Rallin SM-sarjassa SM1-luokan loppupisteissä kolmanneksi vuonna 2012 sijoittunut Riku Tahko tekee paluun rallin SM-sarjaan lähes kahden vuoden tauon jälkeen tänä viikonloppuna ajettavassa Salon ja Turun SM-rallissa.
Edellisen kerran Riku Tahko piipahti rallin SM-sarjassa Tunturirallissa tammikuussa 2018. Nyt Tahko suunnittelee vakavasti sitä, että kiertäisi ensi kaudella koko rallin SM-sarjan ja lisäksi osallistuisi myös Suomen MM-ralliin. Viimeiset vuodet Tahko on kilpaillut rallicrossissa, niin EM-, kuin SM-sarjassakin.
– Omissa haaveissani on, että rallia haluan vielä ajaa ja näen itseni ensi vuonna ennemmin rallin SM-sarjassa, kuin rallicrossin SM-sarjassa. Mutta jos minulla on yksi auto ja paljon maksavia asiakkaita, niin täytyy miettiä. Mutta tarkoitus on, että pystyisin itse ajamaan rallia ensi vuonna, tallipäällikön tehtäviä uuden R4-ralliautoprojektin myötä “harjoitellut” Tahko paljasti UrheiluUutiset.comin haastattelussa.
Ralli nimenomaan oli se laji, mistä Riku Tahko aikoinaan autourheilussa otsikoihin ensimmäisen kerran nousi. Myöhemmin tie vei rallicrossin pariin, mutta nyt edessä siintää siis paluu sinne juurille. Hetkeäkään ei porvoolainen kuitenkaan kadu niitä vuosia, joita rallicrossin parissa on viettänyt.
– Rallicross on hienoa ja tämä on ehdottomasti ollut minulle oikea paikka olla viimeiset vuodet. Yhteistyökumppaneiden kanssa yhteistuumin tehtiin se päätös, se on toiminut äärimmäisen hyvin ja olen kehittynyt tosi paljon kuljettajana. Mutta haluan lähteä vielä rallia kokeilemaan, Tahko korostaa.
Rallicrossissa Tahko kilpaili ainoastaan Minillä ja nyt kun paluu ralleihin on edessä, niin alla on tottakai Mini. Tosin ei mikä tahansa Mini, vaan täysin uuden FIA R4-luokituksen mukainen kalusto. Aikaisemmin R4 tunnettiin luokkana, missä Mitsubisheihin ja Subaruihin sai rakennella kevennysosia ja parempia voimansiirtoja. Uusi FIA R4-luokitus ei liity kuitenkaan mitenkään siihen, vaan kyseessä on kokonaan täysin uusi luokka ralliin.
– Ranskalainen Oreca on valmistanut, kehittänyt ja luokitellut osapaketin. Siihen kuuluu moottori, voimansiirto, alustan osat, sähköt, moottorin ohjausyksikkö ja paljon muuta sälää. Se (osapaketti) on kaikissa autoissa identtinen, moottorista lähtien. Saat rakentaa ja luokitella oman korin siihen luokkaan sopivaksi, Tahko taustoittaa.
“Koko prosessia valvotaan tosi tarkasti”
R4-kalusto on rallissa varsin tuore asia, joten kaluston määrä on tällä hetkellä vielä varsin maltillinen.
– Tällä hetkellä markkinoilla on rakennettu tai rakenteilla yli 20 kappaletta FIA R4 -ralliautoa, joista valtaosa on erilaisissa koreissa. Sieltä löytyy tosi laaja kirjo, aina Daciasta Fiat viisisataseen, ja sitten nämä perinteisemmät Fabiat, Yarikset ja Fiestat. Kaikki autot on suorituskyvyltään täysin identtisiä. Sama moottori ja sama lukittu moottorin ohjausyksikkö, sitä ei pääse itse säätämään ja muutenkaan kajoamaan, Tahko tietää.
Kun sanotaan, että korimalleja on laaja kirjo, niin maallikko saattaisi tässä kohtaa ajatella, että rallissa tullaan jatkossa näkemään korimallien todellinen sirkus. Tahko kumoaa kuitenkin tämän olettamuksen välittömästi.
