Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi valitukset, KymiRingin ympäristölupa lainvoimaiseksi

14.7.2017 / 13:58
Ilmakuvaa KymiRingista, vasemmalla radan pääsuora (Kuva: Ari Ollikainen).

[ A- ] / [ A+ ]

Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi 12. kesäkuuta Kouvolan kaupungin ympäristölautakunnan KymiRingiä koskevasta päätöksestä tehdyt valitukset. Asian muutoksenhakuaika umpeutui eilen ja siten KymiRingin ympäristölupapäätös tuli lainvoimaiseksi.

Meluhaittojen rajoittamista koskevien lupamääräysten on todettu olevan riittäviä ja KymiRingin melunseuranta asianmukaista. Lisäksi hallinto-oikeus katsoi, että lupa-asian käsittely kuuluu ympäristönsuojeluviranomaisille, ei aluehallintovirastolle.

Valituksen taustalla oli joukko yksityishenkilöitä, joiden kiinteistöillä hallinto-oikeuden mukaan on riittävä etäisyys KymiRing-alueelle. Valittajat vaativat ympäristölupapäätöstä kumottavaksi perustellen mm. sitä, että päätöksen olisi pitänyt tehdä valtion ympäristönsuojeluviranomainen radan laaja-alaisen toiminnan takia. Yhden valittajan osalta hallinto-oikeus jätti valituksen tutkimatta. Oikeuden mielestä valittajan vapaa-ajanasunto on niin kaukana (neljä kilometriä) rata-alueesta, ettei radan hetkellinen enimmäismelutaso voi edes kilpailutilanteessa ylittyä. Näin ollen hänellä ei ollut valitusoikeutta asiassa.

Vaasan hallinto-oikeus katsoo, että kun KymiRingillä toiminta on lupaehtojen mukaista, ei radan toiminnasta hallinto-oikeuden mukaan aiheudu terveyshaittaa, eikä haittaa maaperälle tai pohjavedelle, erityisten luonnonolojen huononemista tai kohtuutonta rasitusta naapureille. Ympäristölupahakemus on noin tuhat sivuinen ja käsittelyä edelsi YVA-menettely.

Teksti: KymiRingin tiedote


Facebook kommentit