Liettuan rallisarjan kauden neljäs osakilpailu, Rally Rokiskis, ajetaan kaksipäiväisenä kilpailuna tänä viikonloppuna. Suomalaisväriä kilpailuun tuovat Teemu Asunmaa ja Ville Mannisenmäki.
Viime viikonloppuna Suomen MM-rallissa kilpaillut Teemu Asunmaa yhdessä kartanlukijansa Ville Mannisenmäen kanssa suuntasivat suorilta käsin Jyväskylästä Liettuaan, missä tänä viikonloppuna ajetaan Liettuan rallisarjan kauden neljäs osakilpailu. Rally Rokiskis ei ole Asunmaalle mikään uusi tuttavuus, osallistuihan alavutelainen tähän kilpailuun ensimmäisen kerran jo vuonna 2017. Aiemmin kilpailu on tunnettu nimellä Samsonas Ralli.
– Ollaan täällä jo viidettä kertaa. Ainoastaan viime vuoden kilpailu jäi ajamatta. Täällä on mukavaa ajaa, maanantaina Liettuaan saapunut ja viikon aikana useampana päivänä testejä ajanut Asunmaa hehkutti tiedotteessaan.
Viisi vuotta sitten Asunmaa osallistui Rally Rokiskis -kilpailuun Subaru Impreza STi N15 -autolla, vuosina 2018 ja 2019 alla oli Ford Fiesta N5, kun taas kaksi vuotta sitten menoa vauhditti Asunmaalle “arjesta” tuttu kalusto, eli Skoda Fabia Rally2 Evo -auto. Tänä vuonna Asunmaa hyppää Skoda Fabia N5 -auton rattiin.
– Auto on nelivetoinen Samsonas Motorsportin N5+ eli ei ihan R5- tai Rally2 -auto, muttei kovin kaukana siitä, vuosina 2017 ja 2020 yleiskilpailussa kolmanneksi sijoittunut Asunmaa taustoittaa.
Asunmaalle Liettuan keikka tuli hyvään ajankohtaan, olihan Suomen MM-ralli päättynyt pettymykseen ja rallin moninkertainen Suomen mestari sai uuden haasteen myötä ikään kuin käännettyä ajatuksensa pois Jyväskylän tapahtumista. Asunmaa ja Mannisenmäki sijoittuivat Suomen MM-rallin yleiskilpailussa sijalle 12. ja WRC2-luokassa neljänneksi. Eroa luokkavoittoon ajaneeseen Emil Lindholmiin kertyi lähes neljä ja puoli minuuttia.
– Aika hankala viikonloppu kaiken kaikkiaan, eikä oltu siellä missä meidän pitäisi olla SM-tasoon verraten, Asunmaa harmitteli.
Soralla ajettava Rally Rokiskis käynnistyy lauantaina kello 15.20 ja avauspäivän ohjelmassa on neljä erikoiskoetta yhteispituudeltaan 38,14 kilometriä. Sunnuntaina ek-kilometrejä kertyy ajettavaksi yhden SM-rallin verran, yhteensä 113,69 kilometriä, ja erikoiskokeita toisena ajopäivänä ajetaan peräti 14 kappaletta.
Rally Rokiskis 2022 aikataulu
Lauantai 13.8.
15.20 – EK1 (4,31 km)
15.55 – EK2 (15,10 km)
18.05 – EK3 (15,10 km)
18.50 – EK4 (3,63 km)
Sunnuntai 14.8.
07.40 – EK5 (16,43 km)
08.25 – EK6 (6,23 km)
08.55 – EK7 (16,43 km)
11.20 – EK8 (10,10 km)
12.00 – EK9 (7,28 km)
12.25 – EK10 (4,57 km)
13.10 – EK11 (7,28 km)
13.35 – EK12 (4,57 km)
15.55 – EK13 (12,99 km)
16.20 – EK14 (4,22 km)
17.00 – EK15 (10,88 km)
17.30 – EK16 (8,73 km)
18.55 – EK17 (1,99 km)
19.12 – EK18 (1,99 km)
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Tiedote
Facebook kommentit