MOTORSPORT

Tulos Toni Lähteenmäelle pettymys, mutta positiivistakin löytyi – “Hyvä siitä tulee”

Akaan Moottorimiehiä edustava Toni Lähteenmäki ei yltänyt tavoitteena olleeseen V1600-luokan finaalipaikkaan rallicrossin SM-avauksessa Hämeenlinnan Ahvenistolla viime lauantaina.

Rata-autoilun moninkertainen Suomen mestari Toni Lähteenmäki päätti tänä vuonna hakea uralleen uusia haasteita, kun akaalainen debytoi rallicrossissa Hämeenlinnan Ahveniston legendaarisella radalla viime lauantaina. Lähteenmäen debyytti rallicrossin puolella oli SM-sarjan kauden avausosakilpailu ja tavoitteeksi oli asetettu finaalipaikka V1600-luokassa, mutta tällä kertaa taival päättyi semifinaalilähtöön.

– Se oli sellainen viikonloppu! Huonot pisteet, mutta onneksi SM-sarjassa saa vähentää yhden kilpailun pisteet pois loppupisteistä. Toivotaan, että se oli nyt sitten tämä ensimmäinen kilpailu ja Oulusta eteenpäin saadaan ajettua hyviä tuloksia ja sitä kautta noustaan taistelemaan siitä tavoitteena olleesta SM-mitalista, Lähteenmäki kommentoi kilpailun jälkeen.

Lähteenmäen osalta Ahveniston kilpailuun valmistautuminen auton testaamisen osalta oli jäänyt varsin vähäiseksi ja ensimmäiset metrit soralla tulivat vasta kilpailupäivän aamun vapaista harjoituksista. Siihen nähden kaksi ensimmäistä alkuerää, viides ja neljäs sija kokonaistuloksissa, olivat erinomainen suoritus. Kolmannen alkuerän 10. sijan myötä sijoitus alkuerien kokonaispisteissä 20 kuljettajan joukossa oli lopulta seitsemäs.

– Aamun harjoituksissa päästiin ajamaan ensimmäiset metrit ja tuntui jopa ihan hyvältä. Kaksi ensimmäistä alkuerää menikin sitten varsin hyvin, vauhti oli ihan kohdillaan. Kolmannessa alkuerässä oli hieman kolistelua ja sitä kautta hieman huonompi tulos, Lähteenmäki kertasi kilpailupäivän kulkua.

Semifinaaleissa Lähteenmäki lähti tavoittelemaan finaalipaikkaa ensimmäisen lähdön neljännestä ruudusta. Onnistunut startti toi heti nousun kolmanneksi, viimeiselle finaalipaikan oikeuttavalle sijalle, mutta erilaiset taktiikat lisälenkin eli “jokerin” suhteen vastustajiin nähden ja aikaa vienyt nahistelu sijoituksesta kilpakumppanin kanssa pudottivat Lähteenmäen lopulta ulos finaalista.

– Vauhti oli ihan kohtalaisella tasolla kilometreihin nähden. Sitten nämä uudet elementit kuten “jokeri”, niin suorittaminen ei ollut ihan sataprosenttista. Mutta siihenkin varmasti saadaan kauden mittaan parannusta, kun tulee kokemusta. Huonoa tuuriakin mahtui mukaan. Finaalipaikka oli tavoitteena ja se näyttikin semifinaalilähdössä hyvältä, mutta sitten viimeisellä kierroksella tavoite kariutui, Lähteenmäki harmitteli.

 

Toni Lähteenmäen tavoitteena ollut finaalipaikka Ahveniston radalla jäi tällä kertaa toteutumatta (Kuva: RPF).

 

 

 

“Muutamia kehitysideoita on seuraavaan kilpailuun”

Lähteenmäen mukaan V1600-luokka osoittautui juuri niin tasaiseksi kuin hän oli etukäteen ennakoinutkin. Samainen Honda, jolla Lähteenmäki oli aloittanut kilpailemisen rata-autoilun SM-sarjassa vuonna 2011, oli nyt säätöjen osalta muutettu rallicrossiin sopivaksi ja vaikka ennakkotestit vähäiseksi jäivätkin, oli Lähteenmäki tyytyväinen auton toimivuuteen. Toki parannettavaa löytyy ja sitä parannusta pyritään hakemaan testipäivän kautta ennen Oulun osakilpailua.

