Tallipäälliköltä Evansille vapaat kädet taistella täysillä voitosta – “Ott kolmantena, Sebastien neljäntenä”

30.4.2017 / 07:27
Tälläiseen mediapyöritykseen ei Elfyn Evans ole aiemmin urallaan joutunut (Kuva: M-Sport).

[ A- ] / [ A+ ]

Elfyn Evans vastaan Thierry Neuville. Siinä kaksikko, joka taistelee sunnuntaina Argentiinan MM-rallin voitosta.

M-Sportin Fordia ohjastava Elfyn Evans on johtanut kauden viidettä MM-rallia aina perjantain ensimmäisestä erikoiskokeesta lähtien ja parhaimmillaan johtomarginaali oli lauantain avauksen jälkeen reilu minuutti, mutta hurjan loppukirin järjestänyt Thierry Neuville nousi ennen viimeistä ajopäivää lopulta vain 11,5 sekunnin päähän. Siinä missä Neuville on urallaan voittanut kolme MM-rallia, Evans metsästää nyt sitä ensimmäistään.

– Tiedämme sen kuinka hyvä Thierry on ja tiedämme, että hän tulee yrittämään kaikkensa sunnuntaina. Mutta uskon Elfynin kehittyneen paljon tämän rallin aikana. Silloin kun kaikki asiat ovat toimineet hyvin, niin hänen nopeutensa on ollut lyömätöntä ja mikään muu ei anna kuljettajalle sellaista luottamusta kuin juuri tämä, M-Sportin tallipäällikkö Malcolm Wilson muistuttaa.

Tänä vuonna säännöt rallin MM-sarjassa muuttuivat niin, että jokainen talli saa nimetä jokaiseen osakilpailuun kolme autokuntaa metsästämään autonvalmistajien MM-pisteitä ja lopputuloksissa kaksi parasta sijoitusta lasketaan mukaan MM-pisteisiin. M-Sportin tilanne Argentiinassa on hyvä, sillä Evansin ykkössijan lisäksi tallin kuljettajista Ott Tänak on kolmantena ja Sebastien Ogier neljäntenä. M-Sportin tiedotteesta onkin varsin helppoa lukea tallipäällikön lausunnon rivien välistä, että Evans saa lähteä sunnuntaina metsästämään tosissaan uransa ensimmäistä MM-voittoa.

– Kuten olemme aiempina vuosina nähneet, niin Argentiinassa viimeisenä päivänä mitä tahansa voi tapahtua. Mutta tilanteemme on juuri nyt vahva, Ott kolmantena ja Sebastien neljäntenä, eli meillä on hyvä tilanne merkkimestaruuspisteiden suhteen. Joten Elfyn voi pistää kaiken täysillä peliin huomenna, Wilson lupaa.

Argentiinan MM-rallin viimeinen ajopäivä käynnistyy Suomen aikaa sunnuntaina kello 15.13. Ohjelmassa on kolme erikoiskoetta yhteispituudeltaan 55,28 kilometriä ja maaliin saavutaan alkuillasta seitsemän aikoihin. UrheiluUutiset.com seuraa kilpailun ratkaisun hetkiä tiiviisti koko sunnuntain ajan.

Lue myös! Neuville heitti haasteen Evansille, mutta britti ei luovuta – “Tarjoamme helvetillisen vastuksen” (30.4.2017)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit