Timo Mäkisen ralliura käynnistyi 60 vuotta sitten Triumphin ratissa

3.2.2019 / 06:56
Timo Mäkisen uran ensimmäinen ralli, Suurajot vuonna 1959 (Kuva: SE Mäkinen).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallilegenda Timo Mäkisen ralliura käynnistyi vuonna 1959. Lentävän suomalaisen ensimmäinen ralliauto oli vuosimallin 1957 Triumph TR3, joka hankittiin hänelle keväällä 1959. Mäkinen ajoi urallaan yli 450 rekisteröityä kilpailua.

Perheyrityksessä jakeluajoja ammatikseen ajanut Timo Mäkinen halusi välittömästi osallistua autourheilun suurkilpailuihin Suomessa. Hänen ensimmäinen kilpailunsa Triumphilla oli toukokuussa äitienpäivänä Helsingissä järjestetty Suomen suurin rata-autokilpailu Eläintarhanajo. Toiseksi kilpailuksi ja rallidebyytikseen Mäkinen valitsi rallin EM- ja SM-sarjaan kuuluneen nykyisen Suomen MM-rallin, Jyväskylän Suurajot.

Elokuussa 1959 Mäkinen starttasi yhdessä veljensä Harrin kanssa ensimmäiseen rallikilpailuunsa Jyväskylässä. Veljesten lähtönumero oli 2. Mäkiset starttasivat 14. elokuuta kello 18.02 Jyväskylän Harjulta matkaan ja he saapuivat kahta vuorokautta myöhemmin yhtäjaksoisen ajamisen jälkeen Jyväskylän Postitalon eteen rallin maaliin.

Suurajojen reitin kokonaispituus oli 1 771 kilometriä. Sen ensimmäinen osa kiersi Jyväskylästä Kaakkois-Suomen kautta pääkaupunki Helsinkiin, josta matka jatkui lähes samaa reittiä takaisin Keski-Suomeen ja Jyväskylään. Rallin toinen lenkki suuntautui Jyväskylän etelä- ja länsipuolelle, josta se kiersi takaisin maalipaikalle Jyväskylään. Reitti sisälsi kaikkiaan 14 kiritaipaletta (95,7 km), yhden mäkikokeen (1,1 km), kaksi rata-ajo- (6,0 km) ja kaksi taitoajokoetta (0,7 km), joiden osuus kokonaismatkasta oli tämän päivän rallikilpailuun varsin vaatimaton 5,8 prosenttia.

Mäkisen ralliura käynnistyi enemmän kuin lupaavasti. Uransa ensimmäisellä kiritaipaleella Jyväskylän Harjulla Mäkinen kellotti parhaana suomalaiskuljettajana kilpailun seitsemänneksi nopeimman ajan. Saavutus oli hurja, sillä Mäkinen ajoi rallissa muun muassa Volvon, Saabin ja Volkswagenin kokeneita tehdaskuljettajia vastaan ja lisäksi GT-luokassa ajaneen Mäkisen ek-aikoihin laskettiin lisäsekunteja kertoimella 1,03.

Nopeudestaan Mäkinen antoi näyttönsä välittömästi, sillä esimerkiksi Hankasalmen raviradalla ajetussa kokeessa veljekset ajoivat toiseksi ja Helsingin Eläintarhan taitoajokokeessa sijoitus oli kolmas. Rallin pisimmällä kiritaipaleella (20 km) Tampereen pohjoispuolella Pengonpohjassa Mäkinen oli kuudes ja rallin loppukokeessa Jyväskylän Lutakossa seitsemäs.

Triumphin hyppyominaisuudet olivat olemattomat

Sanomalehti Keskisuomalainen kysyi Lutakon jarrutus- ja pujottelukokeen jälkeen Mäkisen kommentin päättyneestä rallista ja se kuului lyhykäisyydessään näin:

– Triumph ei ole paras auto tällaiseen (soraralliin).

Mäkiselle hankaluuksia aiheuttivat Triumphin jäykkä jousitus yhdistettynä sen vähäiseen maavaraan. Veljesten matka pysähtyi kahteen eri otteeseen, koska irtokivet rikkoivat Triumphin suojaamattoman bensaletkun ja auton kaasuvivusto hajosi tärinän vaikutuksesta. Myös auton laturi lakkasi kertaalleen toimimasta.

