Tallipäällikkö ylistää Mikkelsenin ja Ogierin suorituksia – “Kaksoisjohto enemmän kuin odotimme”

18.11.2016 / 14:54
Andreas Mikkelsenilla oli lentokeli Australian MM-rallin avauspäivänä (Kuva: Volkswagen Motorsport).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin MM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu ajetaan viikonloppuna Australiassa. Avauspäivänä perjantaina ykkösnimeksi nousi kuljettajien MM-hopeasta taisteleva Andreas Mikkelsen, joka huonosta lähtöpaikastaan huolimatta täräytti viidelle erikoiskokeelle nopeimman ajan ja johtomarginaali ennen lauantaita on 15,4 sekuntia.

Viiden pohja-ajan lisäksi Andreas Mikkelsen oli kolmella erikoiskokeella toiseksi nopein ja kolmella erikoiskokeella kolmanneksi nopein. Kertaakaan norjalainen ei siis jäänyt perjantaina ek-ajoissa kolmen nopeimman kuljettajan ulkopuolelle.

– Täydellinen päivä, tämän paremmin ei olisi voinut mennä. Auto toimi loistavasti, säädöt osuivat täysin nappiin ja oli mahtavaa ajaa. Odotimme häviävämme takana tuleville olosuhteiden takia, mutta johdammekin rallia ja viisi pohja-aikaa, täydellistä, Mikkelsen hehkuttaa Volkswagen Motorsportin tiedotteessa.

Avauspäivän ainoat murheet osuivat kahdeksannelle erikoiskokeelle ja syy oli varsin erikoinen.

– Vesipullo juuttui jalan alle. Onnistuin lopulta saamaan sen pois yhdessä mutkassa. Mutta se oli pelottava hetki, Mikkelsen sanoo.

Mikkelsen on urallaan juhlinut MM-rallin voittoa kahdesti: viime vuonna Espanjassa ja tänä vuonna Puolassa. Saavuttaakseen MM-hopeaa tänä vuonna, Australian MM-rallista kelpaa käytännössä vain voitto.

– Mikäli haluamme nousta MM-pisteissä toiseksi, niin olemme lähes pakotettuja ajamaan voittoon täällä ja juuri sitä minä myös yritän. Tavoitteena on saavuttaa hyvä johto lauantai-iltaan mennessä. Jos siinä onnistumme, niin meillä on hyvät mahdollisuudet ajaa sunnuntaina voittajina maaliin. Tottakai se vaatii vielä paljon kovaa työtä, Mikkelsen muistuttaa.

“Lämpö asettaa omat haasteensa myös renkaille”

Nelinkertainen maailmanmestari Sebastien Ogier ajaa avauspäivän jälkeen toisena. Ranskalainen on jäänyt tallikaveristaan 15,4 sekuntia. “Aura-auton” roolissaan Ogierin päivä kulki melko lailla käsikirjoituksen mukaisesti. Aamupäivällä kun erikoiskokeet ajettiin ensimmäisen kerran, Ogier kärsi lähtöpaikastaan enemmän, mutta iltapäivän lenkillä ja toisella ajokerralla ranskalainen kellotti jopa kaksi pohja-aikaa.

– Kaasu pohjassa tultiin koko päivä. Iltapäivän lenkillä olosuhteet olivat paremmat kuin mitä etukäteen odotin, Ogier kommentoi.

Kolmantena yleiskilpailussa perjantain jälkeen on Thierry Neuville, joka ennen Australian finaaliviikonloppua on kuljettajien MM-pisteissä toisena – 14 pistettä Mikkelsenia edellä.

– Yritän pitää Neuvillen takanani ja auttaa sitä kautta Andreasta ja Andersia (kartturi Jaeger) nousemaan niin kuljettajien, kuin kartanlukijoidenkin MM-pisteissä toiseksi, Ogier vakuuttaa.

Lauantaina ajetaan ainoastaan kuusi erikoiskoetta, mutta erikoiskokeiden yhteispituudeltaan päivä on kaikista kolmesta rallin pisin (135,19 km). Tästä pitää huolen kahteen kertaan ajettava Nambucca, jolla pituutta on lähes 51 kilometriä. Ensimmäisen kerran yksi Australian MM-rallin klassikoista ajetaan heti aamulla, päivän ensimmäisenä erikoiskokeena.

