Volkswagen on julkaissut havainnekuvan siitä, miltä 2017 WRC-auto voisi näyttää. Sääntömuutokset tuovat autoihin paitsi lisää tehoa, myös ulkopuolista näyttävyyttä.
WRC-autojen uusi aikakausi alkaa ensi vuonna. Sääntömuutosten myötä autojen tehot kasvavat jopa 20 prosenttia noin 380 hevosvoimaan. Autot ovat myös kevyempiä ja aerodynaamisesti vapaampia. Kansainvälinen autoliitto FIA tähtää siunaamillaan muutoksilla rallin mielenkiinnon kasvuun.
– Uudet säännöt tuovat mukanaan monia näyttäviä teknisiä ratkaisuja. Uusissa autoissa käytetään kaikkea sitä kokemusta, jota viime vuosina on saatu. Autot ovat dynaamisempia, mutta samalla myös turvallisempia. Kuten tavallista, me teemme jo työtä huolellisesti ensi vuoden auton suhteen. Tarkoitus on tarjota parhaat mahdolliset edellytykset pärjäämiseen myös jatkossa, sanoo Volkswagenin tallipäällikkö Jost Capito.
Volkswagen on testannut uuden 2017-säännön mukaista autoa teknisiltä osiltaan. Auton lopullista ulkomuotoa ei ole paljastettu, mutta se tiedetään, että malli perustuu edelleen Poloon.
Autojen tärkeimmät tekniset muutokset:
– leveys kasvaa 50 mm
– paino keventyy 25 kg
– teho nousee noin 20%
– aerodynamiikka kasvaa (suuremmat siivet)
Miiro Koivula, @miirokoivula
Facebook kommentit