– Tiimillä kun ei ollut aiempaa rallicross-kokemusta, niin säätöjen suhteen lähdettiin tähän kilpailuun aika lailla “pystymetsästä”. Muutamia kehitysideoita on seuraavaan kilpailuun ja todennäköisesti päästään ajamaan ennen Oulua yksi testipäivä, Ahvenistolle kun lähdettiin aika lailla kylmiltään viivalle. Se auttaa paljon, kun päästään kokeilemaan yhden päivän ajan erilaisia asioita, että miten ne vaikuttaa, Lähteenmäki korosti.

Vaikka lopputulos olikin Lähteenmäelle pettymys, niin kokemus rallicross-debyytistä ja lajista yleensäkin olivat kokeneelle autourheilijalle positiiviset.

– Opeteltavaa on vielä todella paljon. Tilanne oli samalla mielenkiintoinen ja haastava, kun kaikki asiat eivät tulleetkaan selkärangasta. Uskon, että kun vaan saadaan lisää kisalähtöjä ajettua ja kilometrejä enemmän tuolla autolla, niin hyvä siitä tulee. Ouluun on nyt helpompi lähteä, kun on kerran käyty kilpailuviikonloppu tässä lajissa läpi, Lähteenmäki muistutti.

V1600-luokassa voittoon Ahvenistolla ajoi Anton Seppä, joka kukisti finaalissa Riku Huuhkan reilun kahden sekunnin turvin. Kolmas oli Elias Kalliokoski, joka jäi äärimmäisen niukalla erolla Huuhkan taakse. Yhteensä V1600-luokka oli houkutellut SM-sarjan kauden avaukseen mukaan 20 kuljettajaa.

Lähteenmäki ajaa myös tänä kesänä rata-autoilun SM-sarjaa, mutta luokassa, missä hän ei ole aiemmin kilpaillut. Edessä on siis toisena peräkkäisenä viikonloppuna debyytti uudessa lajissa, kun Lähteenmäki osallistuu tulevana viikonloppuna Alastarolla ajettavaan rata-autoilun SM-sarjan avausosakilpailuun Legends-luokassa.

– Keskiviikko-iltana lähdetään kohti Alastaroa. Torstaina ja perjantaina ajetaan harjoituksia ja lauantaina on sitten edessä varsinainen kilpailu. Tilanne on sama kuin oli Ahvenistolle lähdettäessä, eli taas on edessä uusi luokka. Valmistautumisessa oli hieman ongelmia, mutta uskon, että vauhti tulee olemaan ihan kohdillaan, kun vaan saadaan kaikki onnistumaan. Hyvään tulokseen on kaikki mahdollisuudet olemassa, Lähteenmäki vakuuttaa.

Rallicrossin SM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Oulussa 10.-11. kesäkuuta.

Finaalin tulokset

1) Anton Seppä (Toyota) 3.11,560
2) Riku Huuhka (Toyota) + 2,305
3) Elias Kalliokoski (KIA) + 2,750
4) Jesse Lammi (Citroen) + 3,439
5) Jarkko Koskimaa (Opel) + 13,290
6) Matias Lautamäki (Toyota) + 41,298

SM-pisteet 1/5 osakilpailun jälkeen

1) Anton Seppä 30
2) Riku Huuhka 24
3) Elias Kalliokoski 23
4) Matias Lautamäki 20
5) Jarkko Koskimaa 18
6) Jesse Lammi 17
7) Harri Korkiakoski 14
8) Toni Lähteenmäki 11
9) Kari Pihlas 11
10) Aku Kaukoluoto 9

 

 

Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

 

Mikko Ikonen teki komean paluun SM-sarjaan – “Pari vuotta ollut ajamatta”

YHTEYSTIEDOT
Mauri Nurmi
Päätoimittaja
+358 40 733 1400
toimitus(at)urheiluuutiset.com