– Kuumuus on merkittävässä roolissa tässä rallissa. Jos huomenna on näin kuuma mitä tänään aamulla, niin Nambucan pitkä erikoiskoe on todella haastava. Lämpö asettaa omat haasteensa myös renkaille, Ogier muistuttaa.

Volkswagen Motorsportin johtaja Sven Smeets ylistää Mikkelsenin ja Ogierin suorituksia Australian MM-rallin avauspäivänä.

– Arvostan erittäin suuresti sitä mitä he tekivät tänään. Ottaen huomioon heidän lähtöpaikkansa, niin molemmat tekivät todella erinomaista työtä. Kaksoisjohto on enemmän kuin ennakkoon osasimme odottaa, Smeets iloitsee.

Toinen ajopäivä Australiassa käynnistyy Suomen aikaa perjantai-iltana kello 23.28. Ralli päättyy varhain sunnuntai-aamuna.

Yleiskilpailun tilanne 11/23 ek:n jälkeen

1) Andreas Mikkelsen (Volkswagen) 57.16,7
2) Sebastien Ogier (Volkswagen) + 15,4
3) Thierry Neuville (Hyundai) + 22,5
4) Hayden Paddon (Hyundai) + 23,7
5) Mads Östberg (Ford) + 38,8
6) Eric Camilli (Ford) + 46,6
7) Dani Sordo (Hyundai) + 50,2
8) Ott Tänak (Ford) + 1.30,6
9) Esapekka Lappi (Skoda) + 2.20,3 WRC2
10) Lorenzo Bertelli (Ford) + 2.24,7

———-

16) Jari-Matti Latvala (Volkswagen) + 7.53,4

Mikkelsenin keskinopeus: 95,3 km/h
Ek-pohjat: Mikkelsen 5, Ogier 4, Neuville 2, Paddon 1

Australian MM-rallin 2016 aikataulu

Ensimmäinen ajopäivä (torstai-perjantai)

EK 1 – Utungun 1 (7,88 km) pohja-aika: Mikkelsen
EK 2 – Bakers Creek 1 (16,75 km) pohja-aika: Paddon
EK 3 – Northbank 1 (8,42 km) pohja-aika: Mikkelsen
EK 4 – Newry16 1 (25,30 km) pohja-aika: Mikkelsen
EK 5 – Raceway 1 (1,37 km) pohja-aika: Mikkelsen, Neuville
EK 6 – Utungun 2 (7,88 km) pohja-aika: Mikkelsen
EK 7 – Bakers Creek 2 (16,75 km) pohja-aika: Neuville
EK 8 – Northbank 2 (8,42 km) pohja-aika: Ogier
EK 9 – Newry16 2 (25,30 km) pohja-aika: Ogier
EK 10 – Coffs 1 (1,27 km) pohja-aika: Ogier
EK 11 – Coffs 2 (1,27 km) pohja-aika: Ogier

Yhteensä: 120,61 km

Toinen ajopäivä (perjantai-lauantai)

EK 12 – Nambucca 1 (50,80 km) klo 23.28
EK 13 – Valla16 1 (14,84 km) klo 0.37
EK 14 – Raceway 2 (1,37 km) klo 1.35

Huoltotauko

EK 15 – Nambucca 2 (50,80 km) klo 4.16
EK 16 – Valla16 2 (14,84 km) klo 5.25
EK 17 – Coffs 3 (1,27 km) klo 7.48
EK 18 – Coffs 4 (1,27 km) klo 7.56

Yhteensä: 135,19 km

Kolmas ajopäivä (lauantai-sunnuntai)

EK 19 – Settles Reverse 1 (6,20 km) klo 22.43
EK 20 – Bucca16 (31,90 km) klo 23.06
EK 21 – Wedding Bells16 1 (6,44 km) klo 0.38
EK 22 – Settles Reverse 2 (6,20 km) klo 3.15
EK 23 – Wedding Bells16 2 (6,44 km) klo 4.08 Power Stage

Yhteensä: 57,18 km

Rallin kokonaispituus: 1040,51 km
Erikoiskokeiden osuus: 312,98 km (30,1 %)

Kaikki ajat Suomen aikoja

Lue myös!

Osuma sillankaiteeseen tuhosi Latvalan haaveet onnistuneesta finaaliviikonlopusta – Video! (18.11.2016)
Maailmanmestaruutta jahtaavan Lapin avauspäivän suoritus täysi kymppi – “Ei ongelmia” (18.11.2016)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit