Vaikea alkukausi ei masentanut Rovanperää – “Aina tiennyt olevani nopea”

31.7.2019 / 13:52
Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen (Kuva: Skoda Motorsport).

[ A- ] / [ A+ ]

Torstaina käynnistyvän Suomen MM-rallin WRC2 Pro-luokan ylivoimainen voittajasuosikki on toista kertaa kotimaisemissaan MM-ralliin osallistuva Kalle Rovanperä.

Kuukauden päästä 19 vuotta täyttävä Kalle Rovanperä debytoi Suomen MM-rallissa vuosi sitten. Puuppolalainen rallin huippulupaus oli matkalla ylivoimaiseen voittoon WRC2-luokassa, mutta jousitusrikko lauantain erikoiskokeella pudotti sijoituksen lopulta neljänneksi. Tänä vuonna Rovanperä yhdessä kartanlukijansa Jonne Halttusen kanssa nähdään mukana WRC2 Pro -luokassa, missä vastaan asettuvat Eerik Pietarinen, sekä ranskalainen Ford-kuljettaja Eric Camilli.

– Nopeita kuljettajia on paljon ja kisa kovenee joka vuosi. Meille tärkeimpiä ovat tietysti meidän luokkamme pisteet, Rovanperä korostaa Skodan tiedotteessa, MM-sarjan kauden yhdeksännen osakilpailun startin lähestyessä.

Oman luokan pisteillä Rovanperä tietenkin viittaa juuri WRC2 Pro -luokkaan, jonka pistejohtoon nuori suomalainen nousi kolmen peräkkäisen osakilpailuvoiton myötä. Rovanperä oli WRC2 Pro -luokan ykkönen niin Chilen, Portugalin, kuin Italiankin MM-ralleissa ja voittoputki sai jatkoa vielä heinäkuussa Tshekissä ajetussa Bohemia Rallissa, missä Rovanperä teki historiaa olemalla Tshekin rallisarjan kaikkien aikojen nuorin yleiskilpailun voittaja.

– Kolme viikkoa olen ollut nyt reissussa ja vain pari päivää kotona, Rovanperä huokaisee kiireisen kesän keskellä.

Kilpailuja, testiä ja Suomen MM-ralliin valmistautumista. Vapaa-ajan ongelmia ei Rovanperällä totisesti ole tänä kesänä ollut. Edellinen MM-sarjan osakilpailu ajettiin kesäkuussa Italiassa ja tuon kilpailun Rovanperä rankkasi rajuimmaksi kilpailuksi mihin hän on tähän mennessä urallaan koskaan osallistunut.

– Varmasti tämä ralli on yksi kaikkein vaikeimmista kilpailuista. Viikonloppu oli vaikea, mutta löysimme ajoon, nuotteihin ja autoon juttuja, joten olen tosi tyytyväinen. Tulos on juuri se mitä tarvittiin. Tämä oli vasta toinen kisa uudella autolla. Nyt olemme onnistuneet olemaan kolmesti ensimmäinen, toivottavasti onnistuu vielä neljännenkin kerran, Rovanperä kommentoi puolitoista kuukautta sitten Italiassa.

Tuo neljäs voitto olisi tietenkin ykkössija Suomen MM-rallissa ja siihen riittäisi Pietarisen, sekä Camillin tuloksissa taakse jääminen. Selvää on, että Rovanperä haluaa seurata tuloksissa myös WRC2-luokan “kakkosluokan” pisteistä ajavia kuljettajia, joita Keski-Suomen sorasirkuksessa tänä vuonna ovat muun muassa Jari Huttunen, Nikolay Gryazin, Emil Lindholm, Teemu Asunmaa, sekä Takamoto Katsuta.