– Suomestakaan ei montaa koripajaa löydy, jotka sellaisen korin pystyy tekemään. Oreca, sekä FIA ja nimenomaan FIA:n turvaluokitus, sanelee äärimmäisen tarkat ohjeet. Kun ostat osapaketin, niin Oreca piirtää korin piirustukset, miten osat laitetaan paikalleen. Turvakaaret pitää tottakai luokitella turvakaaren valmistajan puolelta. Koko sitä prosessia valvotaan tosi tarkasti ja missään nimessä kyseessä ei ole helppo prosessi. Mikään protoautojen “villi länsi” tämä ei kuitenkaan tule olemaan, niin tarkkaa se kontrolli on koko ajan.
Tahko uskoo vakaasti uuteen R4-luokkaan ja sen tulevaisuuteen.
– Yleisesti toivotaan, että tämä luokka syrjäyttäisi vanhan N-ryhmän. Mitsubishit ja Subarut, niistä on FIA:n luokitukset loppumassa tai loppunut ja ne tulee pikku hiljaa siirtymään astetta alemmaksi kansalliselle tasolle. R4-luokan kalustolla ajetaan ensi vuonna MM-sarjassa omassa luokassa, EM-sarjassa ERC2-luokassa ja SM-sarjassa SM2-luokassa, Tahko sanoo.
Myös tilausta uudelle luokalle on selkeästi olemassa.
– Tämä voi olla tarvittava pelastuskeino. Jos nyt katsotaan SM2-luokkaa SM-ralleissa, niin osallistumismäärä on aika surkea. Autot vanhenee. Tottakai se tulee ottamaan aikaa muutaman vuoden ja kyseessä on tietysti kalliimpi auto kuin N-ryhmän auto, mutta kuitenkin selkeästi halvempi kuin R5-auto.
Ace Robey vauhdissa Riku Tahkon tallin Minillä Laitilan SM-rallissa kuukausi sitten (Kuva: Jari Hotti)
“Sen takia auto on vielä seiskaluokassa”
Raha. Tuo nelikirjaiminen sana, joka nousee aina esiin autourheilusta puhuttaessa ja varsinkin, kun kaluston suhteen luodaan jotain uutta. Tässä tapauksessa siis uusi R4-luokka.
– Joku kysyi minulta, että eikö tämä uusi juttu ole liian lähellä R5-autoa esimerkiksi hinnaltaan. Tottahan se on, mutta jos lasket ikään kuin auki sen osapaketin, minkä Orecalta ostat. Niin tosiasia on, että tänä päivänä meillä on kolme eri voimansiirron valmistajaa, muutama iskarivalmistaja ja muutama sähköjenvalmistaja. Vaikka kuinka koitat laskea auki sitä osapakettia, niin modernia tämän päivän FIA:n uuden 260E-turvaluokituksen mukaista ralliautoa ei vaan halvemmalla pysty rakentamaan. Osat maksaa sen mitä maksaa ja meillä on vain muutama toimija jotka niitä tekee. Selkeästi halvemman ralliauton rakentaminen tänä päivänä on mahdotonta, Tahko korostaa.
Vertailussa R5-luokan autoihin, on R4-luokan autoissa Tahkon mukaan käyttökustannukset selkeästi halvemmat. Ja tähän on olemassa yksi varsin selkeä syy.
– Se mikä on ikävämpi puoli R5-autoissa ja alkaa pikku hiljaa näkymään, niin porukalla on ollut varaa ostaa se uusi R5-auto. Sitten on kilometrit ajettu täyteen ja nyt ihmetellään, että mistä se 40 000 – 50 000 euroa löytyy huoltoon. Kun taas R4-autossa se on paljon vapaampaa. Saat käyttää paljon enemmän omia osia auton rakentamiseen. Se tuo ajokustannusta selkeästi pienemmäksi pitkässä juoksussa.
