Historian ensimmäinen Belgian MM-ralli on käynnistynyt Hyundai-tallin komennossa. M-Sport Ford -tallille rallin MM-sarjan kauden kahdeksannesta osakilpailusta muodostui puolestaan täydellinen katastrofi.
Legendaarinen Ypres Ralli ajettiin ensimmäisen kerran vuonna 1965 ja nyt se toimii ensimmäistä kertaa rallin MM-sarjan osakilpailuna. 56. kerran ajettava Ypres Ralli ei kuitenkaan isännöi ensimmäistä kertaa arvosarjan osakilpailua, sillä kyseinen kilpailu toimi EM-sarjan osakilpailuna vuodesta 1974 aina vuoteen 2016 asti. Belgiasta tuli nyt rallin MM-sarjan historian 35. kilpailuisäntä.
Samalla kun historian ensimmäinen Belgian MM-ralli polkaistiin perjantaina erikoiskokeiden osalta käyntiin, toteutui myös isäntämaan kaikkien aikojen menestyneimmän rallikuljettajan Thierry Neuvillen suuri unelma: päästä kilpailemaan MM-rallissa kotiyleisön edessä. Neuville starttasi kilpailuun suurimpana ennakkosuosikkina, eikä vähiten siksi, että hän on osallistunut tähän kilpailuun aiemmin kuusi kertaa ja kolme vuotta sitten tuli myös yleiskilpailun voitto.
Hallitseva Ypres Rallin voittaja kuitenkin on Neuvillen tallikaveri Craig Breen, joka ajoi kilpailun neljälle ensimmäiselle erikoiskokeelle kaksi pohja-aikaa ja oli ainoa kuljettaja, joka pystyi pistämään kampoihin Neuvillelle. Kaksi Ypres Rallin viimeisintä voittajaa selkeässä kaksoisjohdossa, yllätys? No ei. Erikoista oli se, että kaikki Hyundai-kuljettajat käväisivät johtoasemassa, kun Ott Tänak sai kunnian ajaa ensimmäiselle erikoiskokeelle pohja-ajan.
Tänakin vauhti kuitenkin hiipui erinomaisen avauksen jälkeen ja huoltotauolle virolainen saapui sijalla kolme, eron ollessa kärkeen 16,4 sekuntia. Breen piti johtopaikkaa hallussaan toisen ja kolmannen erikoiskokeen ajan, kunnes Neuville pyyhkäisi neljännellä erikoiskokeella irlantilaisesta ohi ja kilpailun johtoon. Kaksikon välinen ero tosin on vain 0,4 sekuntia, joten tässä taistelussa kaikki on vielä täysin auki.
– Erittäin hyvä alku meille, kaikki sujui niin kuin pitikin. Pystyisimme vieläkin nostamaan vauhtia, mutta siihen ei ainakaan vielä ole ollut tarvetta. Haluan vain ajaa puhtaasti ja nauttia, Neuville kommentoi neljännen erikoiskokeen maalissa.
Elfyn Evans on parhaana Toyota-kuljettajana sijalla neljä (Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool).
“En voi olla tyytyväinen”
Neuville on voittanut vähintään yhden MM-rallin jokaisella kaudella vuodesta 2016 lähtien, mutta tänä vuonna tilastoihin on kirjattu palkintosijoitusten osalta “vain” kolme kolmatta sijaa. Kun Belgia mukaan lukien ajamatta on vielä viisi MM-rallia kuluvan kauden osalta, on MM-pistejohtaja Sebastien Ogier karannut jo 52 pisteen karkumatkalle Neuvilleen nähden. Autonvalmistajien MM-pisteissä Toyotan johto Hyundaihin puolestaan on 59 pistettä.
Pistetilanteet huomioiden Belgian MM-ralli on siis käynnistynyt juuri niin kuin Hyundai-talli ennen kilpailua toivoi, sillä on hallussaan kolmoisjohto ja pistejohtaja Ogier löytyy tuloksista vasta sijalta kuusi. Toyota-tallin kuljettajista parasta vauhtia on pitänyt neljäntenä oleva Elfyn Evans, jolla eroa Tänakiin ja kolmanteen sijaan on vain 0,8 sekuntia.
Kalle Rovanperälle nyt käynnissä oleva kilpailu voidaan sanoa olevan uran ensimmäinen WRC-autolla puhtaasti asfaltilla ajettava MM-ralli, päättyihän Kroatian MM-ralli huhtikuussa ulosajoon jo avauserikoiskokeella. Rovanperä on neljän erikoiskokeen jälkeen viidentenä, eron ollessa kärkeen 22,5 sekuntia. Rovanperä teki tasaista ja virheetöntä työtä, mutta puuppolalainen ei ollut otteisiinsa kuitenkaan tyytyväinen.
