Kuusi vuotta sitten Suomen MM-rallissa Teemu Suninen taisteli Fordilla tiukasti palkintosijoituksesta. Uutta mahdollisuutta kotikilpailussaan menestymiseen Suninen joutui odottamaan lopulta peräti kuuden vuoden ajan.
Teemu Sunisella, 29, on jälleen aihetta hymyyn. Kaksi vuotta sitten tehty päätös irtautua M-Sport Fordin sopimuksesta kesken kauden ja sen jälkeen ajetut pari kautta alemmissa luokissa Hyundailla ovat tuoneet Suniselle uuden mahdollisuuden kilpailla jälleen MM-sarjan pääluokassa kilpailukykyisellä kalustolla. Suninen debytoi Hyundain Rally1-auton ratissa Viron MM-rallissa ja nyt edessä on ensimmäinen Suomen MM-ralli pääluokan kalustolla sitten vuoden 2019.
– Ihan hyvä fiilis, vaikka vielä on toki opettelemista. “Shakedownissa” olin tyytyväinen autoon, vauhti oli ihan kohtuullista. Kolmannella vedolla kokeiltiin hieman uusia asioita ja sillä vedolla tuli lopulta paras aika. Kovaa saa mennä, näissä autoissa on downforcea todella paljon ja pito kovissa vauhdeissa on todella hyvä, Suninen kuvaili UrheiluUutiset Motorsportille torstaina ajetun testierikoiskokeen jälkeen.
Vuonna 2017 rallimaailma kohahti. Toista kilpailuaan MM-sarjan pääluokassa kilpaillut Suninen avasi Jyväskylässä perjantain urakan pohja-ajalla ja lauantain jälkeen jokelalainen oli yleiskilpailussa toisena. Maalissa sijoitus oli lopulta neljäs, kun ajovirhe toiseksi viimeisellä erikoiskokeella vei mahdollisuuden palkintosijoitukseen.
Vuosina 2018 ja 2019 Fordin suorituskyky ei enää riittänyt Jyväskylässä taisteluun kärkisijoista, 2020 koronan takia Suomen MM-rallia ei ajettu lainkaan ja vuosina 2021, sekä 2022 Suninen kilpaili WRC2-luokassa. Voidaankin sanoa, että Suninen joutui odottamaan kuuden vuoden ajan uutta mahdollisuutta vuoden 2017 suorituksen uusimiseen, kun tänä vuonna alla on Hyundain kilpailukykyinen Rally1-auto.
Kysymys tässä kohtaa onkin varsin helppo muotoilla: nähdäänkö tänä vuonna Suniselta samanlaista loistoa kuin kuusi vuotta sitten?
– On se mahdollista, en sitä kiellä, mutta siihen tarvitsee onnistua todella hyvin, Suninen korosti.
Jos Keski-Suomessa olisi perjantaina kuivat olosuhteet, Suninen hyötyisi lähtöpaikastaan todella paljon, mutta perjantaille luvatut sateet ovat kääntämässä tilanteen täysin päinvastaiseksi.
– Se on asia mille ei voi mitään. Täytyy vain keskittyä ja tehdä ne asiat hyvin mihin itse pystyy vaikuttamaan. Huomenna nähdään mikä tilanne on, Suninen kommentoi.
Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin Sunisen managerina toimivan Timo Jouhkin kommenteista, joiden mukaan Sunisella olisi taskussaan seitsemän MM-rallin sopimus ensi kaudelle pääluokan kalustolla. Sunisesta näkyi selvästi, että kysymys aiheeseen liittyen ei tässä kohtaa juurikaan miellyttänyt, kaikki keskittyminen kun on suunnattu edessä olevaan kilpailuun.
– Ei sillä ole mitään vaikutusta. Tehdään asiat hyvin täällä, eikä stressata tulevaa, Suninen kuittasi kysymykseen, poistaako jatkosopimus paineita harteilta tämänvuotisesta Suomen MM-rallista.
Suomen MM-rallin, Secto Rally Finlandin, avauserikoiskoe ajetaan Jyväskylän Harjulla torstai-iltana kello 19.05. Metsäerikoiskokeille karavaani suuntaa perjantai-aamuna. Kilpailu päättyy sunnuntaina.
Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Facebook kommentit