Tahkon pajalla rakennettu Mini Cooper S R4 -auto debytoi ralliteillä kuukausi sitten ajetussa Laitilan SM-rallissa. Silloin ratin takana oli rallin parissa varsin kokematon Ace Robey, joten auton suorituskyvystä ei saatu vielä toistaiseksi kunnollista kuvaa. Laitilassa Mini oli luokassa seitsemän ja niin on myös Salon ja Turun SM-rallissa.
– FIA:ssa on ollut niin paljon ruuhkaa luokituspapereiden kanssa ja siihen vielä kesälomat päälle. Paperit on minulla sähköpostissa, mutta vielä ilman FIA:n virallisia leimoja. Sen takia auto on vielä seiskaluokassa. Heti kun paperit on minulla, niin autolla pystyy lähteä ajamaan SM-sarjaan SM2-luokkaan ja EM-sarjaan ERC2-luokkaan, Tahko sanoo.
“Kotiläksyt on tehtävä tosi huolella”
Entä sitten autojen ominaisuudet, jos vertailuun pistetään R4- ja R5-luokan ralliautot?
– Tehoeroa on noin 30 hevosvoimaa R5:een verrattuna. R4:sta puuttuu se kilpamoottorin tuntu yläreservistä, mikä R5:ssä on. Ajoltaan se on kuin R5, voimansiirto identtinen Ford Fiesta R5:n kanssa. Viisivaihteinen sekventaalilaatikko. Moottoriltaan N-ryhmän Mitsubishi, mistä puuttuu vähän vääntöä. Kokonaisfiilis, kilpa-auton tuntu, säätöoptiot, moottorinohjaus, kevyet vauhtipyörät, kytkimet – kaikki. Se tekee sen, että auto on tarkka ajaa ja kuin R5, kilpa-autoksi rakennettu, eikä katuautosta konvertoitu. Äärimmäisen makea laite ajaa kilpaa. Ei varmasti pysty R5-autoja vastaan kilpaa ajamaan, mutta ei sillä kauaskaan jää, Tahko vakuuttaa.
Tahkon tietojen mukaan R4-luokan autoilla saattaa tulevaisuudessa olla isompikin rooli rallin maailmassa.
– Yritys on sen suuntainen ja FIA:n halu sellainen, että junioreiden MM-sarja ajaisi nelivetokalustolla. Osassa MM-sarjan osakilpailuista on vaikeaa päästä R2-luokan kalustolla ehjänä läpi. Tästä R4-luokasta voitaisiin mahdollisesti tehdä junioreiden MM-sarjan luokka tulevaisuudessa.
Salo-Turku SM-rallin avauspäivänä perjantaina ajetaan kaksi erikoiskoetta syysillan pimeydessä. Loput seitsemän erikoiskoetta ovat ohjelmassa lauantaina ja kilpailu päättyy alkuillasta Turun Metsämäen raviradalle. Tahko yhdessä kartanlukijansa Markus Soinisen kanssa starttaavat reitille numerolla yksi. Tahkon aikoja erityisesti lauantain erikoiskokeilla kannattaa verrata SM2-luokan kuljettajien vauhtiin. Ja lauantaina siksi, että annetaan nyt kuitenkin kokeneelle kuljettajalle aikaa saada ranteet lämpimiksi pitkähkön kilpailutauon jälkeen.
– Vaikka olen paljon ollut rallin kanssa tekemisissä esimerkiksi ajokoulutuksissa, olen käynyt valmentamassa kuljettajia ympäri Eurooppaa, olen tukenut heitä heidän kisoissaan ja ajan heidän nuottia, niin viimeiseen viiteen vuoteen olen ajanut yhden rallin. Kyllä siinä täytyy itseä ottaa niskasta kiinni, että nyt loppusyksystä ja alkutalvesta kotiläksyt on tehtävä tosi huolella, että pääsee rallin tatsiin takaisin kiinni. Kyseessä ei ole todellakaan mikään helppo laji, sinne ei vaan voi lähteä, vaan se pitää tehdä kunnolla. Nuotti- ja ajotreeniä täytyy tehdä. Tunturi tulee tammikuussa aika nopeasti kuitenkin vastaan, Tahko päätti.
Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com
Facebook kommentit