Toni Lähteenmäki valmiina mitalitaisteluun Joensuussa – “Nousujohteinen kausi”

8.9.2023 / 19:08
Toni Lähteenmäki ajoi Nokian SM-osakilpailussa toiseksi (Kuva: Toni Ollikainen).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallicrossin SM-sarjan kauden viides ja samalla viimeinen osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Ylämyllyn moottoriradalla Joensuussa. Tulokaskauttaan rallicrossissa ajava Toni Lähteenmäki starttaa SM-sarjan finaalikilpailuun V1600-luokan pistenelosena.

Rallicrossin SM-sarjan edellisessä osakilpailussa Nokialla rallicross-uransa ensimmäisen palkintosijoituksen napannut Toni Lähteenmäki lähtee kauden viimeiseen SM-osakilpailuun V1600-luokan pisteiden neljänneltä sijalta. Akaan Moottorimiehiä edustavalla Lähteenmäellä on eroa luokan kärkikaksikkoon parikymmentä pistettä, mutta SM-pronssi on maltillisemman eron iskuetäisyydellä.

– Teoriassa mahdollisuudet on vaikka mestaruuteen asti, mutta tottakai se vaatisi jo sitten tosi paljon muiden epäonnea. Pronssimitaliin on eroa se 11 pistettä, joten siihen on jonkinlainen mahdollisuus vielä olemassa. Lähdetään Joensuuhun tekemään oma hyvä suoritus ja katsotaan mitä muut tekee. Koko ajan on kautta menty nousujohteisesti, Nokialla toiseksi sijoittunut Lähteenmäki korosti finaalin alla.

Lähteenmäki ei ole Ylämyllyn radalla aiemmin kilpaillut ja sen takia akaalainen piipahtikin “susirajalla” pari viikkoa sitten. Lähteenmäen mukaan kyseessä ei ollut mikään varsinainen testipäivä, vaan enemmänkin reissun tarkoituksena oli saada tuntumaa entuudestaan vieraaseen rataan ja näin ollen helpottaa tulevaa urakkaa varsinaisena kilpailuviikonloppuna.

– Ajettiin Akaalta Joensuuhun ja siellä sitten viisi viiden kierroksen settiä. Sellainen 14 tunnin päiväretki. Kyseessä on hieman nopeampi rata kuin oli esimerkiksi Nokialla, mikä ei välttämättä täysin sovi meidän autolle. Uskon kuitenkin, että ollaan vähintään finaalivauhdissa, Lähteenmäki ennakoi.

Lähteenmäki on selvittänyt tiensä tänä vuonna neljässä ajetussa osakilpailussa finaaliin kolme kertaa ja se ensimmäinen palkintosijoitus tuli siis edellisessä osakilpailussa Nokialla.

– Nokian kilpailu meni jopa yli odotusten. Heti ensimmäisestä alkuerästä lähtien oltiin sellaisessa vauhdissa, että pystyttiin haastamaan kärkeä. Tuntui, että rata sopi parhaiten meidän autolle tämän kauden radoista tähän mennessä, kun ei ollut pitkiä suoria ja ei tarvinnut antaa tasoitusta Aurikseen ja Kiaan verrattuna, Lähteenmäki kommentoi tuoreeltaan menestyksekkään kilpailupäivän jälkeen.

 

Toni Lähteenmäki on V1600-luokan SM-pisteissä ennen Joensuun finaalia neljäntenä (Kuva: Toni Ollikainen).

 

 

 

“Ei mennyt sentään viimeiseen iltaan”

Lähteenmäki teki Nokialla alkuerissä tasaisen varmaa ja hyvää työtä, ajamalla tulosrivin 1-2-3, ja niiden myötä kokonaispisteissä sijoitus oli toinen. Semifinaalilähdöstä tullut toinen sija tiesi starttipaikkaa finaaliin toisesta rivistä ja kolmannesta ruudusta. Lähteenmäki nappasi hyvän startin ja nousi heti toiseksi, jonka jälkeen edessä oli Riku Huuhka. Kaksikko kävi huikean kaksintaistelun voitosta, joka päättyi lopulta Huuhkan eduksi 0,750 sekunnin turvin.

