Uumajassa sinivalkoinen Via Dolorosa – Rovanperä taistelee palkintosijasta

11.2.2023 / 23:12
Kalle Rovanperä starttaa päätöspäivään neljänneltä sijalta (Kuva: Toyota Gazoo Racing).

[ A- ] / [ A+ ]

Rallin MM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan Ruotsissa. Tapahtumarikas lauantai tarjosi suomalaisittain lähinnä pettymyksiä ja kilpailun pisimmästä ajopäivästä muodostuikin sinivalkoinen Via Dolorosa, kärsimysten tie. Päivän piristysruiske suomalaisittain oli WRC3-luokan voitosta taisteleva Roope Korhonen.

Ruotsin MM-rallissa ei lauantailta tapahtumia puuttunut ja erityisesti päivän puheenaiheeksi nousi rallin MM-sarjassa käytössä olevat Pirellin renkaat. Perjantain jälkeen kilpailua johtanut Craig Breen säilytti johtoasemansa vielä lauantain aamupäivän lenkin jälkeen, eron ollessa Ott Tänakiin huoltotauolla kolme sekuntia.

Huoltotauon jälkeen Tänak kavensi eron iltapäivän lenkin kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella puoleen sekuntiin ja päivän toiseksi viimeisellä erikoiskokeella virolainen nousi kilpailun johtoon. Viimeiselle yötauolle saavuttaessa Tänak oli kasvattanut johtomarginaalin Breeniin nähden jo 8,6 sekuntiin.

– Haastava päivä. Meillä oli kaikki suunniteltu kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle, eli säästää renkaita ja yrittää tehdä kovia aikoja. Sitten kaikki mureni ja jouduimme ajamaan viimeisen erikoiskokeen niin, että yhdessä renkaassa ei ollut yhtään nastoja. Mikään ei ole vielä varmaa, ajetaan maaliin ensin, Tänak jarrutteli liian aikaisia voitonjuhlia MM-sarjan tiedotteessa.

Breen kärsi rengasrikon päivän kolmanneksi viimeisen erikoiskokeen loppuvaiheessa ja lisäksi irlantilaisella oli ongelmia Hyundain hybridiyksikön kanssa. Siinä missä Breen ei rengasrikostaan joutunut maksamaan isoa aikamenetystä, niin Tänakilla tilanne oli toinen. Ford-kuljettaja oli toiseksi viimeisen erikoiskokeen väliajoissa lähes kymmenen sekuntia Breeniä edellä, mutta rengasrikko loppuvaiheessa maksoi aikaa, kun Tänak ajoi sen seurauksena risteyksen pitkäksi.

– Valitettavasti menetimme hybridin iltapäivän toisen erikoiskokeen alkuvaiheessa. Se oli tietysti pettymys, mutta joskus käy näin. Kaikki saadaan kuntoon huomiseksi ja yritetään kaikkemme, vaikka kilometrejä ei ole enää paljoa jäljellä ja ero kärkeen on varsin suuri. Kokonaisuudessaan viikonloppu on ollut hyvä, nyt vain täytyy saada se vietyä loppuun niin hyvin kuin vain pystymme, Breen korosti.

 

Ott Tänak johtaa Ruotsin MM-rallia lauantain jälkeen (Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool).

 

 

pitkävetovihjeet

 

“Taistelu Kallen kanssa tulee olemaan tiukkaa”

Palkintosijoituksesta tiukasti taistellut Esapekka Lappi sai huomata, että kilpailun 13. erikoiskoe oli numeronsa veroinen. Lappi kärsi Breenin ja Tänakin tavoin rengasrikon aivan erikoiskokeen loppuvaiheessa. Siinä missä Breen selvisi tilanteesta lähinnä säikähdyksellä ja Tänak pääsi jatkamaan kohtuullisen pienellä aikamenetyksellä sen jälkeen, kun oli ajanut risteyksen pitkäksi, Lapin haaveet hyvästä sijoituksesta murenivat ruotsalaiseen lumihankeen.