– Hävisin jälleen alussa liikaa, joten en voi olla tyytyväinen, mutta yritetään parantaa seuraavalla lenkillä, 6,1 sekunnin päässä kolmannesta sijasta oleva Rovanperä kommentoi.
M-Sport Ford -tallille Belgian MM-rallista tuli täydellinen katastrofi. Brittitallin molemmat kuljettajat ajoivat ulos ja joutuivat keskeyttämään. Adrien Fourmauxin taival päättyi kolmannelle ja Gus Greensmithin neljännelle erikoiskokeelle. WRC2-luokassa Teemu Suninen on repäissyt 22,7 sekunnin johtoaseman toisena olevaan Oliver Solbergiin nähden. Jari Huttunen on kolmantena, 0,3 sekunnin päässä Solbergista.
Avauserikoiskokeelle WRC2-luokan pohja-ajan ajanut ja toisen erikoiskokeen jälkeen 0,7 sekunnin päässä Sunisesta ollut Nikolay Gryazin ajoi ulos kolmannella erikoiskokeella ja edessä oli keskeytys. Junioreissa Jon Armstrong oli nopein kaikilla neljällä erikoiskokeella ja britin johtomarginaali on jo tässä vaiheessa kilpailua yli puoli minuuttia. Lauri Joona on kolmantena, eroa kärkeen 44,6 sekuntia, ja Sami Pajari neljäntenä, 52,3 sekunnin päässä Armstrongista.
Perjantaina ohjelmassa on vielä neljä erikoiskoetta, eli aiemmin tänään ajetut neljä erikoiskoetta toiseen kertaan. Kilpailun viides erikoiskoe käynnistyy huoltotauon jälkeen kello 19.15 Suomen aikaan. Historian ensimmäinen Belgian MM-ralli päättyy sunnuntaina, 20 erikoiskokeen ja 295,78 ek-kilometrin urakoinnin jälkeen.
Yleiskilpailun tilanne 4/20 ek:n jälkeen
1) Thierry Neuville-Martijn Wydaeghe BEL/BEL (Hyundai) 34.42,2
2) Craig Breen-Paul Nagle IRL/IRL (Hyundai) + 0,4
3) Ott Tänak-Martin Järveoja EST/EST (Hyundai) + 16,4
4) Elfyn Evans-Scott Martin GBR/GBR (Toyota) + 17,2
5) Kalle Rovanperä–Jonne Halttunen (Toyota) + 22,5
6) Sebastien Ogier-Julien Ingrassia FRA/FRA (Toyota) + 30,3
7) Takamoto Katsuta-Keaton Williams JPN/GBR (Toyota) + 47,9
8) Pierre-Louis Loubet-Florian Haut-Labourdette FRA/FRA (Hyundai) + 1.38,3
9) Teemu Suninen–Mikko Markkula (Ford) + 2.47,5 WRC2
10) Yohan Rossel-Alexandre Coria FRA/FRA (Citroen) + 2.51,9 WRC3
Neuvillen keskinopeus: 117,0 km/h
Pohja-ajat: Breen 2, Neuville 1, Tänak 1
Aikataulu
Perjantai 13.8.
19.15 – EK5 Reninge – Vleteren 2 (15,00 km)
20.04 – EK6 Westouter – Boeschepe 2 (19,60 km)
20.54 – EK7 Kemmelberg 2 (23,62 km)
21.48 – EK8 Zonnebeke 2 (9,45 km)
Huoltotauko (48 minuuttia)
Lauantai 14.8.
Huoltotauko (15 minuuttia)
10.11 – EK9 Hollebeke 1 (25,86 km)
11.08 – EK10 Dikkebus 1 (12,49 km)
12.01 – EK11 Watou 1 (13,62 km)
12.51 – EK12 Mesen – Middelhoek 1 (7,99 km)
Huoltotauko (33 minuuttia)
15.11 – EK13 Hollebeke 2 (25,86 km)
16.08 – EK14 Dikkebus 2 (12,49 km)
17.01 – EK15 Watou 2 (13,62 km)
17.51 – EK16 Mesen – Middelhoek 2 (7,99 km)
Huoltotauko (48 minuuttia)
Sunnuntai 15.8.
09.30 – EK17 Stavelot 1 (9,05 km)
10.08 – EK18 Francorchamps 1 (11,21 km)
11.40 – EK19 Stavelot 2 (9,05 km)
13.18 – EK20 Francorchamps 2 (11,21 km) Power Stage
Perjantain ek-kilometrit: 135,34 km
Lauantain ek-kilometrit: 119,92 km
Sunnuntain ek-kilometrit: 40,52 km
Kilpailun ek-kilometrit yhteensä: 295,78 km
Kilpailureitin yhteispituus: 951,89 km
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Erikoiskokeiden maalihaastattelut WRC All Live -palvelussa
Hanaa-lehti: AKK teki strategiamuutoksen, Jyväskylän MM-ralli ajetaan varmuudella
Facebook kommentit