Yksi WRC2-luokan suurimmista ennakkosuosikeista Suomen MM-rallissa on lahtelainen Sami Pajari, joka MM-sarjan edellisessä osakilpailussa Virossa ajoi toiseksi.
Sami Pajari, 21, on jatkanut tänä vuonna nousujohteista uraansa ajamalla hyviä tuloksia rallin MM-sarjassa ja WRC2-luokassa. Rallin junioreiden vuoden 2021 maailmanmestari on ennen Suomen osakilpailua osallistunut kuluvan vuoden aikana viiteen MM-ralliin ja palkintosijoituksia niistä on kertynyt kolme kappaletta.
– Tänä vuonna on oltu Ruotsissa kolmas ja Virossa toinen. Powerille ajettiin pohjat ja lopputuloksissa jäätiin toiseksi alle kymmenen sekunnin erolla. Eli ollaanhan me jo voittotaistelussa oltu mukana, ei ne odotukset meidän tekemistä sinällään muuta. Eli kyllä lähtökohtaisesti voidaan “podiumille” tähdätä ja miksei voitostakin ajaa, Toksport WRT -tiimin suomalaiskuljettaja pohti tiedotteessaan edessä olevaa kotikilpailua.
Pajari debytoi Rally2-auton ratissa MM-sarjan osalta viime vuoden Italian osakilpailussa. Sen jälkeen edessä oli uran toinen Suomen MM-ralli ja ensimmäistä kertaa nelivetokalustolla. Pajari oli pitkään WRC2-luokassa kolmantena ja mukana taistelemassa palkintosijoituksesta, mutta lauantain toiseksi viimeisellä erikoiskokeella osuma kiveen pisti renkaan eturipustukset keskeytyskuntoon. Power Stage -erikoiskokeelle Pajari ajoi WRC2-luokan nopeimman ajan.
Lahtelainen rallin huippulupaus on kaikin puolin valmis jahtaamaan huipputulosta Suomen MM-rallista tänä vuonna ja siihen erinomaisen pohjan tarjosi märissä olosuhteissa ajetut ennakkotestit. Erinomaisen siksi, että mikäli ihmeitä ei tapahdu, ajetaan Suomen MM-ralli tänä vuonna erittäinkin märissä olosuhteissa.
– Märkää ja pehmeää oli testissä tosiaan tarjolla ja varmasti sitä tulee monessa paikassa olemaan kisassakin. Itse auton säädöt eivät niin isosti eroa sen mukaan mitä keli on. Kuljettajalle tietysti on kiva, että kuitenkin on sitä tuntumaa myös märältä, Pajari korosti.
Pajarin mukaan mikäli olosuhteet tulevat olemaan erikoiskokeilla ennakoidun märät, tarjoaa se paremmat mahdollisuudet tehdä suurempia aikaeroja.
– Eroja voi muodostua helpommin jos keli on haastava. Silloin taas jos on hyvä keli, niin eroja ei muodostu, kuten Virossa huomattiin. Jos on helppoa, niin se on helppoa sitten kaikille. Onhan se toki kuljettajan otettava oikea asenne siihen tunteeseen, kun auto kulkee kuin paksussa tervassa eikä etene. Mutta liukkauden kanssahan ollaan kaikki samalla viivalla ja sinne äärirajalle olisi päästävä, Pajari muistutti.
Suomen MM-rallin reitti koki tälle vuodelle isoja muutoksia ja mukana on runsaasti uusia erikoiskokeita. Pajarille tämä sopii paremmin kuin hyvin.
– Tosi mielenkiintoista, kun mennään uusille pätkille, niin siinä on haastetta. Tykkään kyllä kovasti. Haasteesta tulee mieleen esimerkiksi Myhinpää perjantaina. Jos sinne haluaa hyvän ajan ajaa, niin ei ole helppoa kenellekään. Kaikkiaan upeat fiilikset lähteä kotiyleisön eteen, jossa kannustus on kovaa, Pajari hehkutti.
Suomen MM-rallin, Secto Rally Finlandin, avauserikoiskoe ajetaan Jyväskylän Harjulla torstai-iltana kello 19.05. Metsäerikoiskokeille karavaani suuntaa perjantai-aamuna. Kilpailu päättyy sunnuntaina.
Jari Hotti, UrheiluUutiset Motorsport
toimitus@urheiluuutiset.com
Kommentit: Tiedote
Facebook kommentit