The Girls On Track: Suomen joukkue on valittu, legendaarinen Le Mans odottaa

11.10.2018 / 12:25

[ A- ] / [ A+ ]

Euroopan ensi vuoden maaliskuiseen finaaliin Le Mansiin lähtevät näyttämään kykynsä Milja Kukkonen, Vilma Luukkonen ja Nora Farigu.

The Girls On Track on kansainvälisen autourheiluliiton FIA:n ja EU:n Erasmus+ kansainvälinen ohjelma, jossa on mukana autourheilun Suomen lajiliiton AKK-Motorsport ry:n ohella kaikkiaan kahdeksan Euroopan maata. Jokaisessa maassa on järjestetty kesän aikana paikallisia tapahtumia, joissa 13–18-vuotiaat tytöt pääsivät ajamaan kartingslalomia.

Suomen tapahtumat järjestettiin toukokuun lopussa Tuurissa ja elokuun lopussa Helsingissä. Kahteen tapahtumaan osallistui yli 270 innokasta 13-18-vuotiasta tyttöä. Heidän joukostaan parhaiksi kuljettajiksi valikoituivat Milja Kukkonen, 16, Vilma Luukkonen, 16 ja Nora Farigu, 15, jotka pääsevät edustamaan Suomea Euroopan finaaliin. Varalle kuljettajista valittiin Jessica Sallinen, 14.

– TGOT meni loistavasti ja Suomessa oli ennätysmäärä osallistujia, tuplaten muihin osallistujamaihin, AKK:n naistyöryhmän puheenjohtaja Tiina Lehmonen iloitsee.

Suomessa taso oli erittäin kova, joten Helsingissä järjestettiin vielä ylimääräinen karsinta, jotta löydettiin varmasti parhaat edustajat.

– Kaikki kymmenen lopulliseen karsintaan valittua olisivat olleet hyviä edustamaan Suomea Le Mansissa ja toivottavasti nekin tytöt, joita ei nyt valittu, alkaisivat harrastaa lajia, koska sellaisia lahjoja olisi turha hukatakaan. Taso on ollut tosi kova myös muissa maissa, joten nyt alkaa kova työ valmistautumisessa Le Mansin karsintoihin, Lehmonen kuvailee.

Kukkosella ja Luukkosella on aikaisempaa kokemusta autourheilusta, kun taas Farigulle ajaminen on vielä vieraampaa. Koko valittu kolmikko lähtee innolla kohti Ranskaa.

– Odotan tottakai koko Le Mansin tapahtumaa innolla ja on hienoa päästä ajamaan ulkomaille. Haluan lähteä tavoittelemaan parasta mahdollista suoritusta ja valmistautua siihen kaikin tavoin. Odotan innolla tapahtumaa ja sitä edeltävää harjoittelua, Kukkonen iloitsi valintansa jälkeen.

– Tähän mennessä The Girls On Track on ollut todella mukava ja hauska kokemus. Le Mansilta odotan mahdollisimman hyvää menestystä ja uusia ajokokemuksia, mietti puolestaan Luukkonen.

Teksti ja kuva: AKK-Motorsport ry:n tiedote


Facebook kommentit