Mäkiset saavuttivat sunnuntai-aamuna elokuun 16. päivä hieman kello kahdeksan jälkeen rallin maalin. Kilpailuun oli startannut 69 autokuntaa ja veljekset selviytyivät 60 autokunnan tavoin maaliin. He sijoittuivat Ruotsin Erik Carlssonin ja Rauno Aaltosen jälkeen luokkansa kolmansiksi. Yleiskilpailussa tulos oli teknisten ongelmien takia vaatimaton 38.

Mäkisen ensimmäinen ralliauto Triumph TR3 on vuosimallia 1957. Tätä brittiläistä urheiluautolegendaa vauhdittaa nelisylinterinen Massey Fergusonin lohkolle rakennettu kahden litran moottori, jonka huipputeho on tasan 100 hevosvoimaa.
Takavetoisen auton voimansiirron jatkeena on nelivaihteinen käsivalintainen vaihteisto, jonka 2-, 3- ja 4-vaihteet on varustettu sähkötoimisilla ylivaihteilla. Triumph TR3 oli ensimmäinen brittien valmistamana sarjatuotantoauto, jossa oli levyjarrut vakiona edessä.

Ralliautoksi Triumph TR3 on pieni, matala, kapea ja painava (904 kg) auto. Mäkinen kehui Triumphin pitkäiskuisen moottorin hyvää vääntöä ja kertoi, että Triumph opetti hänet ajamaan isolla vaihteella ja suoraviivaisesti. Myös auton matala painopiste oli eduksi.

Sen sijaan Triumphin hyppyominaisuudet suomalaisilla sorateillä olivat olemattomat. Auto lensi hyppyreistä aina nokalleen alas. Autossa on nopea ohjaus, vain vajaat kaksi kierrosta laidasta laitaan. Mäkisen mukaan ajo Triumphilla muistutti formula-autolla ajoa.

Timo Mäkisen kilpailuhistoria Monte Carlossa

1962 – 32. (Morris Mini) **
1963 – 13. ja luokkavoitto (Austin Healey 3000 MKI) **
1964 – 4. (BMC Mini Cooper S) **
1965 – Voitto (BMC Mini Cooper S) **
1966 – Hylkäys (BMC Mini Cooper S) **
1967 – 41. (BMC Mini Cooper S) **
1968 – 55. (BMC Mini Cooper S) **
1969 – Keskeytys (BMW 2002 Ti) **
1970 – 7. (Ford Escort Twin Cam) **
1972 – 31. (Ford Escort RS 1600 MKI) **
1973 – 11. ja luokassa 2. (Ford Escort RS 1600 MKI) *
1976 – Keskeytys (Ford Escort RS 1800 MKII) *
1980 – 14. ja luokkavoitto (BMW 320i) *
1994 – Keskeytys (Rover Mini Cooper) *

* = MM-sarjan osakilpailu, ** = EM-sarjan osakilpailu

Triumph TR3:n tekniikkaa

Mallivuosi: 1957

Moottori: Nelisylinterinen rivimoottori edessä pitkittäin, yksi kannen yläpuolinen nokka-akseli, kaksi venttiiliä/sylinteri, kaksi SU-H6-kaasutinta

Iskutilavuus (cm3): 1991
Teho kW (hv) r/min: 74 (100) /5000
Vääntö Nm/ r/min: 159/3000
Huippunopeus (km/h): 164
Kiihtyvyys 0-100 km/h (s): 10,5

Voimansiirto: takaveto, nelivaihteinen käsivaihteisto, sähkötoimiset ylivaihteet
Jarrut: levyjarrut edessä ja rumpujarrut takana
Pituus / leveys / korkeus (mm): 3 835 / 1 422 / 1 270
Akseliväli (mm): 2 235
Renkaat: 135/80 – 15
Omapaino: 904 kg

Lue myös! Tapio Mäkinen veljensä jalanjäljillä Monte Carlossa – “Aivan fantastinen lahja” (3.2.2019)

Teksti: Marko Mäkinen


Facebook kommentit