Tallipäällikkötiistai – Yves Matton: “Andreaksella lupa ajaa ihan vapaasti”

6.6.2017 / 11:47
Craig Breen (kesk.) on ollut MM-pisteiden valossa Citroenin varmin kuski. Yves Mattonin ja Breenin keskusteluun lisänäkemystä tarjosi Carlos Sainz. (kuva: Citroen Racing Media)

[ A- ] / [ A+ ]

Citroenilla rallin MM-sarjan alkukausi on ollut äärimmäisen kaksijakoinen. Kohokohtana on toki Kris Meeken voitto Meksikossa, mutta muuten tallipäällikkö Yves Matton on kuin tulisilla hiilillä. C3 WRC:ssä on ollut teknisiä vikoja ja kuskit ovat koheltaneet vähän liiankin paljon.

Kaikesta huolimatta tallin tavoitteet pysyvät samana tulevan viikonlopun rallissa Italian Sardiniassa.

– Olemme päättäneet tavoitteeksemme tässäkin rallissa, että kaksi autoamme on viiden joukossa, Matton korostaa Citroenin tiedotteessa.

MM-pisteiden valossa parhaiten alkukaudesta on suoriutunut Craig Breen. Hän on sijalla seitsemän (43p.), kun ykköskuumana pidetty Meeke on pari pykälää alempana 27 pisteellään. Tuosta saldosta 25 pistettä tuli Meksikosta. Ruotsista irtosi kaksi pistettä. Muista neljästä rallissa ei ole herunut pistettäkään.

Stephane Lefebvre on raapinut kasaan 10 pistettä. Ranskalaiskuski joutuukin nyt heivautuksi, sillä Sardiniassa hänen paikkansa ottaa norjalainen Andreas Mikkelsen.

– Andreas Mikkelsenin kilpaileminen meillä tässä rallissa tuo paljon jännitystä ja etukäteisodotuksia. Mutta vain yhden testipäivän myötä hänen on mahdotonta tuntea autoamme vielä läpikotaisin. Siksi hänellä on lupaa ajaa ihan vapaasti oman tuntemuksensa mukaan. Hänen ajopaikkansa on suorastaan suotuisa, mutta hän ei ole ainoa. Kris Meekellä on myös hyvä sauma, Matton sanoo.

Kilpailu Sardiniassa käynnistyy torstai-iltana.

Lue myös Michel Nandan: “Tiedämme vahvuutemme ja heikkoutemme”

Miiro Koivula, twitter @MiiroKoivula


Facebook kommentit