Tänak mukaan Rally Estoniaan – Virossa mukana MM-sarjan kaikki tehdastallit

26.6.2019 / 08:15
Ott Tänak on juhlinut tänä vuonna MM-sarjassa kolmea voittoa (Kuva: Toyota Gazoo Racing).

[ A- ] / [ A+ ]

Viime vuonna kotiyleisönsä edessä Rally Estonian voittoa juhlinut Ott Tänak nähdään mukana kilpailussa myös tänä vuonna. Rallin MM-sarjan pistejohtaja hyökkää virolaisille sorateille Toyotan WRC-autolle, joten näin ollen mukana nähdään MM-sarjan kaikki neljä tehdastallia.

Sen lisäksi, että Rally Estonia on MM-sarjan talleille tärkeä testikilpailu elokuista Suomen MM-rallia varten, niin samalla Virossa annetaan näyttöjä kilpailun järjestämisestä MM-sarjan suuntaan, onhan Rally Estonia tänä vuonna MM-sarjan virallinen promootiokilpailu. Viro on ilmaissut halukkuutensa järjestää MM-sarjan osakilpailu tulevaisuudessa ja Rally Estonialla onkin takanaan vahva valtion taloudellinen tuki.

Aiemmin MM-sarjan tehdastalleista kuljettajansa mukaan Rally Estoniaan olivat ilmoittaneet Citroen (Esapekka Lappi), Hyundai (Andreas Mikkelsen, Craig Breen), sekä M-Sport Ford (Elfyn Evans) ja nyt tähän listaan saadaan myös se neljäs tehdastalli eli Toyota, kun Tommi Mäkisen johtama talli ilmoitti mukaan MM-sarjan tämän hetken pistejohtajan Ott Tänakin.

Kolme MM-rallia tänä vuonna voittanut Tänak juhli Rally Estoniassa voittoa vuosi sitten ja voittomarginaali Hyundain Hayden Paddoniin nähden venyi lähes minuuttiin. Suomen MM-rallissa viime kesänä Tänak jatkoi siitä mihin kotimaassaan jäi ja ajoi Keski-Suomen sorasirkuksessa ylivoimaiseen voittoon.

– Olen erittäin iloinen, että voimme tehdä paluun Rally Estoniaan tänä vuonna ja ajaa jälleen Toyota Yaris WRC:llä kotiteillä. On mukavaa nähdä, että tapahtuma vahvistuu vuosi vuodelta ja nyt näyttää siltä, että kilpailu tulee olemaan aiempaa kovempaa, koska mukana ovat kaikki MM-sarjan tehdastallit, Tänak kommentoi.

Viime vuonna nähtiin varsin erikoinen tilanne, kun Rally Estoniassa voittoa juhlineet kuljettajat olivat ykkösiä myös Suomen MM-rallissa. Voittoisan trion muodostivat yleiskilpailun osalta Tänak, WRC2-luokassa Eerik Pietarinen ja junioreiden MM-sarjassa Ken Torn.

– Tiedän viime vuodesta, että kilpaileminen näillä Viron nopeilla teillä on erittäin hyvää valmistautumista minulle ja kartanlukijalle, sekä tallille ennen Suomen MM-rallia, Tänak korostaa.

Rally Estonia ajetaan kaksipäiväisenä kilpailuna 13.-14. heinäkuuta ja 15 erikoiskokeelle yhteispituutta kertyy hieman alle 152 kilometriä. R5-luokan kalustolla kilpailussa mukana ovat Teemu Suninen ja Eerik Pietarinen. Suninen saa kunnian olla ensimmäinen kuljettaja, joka kilpailee Fordin uudella Fiesta R5 -autolla. Pietarinen puolestaan hyppää ensimmäistä kertaa Skoda Fabia R5 -auton uuden kehitysversion rattiin, jolla Kalle Rovanperä oli WRC2-luokan nopein niin Portugalin, kuin Italiankin MM-ralleissa.

 

 

Teksti: Jari Hotti
toimitus@urheiluuutiset.com

YouTube-video: DriveTV10


Facebook kommentit