– Jos häviät seitsemän minuuttia jäädessäsi kiinni lumipenkkaan, niin se ei todellakaan auta yhtään. Suoralla oli pientä tärinää autossa ja luulin, että jäätä tai jotain oli renkaassa. Renkaan pinta näytti irronneen ja kun lähestyin viimeistä mutkaa, pitoa ei ollut yhtään. Auton alla oli liikaa lunta ja toinen puoli oli ojassa, joten irti pääseminen ei ollut helppoa, Lappi harmitteli.

Lappi on kokonaistilanteessa lauantain jälkeen sijalla 11.

– Nyt täytyy päättää strategia huomiselle, eli yrittääkö nousta vielä tuloksissa vai keskittyä Power Stageen, kahdeksantena olevasta Ole Christian Veibysta 39,8 sekunnin päässä oleva Lappi pohti.

Lauantain nopein kuljettaja oli Breenin ja Lapin tiimikaveri Thierry Neuville, joka neljän pohja-ajan myötä nousi kolmanneksi.

– Suurin ero verrattuna eiliseen oli tämän päivän lähtöpaikka. Heti kun pito oli parempi, pystyimme osoittamaan vauhtimme. Testaamattomuus ennen kilpailua näkyi ehkä perjantaina, mutta lauantaille teimme muutamia muutoksia säätöihin ja se auttoi, Neuville iloitsi.

Neuvillen ja neljäntenä olevan Kalle Rovanperän ero ennen sunnuntaita on 3,8 sekuntia.

– Taistelu Kallen kanssa tulee olemaan tiukkaa, kumpikaan ei varmasti tule luovuttamaan ja me todellakin tulemme tekemään kaikkemme, Neuville vakuutti.

Rovanperän suunnitelmissa on yrittää hyökätä heti sunnuntain avauserikoiskokeella.

– Aamulla ajettava erikoiskoe (Västervik) on uusi. Yritetään onnistua ensimmäisellä ajokerralla hyvin ja katsotaan sen jälkeen mitä on vielä tehtävissä, lauantaina autonsa säätöjen ja rengastaktiikan kanssa tuskaillut Rovanperä totesi.

 

Roope Korhonen on vahvasti matkalla kohti WRC3-luokan voittoa (Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool).

 

 

 

“Aamiaisella ei tarvitse käärmekeittoa syödä”

WRC2-luokassa Sami Pajari pyörähti lauantain toisella erikoiskokeella ja putosi neljänneksi, mutta lahtelainen nousi loppupäivän aikana takaisin taisteluun palkintosijoista, kolmanneksi. Oliver Solbergin johto toisena olevaan Ole Christian Veibyyn on jo 51,6 sekuntia, kun taas Pajarilla eroa Veibyyn on 22,3 sekuntia. Pajarin takana neljäntenä oleva Nikolay Gryazin, joka ei Ruotsissa aja luokan pisteistä, on jäänyt Pajarista 11,1 sekuntia.

Erinomaista kilpailua ajanut Jari Huttunen oli 11 erikoiskokeen jälkeen kolmantena, mutta ulosajo heti huoltotauon jälkeisellä erikoiskokeella maksoi aikaa lähes kolme ja puoli minuuttia. Lauantain toiseksi viimeisellä erikoiskokeella Huttusen autosta hajosi vaihdelaatikko ja edessä oli keskeytys.

Sijoilla seitsemän, kahdeksan ja yhdeksän on kolmen suomalaiskuljettajan nippu. Lauri Joona on seitsemäntenä, 9,4 sekuntia Teemu Sunisen edellä, kun taas yhdeksättä sijaa hallussaan pitävä Emil Lindholm on jäänyt Sunisesta 12,4 sekuntia. Joonalla eroa kuudentena olevaan Marco Bulaciaan on 3,8 sekuntia. WRC2-luokan hallitsevalle mestarille Lindholmille kauden avauskilpailu on ollut vaikea.

– Ei ollut mikään huippupäivä tämäkään. Eilisen jälkeen on ollut vaikea löytää luottoa omaan tekemiseeni ja nuottiini. Päivän jokaisella pätkällä tuli penkkakosketuksia, joissa meni aina sekunti tai kaksi. Minimitavoitteemme tälle päivälle saavutettiin, mutta parempiin aikoihin olisi pitänyt pystyä ja ajaa eroa enemmän edellä ajaviin kiinni. Mutta rentoa ajorytmiä on ollut vain vaikea löytää. Huomenna vielä uusi yritys päälle, Lindholm käänsi katseet sunnuntaihin.

Jos ei yleiskilpailun ja WRC2-luokan puolelta ole luvassa suomalaisia voitonjuhlia tämänvuotisessa Ruotsin MM-rallissa, niin WRC3-luokassa tilanne on sinivalkoisin lasein katsottuna erittäin hyvä. Roope Korhonen saapui yötauolle hallussaan peräti 52,6 sekunnin johtomarginaali toiseksi nousseeseen Laurent Pellieriin nähden.

– Aika lailla suunnitelmien mukaisesti tämä päivä meiltä meni. Aamun ensimmäisen lenkin eka pätkä lähti hyvin liikkeelle, mutta toisen ek:n ajoin liian varovaisesti. Tiessä oli jo tosi syvät soraurat ja varoin niitä ehkä liikaa. Lenkin kolmas ek meni taas hyvin ja sain ajettua päivän toisen pohja-aikani sinne, Rautio Motorsport -tiimin kuljettaja kävi läpi lauantain tapahtumia.

Korhonen on tehnyt uransa toisessa MM-rallissa erinomaista työtä, ollen tähän mennessä selkeästi WRC3-luokan nopein kuljettaja.

– Huomenna jatketaan samalla tavalla. Aamiaisella ei tarvitse käärmekeittoa syödä ja puristaa itsestään viimeistä irti. Ajellaan vaan omaa ajoamme kohti maalia, Korhonen päätti.

Ruotsin MM-rallin päätöspäivänä sunnuntaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta yhteispituudeltaan reilut 63 kilometriä. Niistä ensimmäinen käynnistyy Suomen aikaa kello 8.05.

Tilanteet 15/18 ek:n jälkeen

Yleiskilpailu

1) Ott Tänak-Martin Järveoja EST/EST (Ford) 1.54.45,4
2) Craig Breen-James Fulton IRL/IRL (Hyundai) + 8,6
3) Thierry Neuville-Martin Wydaeghe BEL/BEL (Hyundai) + 23,7
4) Kalle RovanperäJonne Halttunen (Toyota) + 27,5
5) Elfyn Evans-Scott Martin GBR/GBR (Toyota) + 57,7
6) Pierre-Louis Loubet-Nicolas Gilsoul FRA/BEL (Ford) + 2.28,1
7) Oliver Solberg-Elliott Edmondson SWE/GBR (Skoda) + 5.55,0 WRC2
8) Ole Christian Veiby-Torstein Eriksen NOR/NOR (Volkswagen) + 6.46,6 WRC2
9) Sami PajariEnni Mälkönen (Skoda) + 7.08,9 WRC2
10) Nikolay Gryazin-Konstantin Aleksandrov RUS/RUS (Skoda) + 7.20,0 WRC2

———

11) Esapekka LappiJanne Ferm (Hyundai) + 7.26,4
14) Lauri JoonaTuukka Shemeikka (Skoda) + 8.29,7 WRC2
16) Teemu SuninenMikko Markkula (Hyundai) + 8.39,1 WRC2
17) Emil LindholmReeta Hämäläinen (Skoda) + 8.51,5 WRC2
23) Roope KorhonenAnssi Viinikka (Ford) + 14.29,5 WRC3
37) Jesse KallioJussi Lindberg (Ford) + 30.11,1 WRC3
38) Jari HuttunenAntti Linnaketo (Skoda) + 30.20,8 WRC2
45) Toni HerranenMikko Lukka (Ford) + 45.09,1 WRC3

