Tänakin häikäisevän kovat tilastot – Pohja-aikoja saman verran kuin Neuvillella ja Ogierilla yhteensä

30.4.2018 / 08:17
Ott Tänak ja Martin Järveoja juhlivat Argentiinan voittoa (Kuva: Toyota Gazoo Racing).

[ A- ] / [ A+ ]

Jos rallin MM-sarjaa peilataan kuluvan kauden osalta tähän mennessä ajettujen pohja-aikojen määrän perusteella, niin MM-sarjan nopein kuljettaja on tällä hetkellä tuore Argentiinan voittaja Ott Tänak.

MM-pisteissä kolmantena oleva Ott Tänak on suorastaan dominoinut erikoiskokeiden pohja-aika tilastoa tällä kaudella. Viidessä osakilpailussa Tänak on ollut nopein 28 erikoiskokeella ja määrä on sama, mitä tilastossa toisena olevalla Thierry Neuvillella (15) ja Sebastien Ogierilla (13) on yhteensä. Kaiken lisäksi Tänak on jo nyt lähellä koko viime vuoden pohja-aikojen yhteismääräänsä (30), vaikka ajamatta on tällä kaudella vielä kahdeksan osakilpailua.

Tänakin tallikaverit Esapekka Lappi ja Jari-Matti Latvala ovat tässä tilastossa kaukana virolaisesta, vaikka Tänakilla on käynnissään vasta uran ensimmäinen kausi Toyotalla, kun taas suomalaisduo kilpaili tiimissä jo viime kaudella. Lappi on yltänyt tänä vuonna kuuteen ja Latvala vain yhteen pohja-aikaan. Ero etenkin Tänakin ja Latvalan osalta tässä tilastossa on valtava ja juuri Tänakin ajamien pohja-aikojen johdosta Toyota (35) johtaakin tiimien puolella tätä tilastoa ennen toisena olevaa Hyundaita (26). M-Sport Ford (16) ja Citroen (15) ovat jääneet kärkikaksikosta jo kauas taakse.

Argentiinassa Tänak ajoi uransa 100. pohja-aikansa kokonaismäärän ollessa nyt 108. Rallin MM-sarjassa vähintään 100 pohja-aikaan vuosina on yltänyt Tänakin lisäksi 31 muuta kuljettajaa. MM-pisteissä Tänak lähestyy puolestaan 500 pisteen rajapyykkiä (498) ja sen saavuttaessaan hän olisi rallin MM-sarjan 22. kuljettaja kautta aikojen, joka on yltänyt kyseiseen rajapyykkiin.

Rallin MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Portugalissa 17.-20. toukokuuta.

Erikoiskoevoitot (Kuljettajat)

Ott Tänak 28
Thierry Neuville 15
Sebastien Ogier 13
Kris Meeke 6
Esapekka Lappi 6
Sebastien Loeb 6
Dani Sordo 5
Andreas Mikkelsen 4
Craig Breen 3
Elfyn Evans 2
Hayden Paddon 2
Jari-Matti Latvala 1
Teemu Suninen 1

Erikoiskoevoitot (Tallit)

Toyota 35
Hyundai 26
M-Sport Ford 16
Citroen 15

Lue myös! Täyden kympin suoritus nosti Ott Tänakin mukaan MM-taisteluun – “Ei todellakaan ollut helppoa” (30.4.2018)

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit