Tänakin hurja taistelu piti virolaisen voittohaaveet elossa – “Isolla riskillä”

2.7.2017 / 00:00
Tältä näyttää WRC-auto ilman takasiipeä. Ott Tänakin meno oli silti vauhdikasta (Kuva: Jari Nurminen).

[ A- ] / [ A+ ]

Puolan MM-rallissa nähtiin lauantaina tapahtumarikas päivä, jonka aikana yleiskilpailun johtopaikka vaihtui Thierry Neuvillen ja Ott Tänakin välillä neljään eri otteeseen. Sunnuntain neljälle viimeiselle erikoiskokeelle jäi vielä runsaasti jännitettävää, vaikka Tänakin ongelmat lauantain viimeisillä erikoiskokeilla näyttikin jo kääntävän voittotaistelun vahvasti Neuvillen suuntaan.

Rallin MM-sarjan kauden kahdeksannen osakilpailun 16. erikoiskokeen tapahtumat tullaan muistamaan ja vielä pitkään. Harvoin on kilpailun kärkikolmikosta jokainen kuljettaja ajautunut ongelmiin samalla erikoiskokeella. Puolassa tälläinenkin tapahtuma nähtiin, kun rallia johtanut Thierry Neuville kärsi rengasrikon, toisena ollut Ott Tänak menetti autostaan takasiiven ja Jari-Matti Latvala menetti kolmannen sijansa keskeytykseen tekniikkamurheiden takia.

Kun lauantain erikoiskokeista oli vielä ajamatta kolme ja ek-kilometrejä iltahuoltoon oli matkaa reilut 36, niin Tänakin johto Neuvilleen nähden oli 14,4 sekuntia. Tänakille huolia toi kuitenkin hurjan määrän aerodynamiikkaa takasiiven irtoamisen myötä menettänyt auto, jolla virolainen joutui taistelemaan siis vielä kolmen erikoiskokeen verran.

Seuraavalla erikoiskokeella Neuville kavensi eroa 8,3 sekunnin verran.

– Isolla riskillä mennään ja on todella vaikeaa. Mutta mitä muutakaan me voimme tehdä, Tänak kommentoi erikoiskokeen maalissa.

Lauantain viimeisellä pitkällä erikoiskokeella Neuville ajoi pohja-ajan ja Tänak hävisi 8,6 sekuntia. Johtopaikka oli jälleen kerran vaihtunut ja nyt Neuville otti kärkipaikan 2,5 sekunnin marginaalilla.

– Yhdessä isossa hypyssä oli vaikeaa. Yritin ajaa todella puhtaasti ilman virheitä. Parempaan en pysty, vaikka välillä tuntui siltä, että auto menee katon kautta ympäri. Huomenna kaikki on mahdollista, todellisen taisteluvoiton lauantain viimeisiltä erikoiskokeilta napannut Tänak katsoi luottavaisin mielin jo kohti sunnuntain erikoiskokeita.

Päivän viimeisellä, lyhyellä yleisöerikoiskokeella, Neuville oli vielä 0,6 sekuntia nopeampi ja näin ollen Neuvillen ja Tänakin välinen aikaero on ennen päätöspäivää 3,1 sekuntia. Luvassa on huikea sekuntitaistelu rallin voitosta.

 

Kuva: Jari Nurminen

Thierry Neuville johtaa Puolan MM-rallia lauantain jälkeen 3,1 sekunnilla ennen Ott Tänakia (Kuva: Jari Nurminen).

 

“Kilpakumppaneihin verrattuna vauhtini ei ollut huonoa”

Kolme pohja-aikaa lauantaina ajanut Neuville on ollut tähän mennessä nopein kuljettaja rallin seitsemällä erikoiskokeella. Ilman rengasrikkoa belgialainen olisi erittäin lähellä kauden kolmatta voittoaan jo nyt, mutta toisaalta jossittelua voi käydä myös Tänakin Fordin takasiiven osalta.

– Meidän aikaeromme kärjessä ei ole kovinkaan suuri, joten sunnuntaina ei voi löysäillä. Voiton suhteen tilanne on vielä täysin avoin ja olen varma, että Ott aikoo hyökätä toden teolla ohittaakseen meidät, Neuville kommentoi Hyundai Motorsportin tiedotteessa.

Ennen viimeistä ajopäivää Hyundain tilanne näyttää varsin valoisalta, sillä Neuvillen kärkipaikan lisäksi tallin kuljettajista Hayden Paddon on tukevasti kolmantena ja Dani Sordo viidentenä.

– Tavoitteemme tähän viikonloppuun oli saavuttaa vahva kokonaistulos koko tallin osalta. Nyt meidän on varmistettava, että pystymme pitämään nykyiset sijoitukset maaliin asti. Meillä on mahdollisuus kahteen palkintosijoitukseen tässä rallissa, mikä olisi fantastinen tulos. Etenkin jos pystymme saavuttamaan sijat yksi ja kolme, Hyundain tallipäällikkö Michel Nandan sanoo.

