Todellinen taisteluvoitto! Jari Huttunen ilmoittautui mukaan mestaruustaisteluun

4.2.2023 / 18:37
Jari Huttunen ajoi komeaan voittoon Kuopion SM-rallissa (Kuva: Taneli Niinimäki).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajettiin Kuopiossa. Yleiskilpailun ja SM1-luokan voittoon ajoi Jari Huttunen, joka näin ollen nappasi maistuvan hyvityksen Tunturirallin pettymykselleen.

Jo rallin SM-sarjan kauden avauksessa Rovaniemellä tammikuussa Jari Huttunen ja kartanlukija Antti Haapala olivat kilpailun nopein kaksikko, mutta kaksi ulosajoa pilasivat silloin mahdollisuuden ajaa voitosta. Huttunen nousi Kuopiossa ensimmäisen kerran SM1-luokan johtoon kolmanneksi viimeisen erikoiskokeen jälkeen ja kun kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle tuloksena oli kaksi pohja-aikaa, irtosi voitto lopulta 2,1 sekunnin turvin.

– Oli vaan vaikea kisa, kun piti niin hiljaa ajaa, Huttunen virnuili viimeisen erikoiskokeen maalissa.

Etuvetoluokan Suomen mestaruuden vuonna 2015 voittaneelle Huttuselle nyt tullut voitto oli ensimmäinen SM1-luokassa, uran toisessa SM-rallissa kuninkuusluokassa ja sitä se oli myös Haapalalle. Molemmat pääsivät myös suihkuttamaan ensimmäistä kertaa SM-rallin yleiskilpailun voittosamppanjoita, kun Rally1-autoilla ajaneet Esapekka Lappi (Hyundai) ja Takamoto Katsuta (Toyota) ajoivat ulos.

– Onneksi löytyi tatsia tähän iltapäivään. Aamu oli niin varovainen, että rupesi jo harmittamaan ettei tästä tule mitään. Mutta kyllä se näköjään lähtee, kun alkaa lämpenemään. Hyvällä fiiliksellä tästä Ruotsiin, Huttunen hehkutti.

Huttusen kanssa tiukasti voitosta taistellut Juha Salo ajoi Tunturirallin tavoin toiseksi, mutta tällä kertaa Salo onnistui nappaamaan Teemu Asunmaan päänahan, Asunmaan oltua maalissa kolmas. Salo kukisti Asunmaan 10,9 sekunnilla.

– Yritettiin! En antanut periksi, niin kuin Tunturissa. Muutama mutka jäi vähän harmittamaan, suotta hieman pumppasin, mutta aika puhdas ajo oli. En tiedä riittääkö, se on ihan “fifty-sixty”, ennen Huttusta maaliin saapunut Salo pohti.

Asunmaalla oli ennen viimeistä erikoiskoetta eroa kärkeen 7,5 sekuntia ja Saloon 6,4 sekuntia. Alavutelainen kommentoi maalissa, että ei lähtenyt enää viimeisellä erikoiskokeella hyökkäämään, vaan pyrki varmistamaan kolmannen sijan SM-pisteet. Niiden myötä Asunmaa jatkaa SM1-luokan pistejohtajana, kuuden pisteen erolla ennen Saloa.

– Ei lähdetty enää mitään hulluttelemaan. Se ei vaan tullut tuo iltapäivä, ihan hyvää ajoa, mutta pojat sai puristettua jostain hieman lisää. Tässä viimeisellä ajelin vain ja katselin hienoja teitä. Ei ollut kiire, Asunmaa hymyili.

Lauri Joona oli neljäs, Roope Korhonen viides ja Riku Tahko kuudes. Heikki Kovalainen jätettiin yhdeksänneksi ja eroa kärkeen kertyi lähes neljä ja puoli minuuttia. Kovalainen ei mahdu SM1-luokan pisteissä kärkikymmenikköön kahden osakilpailun jälkeen. Sen sijaan Huttunen ilmoittautui toden teolla mukaan mestaruustaisteluun. Huttunen ilmoitti perjantaina, että hänen tavoitteena on ajaa tänä vuonna kaikki SM-sarjan osakilpailut, sekä kolme, neljä MM-rallia.

SM2-luokassa Benjamin Korhola ajoi kauden toisen voittonsa, ennen Henri Hokkalaa ja Kristian Niemistä, joka nelivetodebyytissään nousi heti palkintopallille. SM3-luokan kärkikolmikon muodostivat Tuomas Välilä, Justus Räikkönen ja Jere Pensas. SM4-luokassa hylkäysten jälkeen kärkikolmikoksi saatiin Henri Sääskilahti, Jose Kangas ja Jyri Räsänen. SM5-luokan kolme parasta olivat Ville Hautamäki, Konsta Saarinen ja Jaakko Lavio. Kauppinen ja Hautamäki ajoivat Korholan tavoin voittoon myös Rovaniemellä.

Rallin SM-sarjan seuraava osakilpailu, talvikauden päätös, ajetaan Jyväskylän seudulla maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Kuopion SM-rallin SM1-luokan lopputulokset

1) Jari Huttunen (Skoda Fabia R5) 44.41,4
2) Juha Salo (Skoda Fabia Rally2 Evo) + 2,1
3) Teemu Asunmaa (Skoda Fabia Rally2 Evo) + 13,0
4) Lauri Joona (Skoda Fabia Rally2 Evo) + 54,7
5) Roope Korhonen (Volkswagen Polo GTI R5) + 57,4
6) Riku Tahko (Hyundai i20 N Rally2) + 1.27,6
7) Juuso Metsälä (Skoda Fabia R5) + 1.34,4
8) Niclas Grönholm (Citroen C3 Rally2) + 1.54,4
9) Heikki Kovalainen (Skoda Fabia R5) + 4.20,3
10) Rakan Al-Rashed SAU (Skoda Fabia RS Rally2) + 4.27,0

Huttusen keskinopeus: 126,8 km/h
Pohja-ajat: Huttunen 4, Asunmaa 2, Salo 2

 

 

pitkävetovihjeet

 

SM1-luokan pistetilanne 2/7 osakilpailun jälkeen

1) Teemu Asunmaa (AlavUA) 49
2) Juha Salo (KaUA) 43
3) Lauri Joona (SAU) 32
4) Jari Huttunen (KiuUA) 25
5) Juuso Metsälä (KeurUA) 23
6) Niclas Grönholm (EMSC) 19
7) Kees Burger (RiiUA) 13
8) Riku Tahko (PoSUA) 12
9) Anssi Rytkönen (KoMoKe) 11
10) Roope Korhonen (LMM) 10

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Moottoriurheilu.tv:n YouTube-lähetys


Facebook kommentit