Kahden vuoden sopimuksen Hyundain kanssa solminut Ott Tänak on rallin MM-sarjan historiassa kuudes kuljettaja, joka vaihtaa tallia hallitsevana maailmanmestarina.
Hyundai tiedotti torstaina solmineensa kaksivuotisen sopimuksen Ott Tänakin, 32, kanssa. Kaksi viimeisintä kautta Toyotalla kilpaillut Tänak varmisti uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden MM-sarjan edellisessä osakilpailussa Espanjassa. Tänak on ensimmäinen virolainen rallin maailmanmestari kautta aikojen.
– Olen todella innoissani liittyessäni Hyundain vahvuuteen vuodesta 2020 alkaen. Andrean (Adamo, Hyundain tallipäällikkö) esittämä visio vaikuttaa erittäin lupaavalta ja vastaa omia tulevaisuuden tavoitteitani. Minulle on suuri kunnia saada liittyä talliin tässä jännittävässä vaiheessa uraamme, Tänak sanoo Hyundain tiedotteessa.
Ensi vuonna Hyundailla täyden MM-sarjan, 14 osakilpailua, ajaa Tänakin lisäksi Thierry Neuville, joka on edustanut tallia yhtäjaksoisesti vuodesta 2014 lähtien. Kolmannen kuljettajan tehtävät kilpailujen osalta jakavat Sebastien Loeb, sekä Dani Sordo. Hyundain tiedotteen mukaan talli neuvottelee Andreas Mikkelsenin ja Craig Breenin kanssa yhteistyöstä ensi kauden osalta. Mikkelsen on edustanut Hyundaita vuodesta 2017 lähtien, kun taas Breen hyppäsi tallin väreihin ensimmäistä kertaa tänä vuonna.
– Kahden vuoden sopimus Tänakin kanssa on osoitus Hyundain sitoutumisesta ja isoista tavoitteista rallin MM-sarjassa. Käymme tämän kauden osalta tiukkaa taistelua (autonvalmistajien) maailmanmestaruudesta ja Ottin, sekä Martinin (Järveoja, kartanlukija) liittyminen talliin antaa meille mahdollisuuden jatkaa terävimmällä huipulla myös tulevaisuudessa, Adamo vakuuttaa.
Kun rallin MM-sarjassa kuluvaa kautta on ajamatta enää yksi osakilpailu, on Hyundain pistejohto autonvalmistajien MM-pisteissä toisena olevaan Toyotaan nähden 18 pistettä. Toyota juhli mestaruutta viime vuonna, kun taas Hyundai metsästää nyt sen historian ensimmäistä mestaruutta rallin MM-sarjassa.
– Kunnioitan suuresti sitä mitä Hyundai on saavuttanut, olemme taistelleet toisiamme vastaan tiukasti usean kauden ajan. Heillä on aina ollut kilpailukykyinen tiimi ja auto, joten onkin mielenkiintoista nähdä jatkossa asiat toiselta puolelta. Kuljettajakokoonpano on hyvä ja odotan innolla sitä mitä voimme saavuttaa yhdessä tulevina vuosina, Tänak hehkuttaa.
“Hän on poikkeuksellinen lahjakkuus”
Tänak on ajanut Toyotalla viime ja tänä vuonna yhteensä 26 MM-rallia, voittanut niistä 10 ja kerännyt yhteensä 15 palkintosijoitusta. Viime vuonna Tänak sijoittui kuljettajien MM-pisteissä kolmanneksi ja tuo pronssi siis kirkastuu tänä vuonna kultaiseksi, uran ensimmäisen maailmanmestaruuden myötä. Tänak on kerännyt tänä vuonna enemmän pisteitä kuin hänen tallikaverinsa Jari-Matti Latvala ja Kris Meeke yhteensä (263-192).
– Hän on poikkeuksellinen lahjakkuus, kuten olemme kaikki nähneet. Hän on uskomattoman nopea ja johdonmukainen kaikilla alustoilla kilpailtaessa ja tulee olemaan Hyundaille todellinen etu, Adamo korostaa.
Tänakin siirtyminen Hyundaille hallitsevana maailmanmestarina on ehdottomasti yksi rallin MM-sarjan historian suurimmista ja ennen kaikkea yllättävimmistä käänteistä mitä on nähty, varmana pidettyä jatkosopimusta Toyotalle kun odoteltiin julkaistavaksi jo loppukesästä. Tänak on MM-sarjan historian kuudes kuljettaja, joka vaihtaa tallia hallitsevana maailmanmestarina.
Vuonna 1980 maailmanmestariksi kruunattiin Walter Röhrl, joka tuolloin käskytti Fiat 131 Abarthia. Mestaruuskauden jälkeen saksalaislegenda vaihtoi kuitenkin Porschelle. Röhrl voitti toisen maailmanmestaruutensa vuonna 1982 Opel Asconalla, mutta vaihtoi seuraavalle kaudelle Lancian palvelukseen.
Juha Kankkusen uran ensimmäinen maailmanmestaruus vuonna 1986 tuli Peugeotilla. Mestaruuskautensa jälkeen Kankkunen oli pakotettu vaihtamaan tallia, koska B-ryhmän kalusto kiellettiin ja ranskalaistalli vetäytyi MM-sarjasta. Vuonna 1987 Kankkunen ajoi mestariksi Lancialla, hypäten kauden jälkeen Toyotalle.
Carlos Sainz voitti maailmanmestaruuden kaksi kertaa, vuosina 1990 ja 1992. Espanjalainen saavutti molemmat mestaruutensa Toyotalla, mutta toisen mestaruutensa jälkeen Sainz vaihtoi Lancian rattiin ja edusti yhden kauden ajan Jolly Clubin yksityistiimiä. Richard Burns voitti maailmanmestaruuden vuonna 2001 Subarulla, mutta siirtyi seuraavalle kaudelle Peugeotin väreihin.
Sebastien Ogier juhli Volkswagenilla neljää peräkkäistä maailmanmestaruutta vuosina 2013-2016, kunnes Volkswagen vetäytyi ulos MM-sarjasta ja ranskalaisella oli edessään sama kohtalo kuin Kankkusella 30 vuotta aiemmin. Ogier siirtyi M-Sportille, missä hän voitti maailmanmestaruudet vuosina 2017, sekä 2018. Sen jälkeen edessä oli uran toinen tallinvaihto hallitsevana maailmanmestarina, kun Ogier hyppäsi täksi kaudeksi Citroenille.
Rallin MM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu ajetaan Australiassa 14.-17. marraskuuta. Kausi 2020 käynnistyy Monte Carlon osakilpailulla tammikuun viimeisenä viikonloppuna.
Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com
Facebook kommentit