MM-pisteissä johdossa olevan Sebastien Ogierin lauantai oli todellinen Via Dolorosa, kärsimysten tie. Kun huomioidaan vain ja ainoastaan lauantain erikoiskokeiden ajat, niin rengasrikoista, ulosajosta, sekä moottorin ongelmista kärsinyt Ogier oli vasta päivän kahdeksanneksi nopein kuljettaja. Kokonaistilanteessa sijoitus on Jari-Matti Latvalan keskeytyksen myötä edelleen neljäs, mutta Neuvillen ja Tänakin säilyttäessä asemansa ranskalaisen edellä maaliin asti, taistelu maailmanmestaruudesta menisi entistäkin jännittävämmäksi.

Latvala siis joutui keskeyttämään, eikä häntä nähdä mukana enää Ralli 2 -säännön turvin sunnuntain erikoiskokeilla. Tallikaveri Juho Hännisen sijoitus painui moottoriongelmien myötä kärkikymmenikön ulkopuolelle, joten Puolan MM-rallista tuli Toyota-tallille kauden tähän mennessä ylivoimaisesti heikoin tulos. Sinivalkoisia värejä puolustaa vielä uransa ensimmäistä MM-rallia WRC-kalustolla ajava Teemu Suninen, joka ennen päätöspäivää on sijalla kuusi.

– Urissa täysillä ajamalla voi menettää pelin hetkessä. Pyrin pitämään ajamiseni puhtaana ja opettelemaan WRC-auton salat kunnolla. On nämä vain niin erilaisia teitä ajaa tällä autolla. Paljon kovempaa voi mennä paikkoihin kuin R5-autolla. Kilpakumppaneihin verrattuna vauhtini ei ollut huonoa. Täytyy ottaa huomioon vähäisempi kokemukseni, jota täällä ollaan kartuttamassa, Suninen kommentoi tiedotteessaan.

Puolan MM-rallissa ajetaan sunnuntaina vielä neljä erikoiskoetta yhteispituudeltaan 59,7 kilometriä. Viimeinen ajopäivä käynnistyy aamulla kello 9.10 Suomen aikaa ja viimeinen erikoiskoe (Power Stage) puolestaan starttaa kello 13.18. UrheiluUutiset.com seuraa rallin tapahtumia tiiviisti koko viikonlopun ajan.

Yleiskilpailun tilanne 19/23 ek:n jälkeen

1) Thierry Neuville (Hyundai) 2.10.26,3
2) Ott Tänak (Ford) + 3,1
3) Hayden Paddon (Hyundai) + 25,5
4) Sebastien Ogier (Ford) + 1.32,0
5) Dani Sordo (Hyundai) + 1.43,8
6) Teemu Suninen (Ford) + 2.06,2
7) Stephane Lefebvre (Citroen) + 2.20,3
8) Mads Östberg (Ford) + 2.45,8
9) Elfyn Evans (Ford) + 3.23,1
10) Andreas Mikkelsen (Citroen) + 3.34,6
11) Juho Hänninen (Toyota) + 3.38,0

Neuvillen keskinopeus: 116,2 km/h
Erikoiskokeiden pohja-ajat: Neuville 7, Evans 3, Latvala 3, Paddon 3, Suninen 1, Tänak 1

 

 

Puolan MM-rallin aikataulu

Torstai 29.6.

EK 01 – Mikolajki Arena 1 (2,50 km) pohja-aika: Evans

Perjantai 30.6.

EK 02 – Chmielewo 1 (6,52 km) pohja-aika: Neuville
EK 03 – Wieliczki 1 (15,05 km) pohja-aika: Latvala
EK 04 – Swietajno 1 (19,60 km) pohja-aika: Latvala
EK 05 – Stare Juchy 1 (13,50 km) pohja-aika: Neuville
EK 06 – Chmielewo 2 (6,52 km) erikoiskoe peruttiin
EK 07 – Wieliczki 2 (15,05 km) pohja-aika: Suninen
EK 08 – Swietajno 2 (19,60 km) pohja-aika: Neuville
EK 09 – Stare Juchy 2 (13,50 km) pohja-aika: Neuville
EK 10 – Mikolajki Arena 2 (2,50 km) pohja-aika: Evans

Ek:t 01-10 yhteensä: 114,34 km

Lauantai 1.7.

EK 11 – Baranowo 1 (15,55 km) pohja-aika: Latvala
EK 12 – Pozezdrze 1 (21,24 km) pohja-aika: Tänak
EK 13 – Goldap 1 (14,75 km) pohja-aika: Paddon
EK 14 – Kruklanki 1 (19,58 km) pohja-aika: Neuville
EK 15 – Baranowo 2 (15,55 km) pohja-aika: Neuville
EK 16 – Pozezdrze 2 (21,24 km) pohja-aika: Paddon
EK 17 – Goldap 2 (14,75 km) pohja-aika: Paddon
EK 18 – Kruklanki 2 (19,58 km) pohja-aika: Neuville
EK 19 – Mikolajki Arena 3 (2,50 km) pohja-aika: Evans

Ek:t 11-19 yhteensä: 144,74 km

Sunnuntai 2.7.

EK 20 – Orzysz 1 (11,15 km) klo 9.10
EK 21 – Paprotki 1 (18,68 km) klo 10.08
EK 22 – Orzysz 2 (11,15 km) klo 11.45
EK 23 – Paprotki 2 (18,68 km) klo 13.18 Power Stage

Ek:t 20-23 yhteensä: 59,66 km

Ek-kilometrejä yhteensä: 318,74 km
Kilpailun kokonaispituus: 1422,63 km

Kaikki ajat Suomen aikoja!

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit