Tuukka Hallia rakentaa uraa kovin tavoittein – “Useamman vuoden suunnitelma”

27.1.2021 / 20:16
Tuukka Hallia ja Antti Haapala avasivat kautensa komealla voitolla (Kuva: Merita Mäkinen).

[ A- ] / [ A+ ]

Tunturirallissa vakuuttavilla otteillaan säväyttänyt Tuukka Hallia on asettanut kovat tavoitteet rallin parissa uraa rakentaessaan, niin alkaneen kauden, kuin tulevaisuudenkin osalta.

Tuukka Hallian, 19, suoritus rallin SM-sarjan kauden avanneessa Tunturirallissa ei jättänyt ketään kylmäksi, vaikka pakkanen Rovaniemen seudulla kilpailuviikonloppuna ajoittain kovissa lukemissa paukkuikin. Hallia nähtiin mukana rallin SM-sarjassa nyt vasta kolmannen kerran ja Tunturiralliin osallistuminen oli nuorukaiselle täysin uusi kokemus.

Lopputulos oli kuitenkin huikea, kun Hallia ajoi SM3-luokassa seitsemälle erikoiskokeelle viisi pohja-aikaa ja voitti luokan yhdessä kartanlukijansa Antti Haapalan kanssa lähes puolentoista minuutin turvin.

– Tämä oli hieno aloitus kaudelle! Olemme tehneet paljon työtä taustatiimin kanssa ennen kautta ja oli mahtavaa päästä näyttämään yhteistyökumppaneille, että panostukset eivät menneet hukkaan. Tämä on toki vasta alkua, mutta minulla on intoa kuin ilmapallossa. Samalla tietysti on pidettävä jalat maassa ja jatkettava määrätietoista työtä, uudella Ford Fiesta Rally4 -autolla ensimmäistä kertaa kilpaillut Hallia kommentoi tiedotteessaan voittoisan viikonlopun jälkeen.

Kovatasoisessa SM3-luokassa Hallian suoritus oli äärimmäisen vakuuttava, varsinkin kun tosiaan ottaa huomioon sen tosiasian, että Hallialla aiempaa kokemusta tästä äärimmäisen vaativasta kilpailusta ei ollut.

– Kisa meni osaltamme ongelmitta, vaikka muutamia tilanteita toki oli, mutta se kuuluu lajin luonteeseen. Auto toimi koko kisan ajan hyvin ja se tietysti antoi rauhaa keskittyä pelkästään ajamiseen. Tiukassa paikassa meillä olisi ollut jopa varaa hiukan kiristää vauhtia, Hallia paljasti.

Jo loppuvuodesta 2019 autourheilupiireissä liikkui huhuja, että rallisprintin Suomen mestaruuden urallaan peräti seitsemän kertaa voittaneen Tomi Hallian poika Tuukka, joka myös on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt saavuttamaan jo paljon menestystä rallisprintistä, olisi siirtymässä rallin puolelle. SM-sarjassa debyytti venyi kuitenkin viime vuoden syyskuulle ja Kouvolan osakilpailuun asti, Hallian sijoittuessa SM3-luokassa viidenneksi. Kolme viikkoa myöhemmin Seinäjoen SM-rallissa sijoitus oli neljäs.

– Viime kaudella kävimme ottamassa tuntumaa muutamassa SM-rallissa ja se loi uskoa omaan tekemiseen. Olemme taustajoukkojen kanssa saaneet tehtyä kalustoon pieniä päivityksiä ja rimaa on nostettu kaiken muunkin osalta. Harjoittelumääriä on lisätty ja autoakin on päästy testaamaan ihan kivasti, Hallia sanoi ennen Tunturirallia.

 

Tuukka Hallian tavoitteena on tänä vuonna voittaa SM3-luokan Suomen mestaruus (Kuva: Merita Mäkinen).

 

 

“Olemme tehneet useamman vuoden suunnitelman”

Hallia istui ensimmäisen kerran auton rattiin ollessaan kuusivuotias ja pari vuotta myöhemmin alla olikin sitten jo nelivetoinen ralliauto. Nelivetoinen ralliauto oli myös Hallian käsittelyssä syyskuussa 2019 Säkylä Rallisprintissä, missä todistettiin ensimmäistä kertaa Hallian perheen “sisäistä vallankumousta”, poika kun meni ja päihitti isänsä.

– Autolla ajaminen on tullut perintönä. Meidän suvussa kaikilla on oikea jalka melko painava. Pikkupojasta asti olen unelmoinut rallikuskin ammatista ja nyt ollaan menossa oikeaan suuntaan, Tuukka pohti ennen kauden 2021 avausta.

Rallisprintin puolelta Hallian CV:stä löytyy 13 yleiskilpailun voittoa ja ensimmäinen palkintosijoitus tuli vuonna 2016, Hallian oltua 14-vuotias. Kahden lajin taituri korostaa, että ralli ja rallisprint ovat täysin eri lajeja.

– Sprintti on siitä helppo laji, että siinä ei ole nuotteja ollenkaan. Rallissa täytyy olla tosi kova luotto nuottiin ja ajaa siitä kovaa, kun taas sprintissä voi opetella pyörällä ajamalla pätkän käytännössä ulkoa. Ajamisen perusteet toki on samat, kovaa pitää mennä molemmissa lajeissa, Hallia korostaa.

Hallialle hyvät lähtökohdat alkaneeseen kauteen toi myös Keravalla viime lokakuussa ajettu Askolan Granit Ralli, mistä tuloksena oli hienon luokkavoiton lisäksi yleiskilpailun seitsemäs sija, etuvetokalustolla nelivetoisten seassa. Ennen kautta 2021 ja Tunturirallia Hallia ilmoitti, että tavoite tälle kaudelle on SM3-luokan Suomen mestaruus. Pitkällä tähtäimellä tuusulalaisen silmissä siintää kilpaileminen rallin MM-sarjassa.

– Lähdemme kovin odotuksin kauteen ja mestaruus mielessä! Toki tiedostamme, että kausi on pitkä. Olemme tehneet useamman vuoden suunnitelman, jolla tähtäämme WRC-luokassa ajamiseen. Jos tavoitteet eivät ole selvät ja niitä kohti ei edetä määrätietoisesti, niin silloin kyse on harrastamisesta, eikä ammattimaisesta kilpailemisesta. Tavoite on valtava, mutta niin on myös intohimoni sen saavuttamiseen, Hallia vakuuttaa.

Rallin SM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Kouvolassa maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna.

– Täydet pisteet avauksesta antavat hyvät lähtökohdat seuraavaan osakilpailuun. Autoon on luvassa pientä säätöä ja myös muutama testipäivä on tiedossa. Juhlat on juhlittu ja katseet on käännetty jo tulevaan. Menestys vaatii kovaa työtä ja sitä ollaan valmiita tekemään. Kouvolan alueella on hienot tiet, odotettavissa on siis varmasti hieno kisa. Käytetään tämä väliaika huolelliseen valmistautumiseen, niin ollaan Kouvolassa täydessä iskussa, Hallia päätti.

Seuraa kuljettajaa somessa! Facebook Instagram

Teksti: Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedote

 

Tuukka Hallia Tunturirallin perjantain sensaatio – “Muutama paikka jo aika limitillä”

Tuukka Hallialta huikea Tunturidebyytti – “Meni aika tavalla yli odotusten”


Facebook kommentit