvä tunnelma päällä. Joensuun “podium”, onnistunut Vauhtiajot Battle ja kaikki. Pakko on kiittää maailman parasta tiimiä, jonka avulla pystyin tänään taistelemaan voitosta, vaikka kisa oli todella vaativa autolle, Tahko kuvaili.
Rallicrossin SM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Kouvolassa 24.-25. elokuuta. Kausi päättyy Honkajoella 14. syyskuuta.
Botniaringin Supercar-luokan finaalin lopputulokset
1) Riku Tahko (Mini) 3.49,798
2) Juha Rytkönen (Ford) + 0,191
3) Ari Perkiömäki (Ford) + 3,805
4) Joni-Pekka Rajala (Mitsubishi) + 4,947
5) Jari Putkinen (Ford) + 9,516
6) Jukka Pykäläinen (Skoda) + 9,831
Supercar-luokan pistetilanne 3/5 osakilpailua
1) Juha Rytkönen (KonnMK/UA) 77
2) Joni-Pekka Rajala (NoorUA/MK) 68
3) Riku Tahko (PoSUA) 67
4) Jere Kalliokoski (AL-Härmä) 57
5) Toni Kuhanen (MikUA) 50
6) Jari Putkinen (Ford) 42
Lue myös! Haapamäki voi varmistaa mestaruuden jo Kouvolassa – “Päivä oli täydellinen” (27.7.2019)
Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com
Facebook kommentit