Tekniikkamurheet veivät Lindblomilta voittomahdollisuudet – “Olosuhteisiin nähden tyydyttävä tulos”

12.6.2017 / 09:23
Miki Lindblom ajoi Kouvolan SM-rallissa SM3-luokassa kolmanneksi (Kuva: Jari Nurminen).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin SM-sarjassa SM3-luokassa kilpailevat Miki Lindblom ja kartanlukija Ville Mannisenmäki sijoittuivat Kouvolassa ajetussa kauden viidennessä osakilpailussa viime lauantaina kolmanneksi.

– Kisa alkoi oikein hyvin. Kolmannelta sijalta noustiin kolmosen jälkeen toiseksi ja tauolle tultaessa nelosen jälkeen oltiin jaetulla toisella sijalla Samuli Vuorisalon kanssa, Miki Lindblom kertasi rallin jälkeen.

Kouvolassa ajettiin neljä ensimmäistä erikoiskoetta toiseen kertaan (EK 5-8) ja viimeinen erikoiskoe oli kilometrin pituinen yleisöerikoiskoe Tykkimäellä. Avauserikoiskoe meni sen verran huonoon kuntoon, että järjestäjä päätti ettei sitä viidentenä erikoiskokeena ajeta lainkaan. Näin suunta oli huoltotauon jälkeen suoraan kuutospätkälle.

– Sielläkin ajettiin kolmanneksi ja oltiin edelleen toisena. Nyt alkoi ollakin tiukkaa vääntöä (Taisko) Larion kanssa, joka veti pätkälle pohjat ja eroa meidän välillä oli vain 0,1 sek. Vuorisalolle tuli ilmeisesti jotain ongelmaa ja hän putosi kauas kärjestä, Lindblom pohti.

Seitsemännellä erikoiskokeella ajo sujui erinomaisesti, mutta sitten aivan pätkän lopussa ei auto yhtäkkiä käynytkään kunnolla. Lario, Miika Hokkanen ja Lindblom mahtuivat kaikki 0,1 sekunnin sisään ja Lindblom, sekä Lario olivat tasa-ajalla jaetulla toisella sijalla, kun kaksi erikoiskoetta oli jäljellä.

Lindblom päätti jatkaa kisaa, vaikka Citroen ei reagoinut täyteen kaasuun niin kuin olisi pitänyt. Yhteensä 11 ek-kilometriä oli jäljellä, jospa se auto ne vielä kestäisi ja kulkisi riittävästi, jotta sijoitus olisi edes kolmas.

– Kahdeksas ek rämmittiin läpi sen minkä pystyi ja onneksi ysi oli niin lyhyt pätkä. Maaliin päästiin ja kolmas sija pystyttiin pitämään. Olosuhteisiin nähden tyydyttävä tulos, mutta kyllähän sitä mahdollisuuksia olisi ollut parempaankin ehjällä autolla, tuumii Lindblom.

Lindblomin kisavauhti oli jo Riihimäen kilpailussa toukokuussa kohdillaan. Siellä Lindblom otti kuitenkin minuutin AT-rangaistuksen ja viimeisen erikoiskokeen rengasongelmat aiheuttivat keskeytyksen.

– Aika tärkeät pisteet menetettiin ja pudottiin SM-pisteissä kahdeksanneksi. Kouvolan kolmas sija ei ihan riittänyt nostamaan meitä viiden nippuun, jotta olisimme olleet mukana Tulevaisuuden Tähti –kisassa, Lindholm harmitteli, mutta lähetti rehdisti onnitteluterveiset Vierumäelle selvinneille viidelle kuljettajalle.

– Toki harmittaa, mutta toivotan tsemppiä kaikille mukaan päässeille.

Lähde: Miki Lindblom Racingin tiedote


Facebook kommentit