Traktori erikoiskokeella, työntekijä sähläsi – “Ilman kilpailunjärjestäjän valtuutusta”

16.11.2018 / 07:37
Andreas Mikkelsen (Kuva: Hyundai Motorsport).

[ A- ] / [ A+ ]

Australian MM-rallin kolmannella erikoiskokeella koettiin uskomaton tilanne, kun erikoiskokeen yksi työntekijöistä lähti traktorilla korjaamaan shikaanin vaurioita erikoiskokeen ollessa käynnissä. Hyundai-tallin johto syyttää Autosport-lehden haastattelussa tätä tapahtumaa Andreas Mikkelsenin kilpailun pilaamisesta.

Andreas Mikkelsenin edellä Australian kolmannella erikoiskokeella ajanut Jari-Matti Latvala oli osunut shikaanin heinäpaaleihin sillä seurauksella, että ne olivat osittain tiellä esteenä. Erikoiskokeella autojen lähtöväli oli kolme minuuttia ja Australian MM-rallin urheilujohtajan Adrian Staffordin mukaan shikaanin korjaustoimet traktorin voimin saivat alkunsa erikoiskokeen työntekijän omasta päätöksestä.

– Traktori oli pysäköity lähelle erikoiskoetta ja ilman kilpailunjärjestäjän valtuutusta kuljettaja on siirtynyt sillä erikoiskokeelle korjaamaan shikaania, Stafford sanoo kilpailun tiedotteessa.

Kun shikaani oli korjattu, siirtyi traktori erikoiskokeen vasenta laitaa aikomuksenaan poistua erikoiskokeelta mahdollisimman nopeasti. Mikkelsen kuitenkin ehti paikalle ja norjalaisen kierrettyä shikaanin heinäpaalit edessä olikin traktori. Hyundai-tallin manageri Alain Penasse vahvisti brittiläisen Autosport-lehden haastattelussa, että kyseinen traktoriepisodi oli osasyyllinen Mikkelsenin myöhemmin sattuneeseen ulosajoon ja keskeytykseen.

– He (Mikkelsen ja kartanlukija Anders Jäger) olivat hämmästyneitä tilanteesta ja kävivät sen jälkeen keskustelua, että “onko erikoiskoe peruttu, onko erikoiskoe turvallinen, mitä teemme”. Ja kilometri myöhemmin he ajoivat ulos, Penasse kommentoi Autosportille.

Mikkelsen oli kilpailussa kahden ajetun erikoiskokeen jälkeen sijalla yhdeksän, 5,9 sekuntia kärjestä jääneenä. Ohitettuaan traktorin Mikkelsen ajoi hetkeä myöhemmin autonsa ojaan ja rytäkässä moottori vaurioitui sen verran pahoin, että edessä oli keskeytys. Penassen mukaan Mikkelsenin jatko Ralli 2 -säännön turvin toisena ajopäivänä on vielä täysin auki.

– Me taistelemme edelleen autonvalmistajien maailmanmestaruudesta ja nyt meillä on enää mukana kaksi autoa. On selvää, että se (traktori) häiritsi heitä. Ehkä heidän olisi pitänyt hidastaa ja kerätä ajatukset kasaan ja jatkaa sitten. Mutta selvää on, että ei tälläistä saisi tapahtua, Penasse ihmetteli traktoriepisodia.

 

 

 

Teksti: Jari Hotti – Twitter: @JariHotti


Facebook kommentit