Rantasalmen UA:n järjestämä Lipposen OP-Talvirallisprint ajettiin nyt 17. kerran. Kilpailu keräsi Rantasalmen moottoriradalle viime sunnuntaina 65 kuljettajaa.
Sen lisäksi, että Rantasalmella ajettiin kansallinen rallisprint-kilpailu, niin samalla Lipposen OP-Talvirallisprint toimi myös Historic Rallisprint -sarjan kauden avausosakilpailuna. Reilut kolme kilometriä pitkällä Rantasalmen moottoriradalla päivän nopeinta vauhtia piti Jukka Tenho Mitsubishi Lancerillaan. Tenho kellotti molemmilla kierroksilla nopeimman ajan, tehden samalla myös äärimmäisen tarkkaa työtä, sillä aikojen ero oli vain 0,8 sekuntia.
Viime vuonna Tenho, rallisprintin vuoden 2009 Suomen mestari, joutui keskeyttämään Rantasalmella jo avauskierroksella jääden ilman tulosta. Nelivetoluokassa toiseksi ajoi Samuli Pokela ja kolmas oli Markus Hassinen. Tämä kaksikko hävisi Tenholle reilut kolme sekuntia. Kaksivetoisten ykkönen oli Joni Toivanen (katso video ajosuorituksesta alapuolelta), joka löi Janne Hakulisen sekunnilla. Ville Reuter sijoittui kolmanneksi, häviten kakkossijan vain 0,03 sekunnilla.
Naisten kärkikolmikko mahtui tuloksissa alle kahden sekunnin sisään. Päivän voittaja oli Jaana Koskema, toiseksi ajoi Liisa Sutinen ja kolmas oli Kati Vekkeli. Nuorten ylivoimainen ykkönen oli Tuukka Kauppinen, joka kukisti Jani Ukkosen peräti kahdeksalla sekunnilla. Kolmanneksi sijoittunut Anton Seppä jäi voittajasta reilut 10 sekuntia.
Junioreissa mukana oli peräti 19 kuljettajaa. Nelivetoluokassa kolmanneksi sijoittunut Hassinen oli junioreiden ykkönen, 2,8 sekunnin turvin ennen Petteri Salmista. Kolmanneksi sijoittui Joni Silvo. Tenho nappasi myös senioreiden voiton, ollen lähes 12 sekuntia nopeampi, kuin toiseksi nopeimman ajan kellottanut Veli Nisula. Senioreiden kolmanneksi nopein oli Seppo Korhonen.
Historic Rallisprint -sarjassa nopeinta vauhtia piti Kari Haapalainen Volkswagen 1303 S -autollaan, lyöden Mazda 323 -kuljettaja Harri Könösen reilulla seitsemällä sekunnilla. Haapalainen ja Könönen kirjauttivat nimiinsä myös luokkavoitot. Historicin yleiskilpailun kolmanneksi nopein kuljettaja oli Matti J. Tarvainen.
– En olisi ihan uskonut tähän! En ole ajanut kesän jälkeen mitään, mikä näkyi ensimmäisellä kierroksella. Ajo oli tosi takkuista ja varovaista, Haapalainen kommentoi kilpailun jälkeen sarjan tiedotteessa.
Historic Rallisprint -sarjan seuraava osakilpailu ajetaan 21. helmikuuta Keuruulla.
Lipposen OP-Talvirallisprint luokkavoittajat
Luokka 2: Joni Toivanen (JoeUA)
Luokka 4: Antti Korhonen (KorUA/MK)
Luokka 5: Ville Reuter (KaMK)
Luokka 6: Jussi Kokkonen (KaMK)
Luokka 7: Samuli Pokela (JärvisUA)
Luokka 9: Joni Korhonen (K-KUA)
Luokka 10: Joonas Kalliomäki (ParkUA)
Luokka 11: Mika Polvinen (PuMK/UA)
Luokka 12: Jarno Vanhatalo (ValUA)
Luokka 13: Jari Vekkeli (ValUA)
Luokka 14: Markus Hassinen (JoeUA)
Luokka 16: Roope Suomalainen (ValUA)
Luokka 17: Seppo Korhonen (K-KUA)
Luokka 18: Jukka Tenho (AnkUA)
Luokka 19: Jaana Koskema (VääUA)
Luokka 21: Tuukka Kauppinen (HuuhaUA)
Luokka 24: Kari Haapalainen (Päij-HUA)
Luokka 26: Harri Könönen (KannMK/UA)
Historic Rallisprint 2021 pistetilanne
1) Harri Könönen (KannMK/UA) 12
2) Hannu Sartovuo (HRCF) 10
2) Jukka Aromaa (HRCF) 10
2) Kari Haapalainen (OriUA) 10
5) Matti J. Tarvainen (OriUA) 10
Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Tiedote
YouTube-video: Jouni Salonen
Saarelainen kukisti Vierimaan jännittävässä sekuntitaistelussa Joutsassa
Facebook kommentit