 

 

“Se tekee sinusta entistäkin nopeamman”

Rovanperän käynnissä oleva voittoputki sai alkunsa toukokuun alussa ajetusta Chilen MM-rallista. Alkukausi oli kuitenkin vaikea, kun kolmessa ensimmäisessä MM-rallissa Monte Carlossa, Ruotsissa ja Korsikassa Rovanperä sortui ajovirheisiin. Oikeastaan ensimmäistä kertaa Rovanperän uran aikana nuorukainen sai osakseen julkista kritiikkiä ja kaikenlaista tietäjää ilmestyi kertomaan miten asioita pitäisi tehdä.

Rovanperä kuitenkin oli kaikissa tilanteissa vastoinkäymisten hetkellä oma rauhallinen itsensä ja luotti omaan tekemiseensä, jättäen arvostelijat ja “asiantuntijat” omaan arvoonsa. Motivaation kanssa ei ollut pienintäkään ongelmaa, vaikka onnistumiset hyvän viime kauden jälkeen tänä vuonna alkukaudesta karttoivatkin suomalaista.

– Se oli helppoa minulle, koska olen aina tiennyt olevani nopea. Muut ajatteli, että ehkä tämä on vain huono kausi tai jotain, mutta tiesin, että pystyn voittamaan seuraavan rallin ja että pystyn luottamaan itseeni. Tiesin mitä virheitä olin tehnyt ja että ne korjaamalla voisin olla jälleen paras. Kauden alussa ajoimme kolmella eri autolla. Yksi oli tehtaan auto ja kaksi muuta yksityistiimien autoa, joten oli aika vaikeaa saada autoa mieleiseksi, Rovanperä sanoo Skoda Motorsportin kotisivuilla.

Rovanperä korostaa testaamisen tärkeyttä ja sitä, että pääsee ajamaan paljon.

– Ajoni parantuu jatkuvasti, koska Skoda testaa paljon. Skoda on hyvä paikka kuljettajalle kerätä kokemusta ja saada tarpeeksi kilometrejä. Se tekee sinusta entistäkin nopeamman. Olen oppinut paljon myös auton säädöistä ja siitä miten ralliauto toimii, Rovanperä taustoittaa.

Kartanlukija Jonne Halttunen allekirjoittaa Rovanperän näkemykset.

– Työskentely tehdastallin kanssa on iso kokemus. Skoda Motorsport on kuin rallin yliopisto, ainoa laatuaan. Mikään muu talli ei tee mitään sellaista. Jos haluat olla WRC-kuljettaja jonain päivänä, niin tämä on paras paikka olla, Halttunen kehuu.

Nyt Rovanperällä on edessään siis uran toinen Suomen MM-ralli. Jos vuosi sitten monet arasteli sanoa sitä ääneen, niin tänä vuonna se on jo helppoa: Rovanperä starttaa legendaariseen Keski-Suomen sorasirkukseen ylivoimaisena voittajasuosikkina, kun mukaan lasketaan kaikki WRC2-luokan kilpailijat.

– Suomen MM-ralli on suosikkikilpailuni, koska siellä on maailman parhaat tiet. Missään muualla et voi ajaa viitosvaihteella samalla kun olet suurimman osan ajon aikana ilmassa. Lisäksi teiden kunto on hyvä, toisin kuin muissa soraralleissa, missä sinun täytyy olla varovainen, etkä voi ajaa koko ajan täysillä, Rovanperä kuvailee.

Ja Rovanperähän tunnetusti ei tykkää ajaa varovaisesti?

– En. Paras tapa ajaa on kaasu pohjassa.

Suomen MM-ralli käynnistyy torstai-iltana Harjun lyhyellä kaupunkierikoiskokeella. Neljä päivää kestävässä kilpailussa ajetaan 23 erikoiskoetta yhteispituudeltaan reilut 307 kilometriä. Edellisen kerran WRC2-luokan voittoa ei juhlinut suomalaiskuljettaja vuonna 2014, jolloin ykköseksi ajoi virolainen Karl Kruuda.

 

 

Teksti: Jari Hotti, Jyväskylä
toimitus@urheiluuutiset.com

YouTube-video: Skoda Motorsport


Facebook kommentit