Toomas “Topi” Heikkinen jatkaa rallicrossin MM-sarjassa Mattias Ekströmin EKS–tallissa ja Audin ratissa. Heikkinen ajoi samalla kalustolla jo viime kaudella.
25-vuotiaan joensuulaisen tallikaverina ajaa vuoden 2016 maailmanmestari ja tallin omistaja Ekström, jonka kanssa Heikkinen juhli myös tallien maailmanmestaruutta kauden päättäneen Argentiinan osakilpailun jälkeen marraskuussa.
– Kaikki jatkuu samanlaisena, mitä se oli viime kaudellakin eli tavoitteet pysyvät vastakin korkealla. Kahta mestaruutta lähdetään hakemaan, turha sitä on kieltää. Mahdollisuudet ovat selvästi paremmat kuin vuosi sitten, sillä Audi on nyt lähtenyt virallisesti tallin tukijaksi, Heikkinen tiivistää.
– Viimeistään kauden puolivälissä on aika tarkentaa tavoitetta, kolmen vuoden takainen MM-kakkonen jatkaa.
Audin kumppanitalliksi pääseminen takaa EKS:lle selvästi paremmat resurssit, mitä tallilla oli käytettävissä viime kaudella. Töihin tulee enemmän ihmisiä ja mikä tärkeintä, uudet osat saadaan nopeammin käyttöön. Toomas Heikkisen ohella tallissa jatkaa kisainsinööri Aleksi Koskinen, joka vastaa kuljettajien ajosuoritusten analysoinnista.
Heikkinen sijoittui viime kaudella Supercar-luokan MM-sarjassa seitsemänneksi. Vuonna 2015 sijoitus oli kuudes ja 2014 toinen. Kaksi ensimmäistä kautta Heikkinen ajoi Volkswagenilla. Viime kaudella alla oli Audin S1 RX Quattro, jolla jatketaan myös tänä vuonna.
Rallicrossin MM-sarja käynnistyy huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna Espanjan Barcelonassa ja huipentuu marraskuun alussa Etelä-Afrikassa. Osakilpailuja on kaikkiaan 12.
Suomalaiskuljettajista täyden MM-sarjan kiertää myös toisen polven huippukuljettaja Niclas Grönholm. Viime vuonna EM-sarjassa kilpailleen Joni-Pekka Rajalan ohjelmassa on muutamia MM-osakilpailuja.
– Iso kiitos suomalaisille tukijoilleni, jotka ovat mahdollistaneet ajamisen huipputasolla, Heikkinen sanoo.
Miiro Koivula, twitter @ MiiroKoivula
Lähde: Toomas Heikkisen tiedote
Facebook kommentit