– Ei ollut voittokaan kaukana, pääsin moneen kertaan haastamaan. Jostain rytkystä meni sitten hiekkaa kytkimen väliin ja toiseksi viimeisellä kierroksella kytkin luisti niin pahasti, että luulin jo homman jäävän kesken. Sitten se palautui vähän viimeisellä kierroksella, mutta viimeisen yrityksen osalta jäi niin sanotusti kuti piippuun. Onneksi kuitenkin päästiin maaliin, Lähteenmäki kertasi finaalin tapahtumia.

Uran ensimmäinen palkintosijoitus rallicrossissa ei heti tuoreeltaan ruutulipulle saapumisen jälkeen Lähteenmäessä nostattanut suurta riemuntunnetta, koska tottakai se voitto olisi tässä kohtaa tuntunut vieläkin paremmalta.

– Ensin se kakkossija tuntui pettymykseltä, kuitenkin siinä kohtaa sitä elää hetkessä, niin kyllä se harmitti. Mutta aika nopeasti, kun saatiin auto parkkiin, niin hymy nousi kasvoille. Oli kuitenkin hienoa saavuttaa tässä lajissa se ensimmäinen palkintosijoitus ja sen myötä tuli lisää motivaatiota kauden viimeiseen kilpailuun Joensuuhun. Toivotaan, että pystytään ajamaan siellä voitosta, Lähteenmäki pohti Nokian kilpailun jälkeen.

Vaikeuksien kautta voittoon, voidaan sanoa Lähteenmäen Nokian onnistumisesta, vaikka kakkossija ei voitto olekaan. Mutta voitolta se kuljettajasta tuntui ainakin sitä kautta, kun miettii miten SM-sarjan edellinen kilpailu Kouvolassa oli päättynyt. Lähteenmäen kaadettua autonsa Kouvolan finaalissa, tuli ylimääräisiä työtunteja vietettyä tallin puolella varsin paljon. Lisähaastetta Hondan remonttiin heitti välissä tehty vajaan viikon mittainen kilpailumatka Pärnuhun.

– Ainahan sitä kiire on, mutta hyvissä ajoin oltiin kuitenkin valmiita. Ei mennyt sentään viimeiseen iltaan. Isä teki ison työn auton kanssa. Torstaina käytiin paikallisella radalla kokeilemassa, että kaikki toimii. Auto rokkasi kyllä hienosti, kiitos siitä isälle ja koko tiimille. Tällä kertaa ei menestys jäänyt kiinni autosta, Lähteenmäki iloitsi.

Lähteenmäki muisteli, että autourheilussa SM-sarjan palkintosijoituksia on nyt tulleen rallicrossin lisäksi tullut eri lajeista ratapuolelta V8 Thunderista, Gran Turismosta, V1600-luokasta ja Legendsistä, sekä jääradalta V1600-luokasta. Lähteenmäki on aina halunnut kilpailla monipuolisesti eri lajeissa, hakien koko ajan uusia haasteita.

– Alusta alkaen olen ajanut tosi monipuolisesti. Se on ollut aina yksi minun vahvuuksista, että pystyn sopeutumaan nopeasti uuteen tilanteeseen. Tykkään uusista haasteista, ihan sama mitä tulee vastaan, niin aina lähdetään kokeilemaan, Lähteenmäki painotti.

 

V1600-luokan kärkikolmikko Nokialla: Toni Lähteenmäki, Riku Huuhka ja Elias Kalliokoski (Kuva: Toni Ollikainen).

