Teemu Suninen: “Jarrutuksissa auto lähti aivan alta”

29.10.2016 / 10:26
Teemu Suninen loikki Walesissa vauhdikkaasti, mutta pienet ajovirheet päästivät Esapekka Lapin 46 sekunnin karkumatkalle. (kuva: Timo Anis)

[ A- ] / [ A+ ]

Walesin MM-rallin näytti ominaisluonteensa heti avauspäivän lenkillä. Mutaiset olosuhteet eivät päästäneet WRC2 -luokan maailmanmestaruudesta kamppailevaa Teemu Sunista helpolla.

Skoda-kuljettaja taiteili kieli keskellä suuta, mutta pienet ajovirheet sotkivat päivän kokonaissaalista.

Heti alusta alkaen oli selvää, ketkä olivat nälkäisimmät taistelijat luokassa. Esapekka Lappi tehtaan Skodalla johdatti joukkoja, ja Suninen peesasi kartanlukijansa Mikko Markkulan kanssa.

– Kaikkeni yritin. Mutta ei ajamiseni silti mitään hulluttelua ollut. Olosuhteet olivat todella haastavat. Joissain jarrutuksissa auto lähti aivan alta.

– Neljä kertaa pyörähdettiin päivän aikana, Suninen ynnäsi.

Kahdeksan ajetun erikoiskokeen jälkeen Suninen on luokan toisella sijalla, 46,7 sekuntia Lapista.

Myös lauantain lenkillä kilpailijat joutuvat tiukkaan testiin. Päivän kaikki kahdeksan erikoiskoetta sujutellaan ilman huoltoa, tai edes renkaanvaihtoa. Vain autossa kulkevia osia ja renkaita voidaan hyödyntää.

– Tarkkana saa olla. Ei siinä parane ongelmiin joutua päivän aikana, tai muutoin peli on pelattu.

Lähde: Teemu Sunisen tiedote

Lue myös Esapekka Lappi lentää kärjessä


Facebook kommentit