Tänakin keskinopeus: 124,5 km/h
Pohja-ajat: Rovanperä 5, Breen 4, Neuville 4, Katsuta 1, Tänak 1

 

 

WRC2

1) Oliver Solberg-Elliott Edmondson SWE/GBR (Skoda) 2.00.40,4
2) Ole Christian Veiby-Torstein Eriksen NOR/NOR (Volkswagen) + 51,6
3) Sami PajariEnni Mälkönen (Skoda) + 1.13,9
4) Nikolay Gryazin-Konstantin Aleksandrov RUS/RUS (Skoda) + 1.25,0
5) Georg Linnamäe-James Morgan EST/GBR (Hyundai) + 2.07,0
6) Marco Bulacia-Diego Vallejo BOL/ESP (Skoda) + 2.30,9
7) Lauri JoonaTuukka Shemeikka (Skoda) + 2.34,7
8) Teemu SuninenMikko Markkula (Hyundai) + 2.44,1
9) Emil LindholmReeta Hämäläinen (Skoda) + 2.56,5
10) Egon Kaur-Jakko Viilo EST/EST (Skoda) + 3.35,9

———

19) Jari HuttunenAntti Linnaketo (Skoda) + 24.25,8

Solbergin keskinopeus: 118,4 km/h
Pohja-ajat: Solberg 7, Pajari 3, Lindholm 2, Veiby 2, Huttunen 1

 

 

WRC3

1) Roope KorhonenAnssi Viinikka (Ford) 2.09.14,9
2) Laurent Pellier-Marine Pelamourgues FRA/FRA (Ford) + 52,6
3) William Creighton-Liam Regan IRL/IRL (Ford) + 1.12,3
4) Diego Dominguez Jr-Rogelio Penate PAR/ESP (Ford) + 2.36,3
5) Gregoire Munster-Louis Louka LUX/BEL (Ford) + 3.54,9
6) Raul Hernandez-Rodrigo de Eusebio ESP/ESP (Ford) + 7.39,8
7) Roberto Blach Nunez-Mauro Barreiro ESP/ESP (Ford) + 9.09,1
8) Tom Rensonnet-Loic Dumont BEL/BEL (Ford) + 10.31,0
9) Jesse KallioJussi Lindberg (Ford) + 15.41,6
10) Hamza Anwar-Adnan Din KEN/KEN (Ford) + 16.16,5

———

11) Toni HerranenMikko Lukka (Ford) + 30.39,6

Korhosen keskinopeus: 110,5 km/h
Pohja-ajat: Korhonen 7, Creighton 3, Pellier 3, Herranen 1, Munster 1

 

 

JWRC

1) Laurent Pellier-Marine Pelamourgues FRA/FRA (Ford) 2.10.07,5
2) William Creighton-Liam Regan IRL/IRL (Ford) + 19,7
3) Diego Dominguez Jr-Rogelio Penate PAR/ESP (Ford) + 1.43,7
4) Gregoire Munster-Louis Louka LUX/BEL (Ford) + 3.02,3
5) Raul Hernandez-Rodrigo de Eusebio ESP/ESP (Ford) + 6.47,2
6) Roberto Blach Nunez-Mauro Barreiro ESP/ESP (Ford) + 8.16,5
7) Tom Rensonnet-Loic Dumont BEL/BEL (Ford) + 9.38,4
8) Hamza Anwar-Adnan Din KEN/KEN (Ford) + 15.23,9
9) Eamonn Kelly-Conor Mohan IRL/IRL (Ford) + 33.44,7

Pellierin keskinopeus: 109,8 km/h
Pohja-ajat: Creighton 7, Pellier 5, Munster 3

 

 

Sunnuntain aikataulu

08.05 – EK16 Västervik 1 (26,48 km)

Huoltotauko (15 minuuttia)

11.05 – EK17 Västervik 2 (26,48 km)
13.18 – EK18 Umeå 2 (10,08 km) Power Stage

Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com

Kommentit: Tiedotteet


Facebook kommentit