 

 

 

“Lähdettiin tulos tai ulos meiningillä”

Lähteenmäki on tänä vuonna kilpaillut rallicrossin SM-sarjan lisäksi myös rata-autoilun SM-sarjassa Legends-luokassa. Viime viikonloppuna Alastaron uudella pidemmällä radalla ajetut kaksi kilpailulähtöä toivat rata-autoilun moninkertaiselle Suomen mestarille kaksi pettymystä ja niiden myötä mahdollisuudet SM-mitaliin Legends-tulokaskaudella hautautuivat lopullisesti.

– Nyt meni ne mahdollisuudet kerrasta! Alla kun kuitenkin oli jo kaksi nollatulosta ja kun Alastarolta tuli umpisurkea viikonloppu, niin huonoja tuloksia on neljä kappaletta. Niiden myötä ollaan varmuudella ulkona mitalitaistelusta. Alastaron radalla ajettiin tänä vuonna neljä kilpailulähtöä ja niistä tuli neljä huonoa tulosta. Kotirata ja siellä on tullut eniten ajettua, mutta jostain syystä ei vaan onnistuttu tänä vuonna ollenkaan, Lähteenmäki harmitteli.

Lähteenmäen osalta askelmerkit vaikeaan viikonloppuun saatiin jo aika-ajoissa, joista tuloksena oli 44 auton lähtöruudukosta 16. ruutu. Ja kun tässä luokassa olet siellä porukan puolivälissä, riski sille, että sattuu ja tapahtuu, on aina suuri. Näin kävi tällä kertaa myös Lähteenmäelle, joka ajautui kolarisumaan heti ensimmäisen kilpailulähdön startin jälkeen, radan toisessa mutkassa.

– Edessä (Marko) Kilpiä ja (Sami) Talvitie ottivat sen verran yhteen, että Talvitie pyörähti poikittain eteen ja minä olin ensimmäinen joka tuli siihen tilanteeseen. Jarrut pohjassa ja etukulma edellä Talvitien autoon, sitten tuli toiseen takakulmaan auto ja vielä toiseen etukulmaan auto. Käytännössä kolme nurkkaa neljästä meni solmuun, osumaa tuli joka suunnasta, Lähteenmäki kertasi.

Legends-luokassa toisen kilpailun lähtöruutu määräytyy ensimmäisen kilpailun nopeimpien kierrosaikojen mukaan ja selvää oli tässä kohtaa, kun Lähteenmäelle ensimmäisestä kilpailusta kierroksia kertyi nolla kappaletta, oli lähtöruutu toiseen kilpailuun viimeisessä eli 44. ruudussa.

– Olihan se synkkä paikka, hyvä kun lähtövaloja näki. Eipä ole tullut noin kaukaa aiemmin startattua. Lähdettiin tulos tai ulos meiningillä, oli sen verran synkät fiilikset. Ensimmäisellä kierroksella ohitin 11 autoa, mutta sitten tuli taas turva-auto radalle. Turva-auton poistuttua aikaa oli jäljellä enää kolmisen minuuttia ja se oli tekemätön paikka. Maalissa sijoitus oli kaksikymmentä ja jotain, Lähteenmäki muisteli.

Rallicrossin SM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu V1600-luokan osalta ajetaan Ylämyllyn radalla lauantaina. Rata-autoilun SM-sarja puolestaan huipentuu Hämeenlinnan Ahvenistolla 16.-17. syyskuuta ajettavaan kilpailuviikonloppuun.

Rallicrossin V1600-luokan SM-pistetilanne

1) Anton Seppä 83
2) Elias Kalliokoski 80
3) Riku Huuhka 73
4) Toni Lähteenmäki 62
5) Jesse Lammi 59

Huom! Pisteistä vähennetty sääntöjen mukaisesti huonoin tulos neljästä ensimmäisestä osakilpailusta

Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

 

Rajalan tähtäimessä jo uran kymmenes Suomen mestaruus rallicrossissa


Facebook kommentit